Tavoitteena Annapurna Base Camp

12 päivää hikeä, huimausta ja hillittömiä näkymiä

Retki Himalajalle on yksi niistä kokemuksista, mitä ei voi tarpeeksi korostaa. Usealle se saattaa olla elämää mullistava hetki, pääosa haluaa joka tapauksessa palata takaisin ja useimmiten he tekevätkin niin vielä useamman kerran. Kyse ei ole ainoastaan maisemista. Myös ihmiset, kulttuuri ja ”lopussa kiitos seisoo” – hetket luovat ylistettävän kokonaisuuden.

Koska vuoret käytännössä viiltävät Nepalin pohjoisosan läpi on trekkivaihtoehtoja lukematon määrä Annapurnan ja Everestin alueiden ollessa suosituimmat.
Allekirjoittaneelle retki Himalajan alueelle oli ollut jo kauan aikaa haave ja eräänä päivänä ilman sen suurempaa debattia tuli tavarat koottua rinkan pohjalle ja 12 päivän trekkiä pohjustava urheilutreeni pääsi käyntiin. Koska vaimoni kanssa sisällytimme matkaamme myös muita maita, laskimme maksimiajan trekille olevan kaksi viikkoa. Tämä ja yleinen vaelluksen perustoleranssin puute viitoittivat päätöstämme kohti Annapurnan aluetta, missä kyseisessä ajassa ehtii trekata aina Annapurna Base Campille ja takaisin ilman sen pahempaa backtrackingia. Olimme myös lukeneet paikallisen kulttuurin monimuotoisuudesta ja alueen sykähdyttävistä näkymistä.

Nepaliin saavuttuamme vietimme muutaman päivän Katmandussa nähtävyyksistä nauttien ja yleiseen sekamelskaan tottuen. Aistit olivatkin koetuksella kaupustelijoiden, pelottomien rikshakuskien ja tulisen ruoan ansiosta. Bussin kyydittämänä siirryimme Pokharaan, Nepalin toiseen suurempaan kaupunkiin, joka sijaitsee miellyttävästi järven äärellä ja vuorien ympäröimänä. Pokhara toimii myos Annapurnan alueelle sijoittuvien vaellusten alku- tai päätepisteenä trekistä riippuen. Täältä sai myös varastoitua matkalle kaiken tarvittavan itikkasuihkeesta suolapähkinöihin ja aurinkorasvaan.

Oppaan voimalla eteenpäin

Jotta vaelluksesta nauttisi mahdollisimman paljon, päätimme vuokrata oppaan ja kantajan helpottamaan olkataakkaa ja varmistamaan ettemme eksy keskelle vuorenrinteitä. Joillekin moinen vuokratyövoima voisi vaikuttaa pröystäilevältä ja turhalta, mutta todellisuudessa meille pieni sijoitus merkitsi paikalliselle usean kuukauden toimeentuloa. Tosin hieman kävi kantajaamme sääliksi, sillä miesparka joutui kantamaan kahden henkilön tavaroita Bangkokista ostetussa kahdenkymmenen dollarin rinkassa. Silti tämä elämän karaisema kantajamme juoksi suurimman osan ajasta edellämme, pysähtyen parin sadan metrin päähän tupakalle ja viittoen ”tulkaa jo!”

Alusta alkaen tuli muutenkin selväksi kuinka paljon hyötyä voi oppaasta olla, sillä sitä helposti yritti kiirehtiä tuhansia porrasaskelmia ylöspäin vain määränpäätä ajatellen. Tämä kuitenkin olisi johtanut ennenaikaiseen uupumiseen ja alkuvaiheessa oppaamme ilmoittikin noin viiden minuutin välein ystävällisesti, mutta ytimekkäästi, että on aika hidastaa vauhtia. Käytännössä liikkuminen lopulta putosi etanamaiselle tasolle. Tästäkin huolimatta jokaisen päivän jälkeen olimme positiivisessa mielessä puhki, ylä- ja alamäkiä tuli näet tarvottua keskimäärin seitsemän tuntia päivässä. Nopeasti tuli myös todettua kaikkein arvokkaimman varustuksen olevan hyvin sisään ajetut, korkeareunuksiset sekä hengittävät vaelluskengät. Liian usein näki polun varrella tuskaisen oloisia matkailijoita, jotka kärsivät epäsopivien kenkien aiheuttamista rakoista.

Normaali vaelluspäivä oli selkeästi rytmitetty. Herätys hyvissä ajoin ennen kukonlaulua, muutaman tunnin patikointi ennen täyttävää aamiaista, iilimatojen väistelyä, hikisen paidan vaihtamista ja kuivattelua muutaman tunnin välein, energioiden palauttelua lounaalla, lisää toistuvaa nousua ja laskua, valokuvien räpsyttelyä mielenkiintoisen näkymän ilmaantuessa (lue: jatkuvasti), jalkapohjien tarkistamista rakkojen varalta sekä toiveajattelua asumuksen kuumasta suihkusta. Illan ohjelmaan kuului illallistamisesta, tarinointia teen ääressä sekä aikaisin nukkumaan meno. Lopen väsyneenä, mutta useita kokemuksia rikkaampana.

Himalajan vaelluksen maagiset hetket

Himalajan vuorten väestö herättää erityistä kunnioitusta, sillä he ovat mitä sitkeintä ja työntäyteistä kansaa. Jo lähtökohtaisesti fakta, että he joutuvat kantamaan lähes kaiken tavaran (minne muulit eivät pääse), usein usean päivän ajan ja parhaimmillaan sadan kilon kuormissa vaikuttaa epätodelliselta. Parhaimmillaan Annapurnan vaelluksen aikana näki perheen kantamassa uutta taloaan: isällä oli seinälevyt, vaimolla peltikatto ja tyttärellä lattialaatat. Vain vessanpytty puuttui. Kulttuurillisesti paikalliset ovat myös hyvin onnistuneet vaalimaan perinteitään sillä turistit pois lukien ulkopuolisia vaikutteita ei syrjäisille seuduille ole juurikaan vuosikymmenten saatossa rantautunut.

Mutta ne näkymät, oi ne näkymät! Horisontissa kajasti jatkuvasti sademetsän laidalta nousevat majesteettiset vuorijonot. Mitä lähemmäksi niitä ajan saatossa tuli, sitä pienemmäksi ja nöyremmäksi tunsi itsensä. Näin voikin sanoa, että monessa mielessä retken kohokohtia olivat 3200 metrin korkeudessa sijaitseva vuoristopanoraamakohde Poon Hill ja tietysti päämäärämme Annapurna Base Camp (ABC). Annapurna Base Camp sijaitsee laaksossa keskellä toinen toistaan järkälemäisempiä vuorenhuippuja ja ympärilleen katselleessaan niskat ovat jatkuvasti koetuksella. Yli 4200 metrissä alkoi jo tuntea pieniä vuoristotaudin oireita päänsäryn ja unettomuuden muodossa. Joka tapauksessa makuupussin lämmöstä oli helppoa päästä ylös kun tiedossa oli auringonnousu yli 8000 metrin korkuisen Annapurna 1:n silhuetin takaa.

Vaellusta Annapurnalle tai vastaan kohteeseen harkitsevan kannattaa viettää hyvä tovi miettien, minkä tyyppinen matka ja vaikeusaste itselle sopivat. Jos ei ole vaeltanut vuorilla aiemmin, voi olla hyvä aloittaa lyhyemmillä ja matalammille korkeusasteille suuntautuville kohteilla. Myös oppaan valinnassa kannattaa olla tarkka ja paras tapa onkin etsiä suosituksia verkkosivuilta.

Suomesta vaellusmatkoja Annapurna Base Campille järjestää Mandala Travel.

Teksti ja kuvat Daniel Stöckli.