Näin juhannus vaikuttaa liikenteeseen: osta liput nyt – liikenteessä jälleen Suomen pisimmät ruuhkat
Inka Khanji
Uutiset
Pahimmat ruuhkat torstaina
Juhannuksen menoliikenteen pahin ruuhkapiikki on torstaina 22. kesäkuuta 2017 iltapäivällä. Se on huomattava paitsi teillä myös junaliikenteessä. Myös lentokentillä on kiireistä, mutta matkustajien ei tarvitse varautua kesän lomaliikennettä kovempiin ruuhkiin.
Juhannusliikenne alkaa vilkastua torstai-iltapäivänä ja VR:n arvioiden mukaan keskikesän viettoon matkustaa torstaina yli 40 000 matkustajaa. Liikennöidyimmät junareitit ovat Helsingistä Joensuuhun, Kuopioon, Ouluun, Jyväskylään ja Vaasaan. Paluuliikenne painottuu sunnuntaille 25.6.
Valtaosa juhannuksen menoliikenteen junamatkoista on jo myyty, mutta yksittäisiä paikkoja on jäljellä vielä myös suosituimmille matkoille. Suurin osa lipuista on varattu etukäteen.
Autolla juhannuksen viettoon
Juhannus tuo runsaasti muutoksia bussiliikenteeseen, sillä esimerkiksi juhannusaaton iltana ja juhannuspäivänä vuoroja liikennöidään rajoitetusti. Lisäksi osa vuoroista jää kokonaan ajamatta.
Teillä menoliikenteen pahimpia ruuhkia ennustetaan torstaille puolenpäivän ja iltayhdeksän välille. Menoliikennettä riittää vielä juhannusaatollekin, mutta perjantaina ruuhkat ovat jo selvästi lyhyempiä kuin torstaina.
Juhannuksen paluuliikenne on vilkkaimmillaan sunnuntaina kello 11 alkaen ja ruuhkien odotetaan jatkuvan iltakymmeneen. Reissaajia neuvotaan välttämään ruuhka-aikoja mahdollisuuksien mukaan.
Lähteet: VR ja Matkahuolto
Kuva: Inka Khanji
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja
Suomesta aukeaa bussiyhteys Keski-Eurooppaan – näin reitti kulkee Vaasasta Varsovaan
Tästä useimmilla ei ole aavistustakaan: mitä matkalaukulle tapahtuu matkalla lähtöselvityksestä lentokoneen ruumaan?
Helsinki-Vantaalle vain yksi terminaali – vanhat terminaalit poistuvat käytöstä
Finavia luopuu maskisuosituksesta – koskee lähes kaikkia Suomen lentoasemia
Helsinki-Vantaan uusi lähtöaula viimein käyttöön: ensimmäiset lähtöselvitykset siirtyivät jo
Suomesta talvikaudella lentoja lähes sataan kohteeseen
Matkusta tänä kesänä aiempaa kätevämmin junalla kotimaan kohteisiin – tällainen on VR:n uusi lomalippu
Tällaisia ovat Euroopan 8 upeinta rautatieasemaa – ainakin yhden sinäkin olet nähnyt