Hyppää sisältöön

Ravintola-ala pelkää jatkoaikojen poistamista: “Lähes 3000 työpaikkaa häviäisi”

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 28.11.2013
Matkailu- ja ravintola-alan elinkeino- ja työmarkkinajärjestö MaRa on ottanut vahvasti kantaa jatkoajan säilyttämisen puolesta.

Ravintola-ala jännittää jatkoaikapäätöstä

Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee parhaillaan esitystä alkoholilain kokonaisuudistukseksi. Esitystä ennakoivassa arviomuistiossa ehdotetaan ravintoloiden jatkoaikojen leikkaamista vähintään tunnilla.

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa on ilmaissut huolensa siitä, että aukioloaikojen supistaminen näivettäisi toimialan. MaRa:n syksyllä 2012 tekemän selvityksen mukaan kahden tunnin jatkoaikaleikkaus hävittäisi Suomesta lähes 3000 työpaikkaa. Valtio menettäisi vuositasolla melkein 80 miljoonaa euroa verotuloja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Aukioloaikojen supistaminen siirtäisi anniskelukulutuksen entistä vahvemmin valvomattomiin olosuhteisiin. Haluavatko lainsäätäjä ja viranomaiset todella, että juhlinta siirtyy asuinhuoneistoihin, kysyy MaRa:n toimitusjohtaja Timo Lappi.

MaRa kertoo yöravintolatoiminnan olleen pitkään vaikeuksissa: myyntipäivät ovat vähentyneet kuudesta päivästä kahteen, mutta kiinteät kulut eivät. Asiakkaat tulevat ravintoloihin yhä myöhemmin, mikä tarkoittaa taloudellisen tuloksen tekemistä perjantai- ja lauantaiöinä muutaman tunnin aikana.

Alkoholi- ja arvonlisäverojen sekä hallinnollisten maksujen korotukset ovat MaRa:n mukaan pahentaneet tilannetta. Suomalaiset myös hakevat yhä enemmän alkoholia Virosta. Arviolta alle 10 prosenttia alkoholin kokonaiskulutuksesta tapahtuu anniskeluravintoloissa ja alle prosentti yöravintoloissa.

Jatkoaikojen poistaminen vaikuttaisi MaRa:n mukaan myös tavarantoimittajiin, yöruokaa myyviin ravintoloihin, artisteihin ja takseihin.

Lähde: MaRa
Kuva: Flickr / timsackton

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Onko Tallinnassa tapana jättää tippiä?

Onko Virossa tapana jättää tippiä? Toimi näin, kun lomailet naapurimaassa

Seinäjoen ravintolat

Missä syödä Seinäjoella? Katso 10 ravintolavinkkiä

Kuopion ravintolat

Kuopion ravintolat – 18 vinkkiä, joiden joukosta löydät sopivan vaihtoehdon

Tukholman ravintolat

Löydä Tukholman herkullisimmat ravintolat – 25 paikkaa, joita ei kannata jättää väliin

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja