Hyppää sisältöön

Pitääkö lentolippua varatessa antaa kaikki etunimet? Tämä yllättävä moka voi tulla kalliiksi

Elina Venttola Päivitetty: 10.12.2018
Oletko joskus tuskaillut nimen oikean kirjoitusasun kanssa lentolippua varatessasi?

Nimimoka lentolipussa voi tulla kalliiksi

Oletko sinäkin joskus lentolippua varatessasi epäröinyt, missä muodossa nimi tulisi kirjoittaa sähköiseen lomakkeeseen?

Varausvaiheessa matkailijoita kehotetaan antamaan nimi samassa muodossa kuin se on passissa. Toiselle nimelle ei kuitenkaan välttämättä ole merkitty omaa saraketta, vaan sivustot pyytävät etu- ja sukunimeä. Tuleeko tällöin käyttää passissa esiintyvää etu- ja sukunimeä vai kaikkia annettuja nimiä?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Joskus lomakkeessa on selvennetty, että yksi etunimi riittää. Usein asia jää kuitenkin oman harkinnan varaan.

On selvää, että väärin kirjoitettu nimi saattaa aiheuttaa ongelmia lentokentällä. Matkustaja joutuu todennäköisesti ostamaan uuden lipun, mikäli nimet passissa ja lentolipussa eivät täsmää. Harvinaisempaa on, että toisen nimen puuttuminen muodostuu esteeksi.

Kanadassa uutisoitiin vuonna 2018 erikoisesta tapauksesta, kun matkustajalta evättiin pääsy lennolle lipusta puuttuvan toisen nimen takia Toronton lentokentällä. Matkustaja joutui ostamaan uuden menolipun ja maksamaan nimenmuutoksesta paluulentoa varten.

Kyseessä oli islantilainen Wow Air. Halpalentoyhtiö tunnetaan erityisesti edullisista lentolipuistaan Yhdysvaltoihin, ja se liikennöi muun muassa Tukholmasta Reykjavikin kautta.

Lentokentällä kävi ilmi, ettei kyseinen matkustaja ollut ainoa, jolle toisen nimen puuttuminen oli tehnyt tepposet. Matkustajan mukaan hänelle kerrottiin, että edellisenä päivänä sama vahinko oli käynyt 11 matkustajalle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Huomioi nämä varatessasi lippua

Lentolippua varatessasi voit tarkistaa, onko lentoyhtiö tai matkanjärjestäjä antanut asiasta tarkempia ohjeita. Esimerkiksi Finnair ja Tjäreborg kertovat verkkosivuillaan, että yksi etunimi riittää varausta tehdessä.

Nyrkkisääntönä voidaan pitää sitä, että toisen nimen lisäämisestä varaukseen on harvoin ainakaan mitään haittaa. Vaikka sen puuttuminen aiheuttaisikin ongelmia vain harvoin, tulee matkustajien huomioida, että jokaisella lentoyhtiöllä on omat käytäntönsä.

Jos varaukseen tarvitaan vain yksi etunimi, muista käyttää ensimmäistä annettua nimeä, vaikka se ei olisikaan oma kutsumanimesi.

Wow Air ei ole toistaiseksi kommentoinut tapausta, mutta Transport Canadan edustajan mukaan lentoyhtiöiden on noudatettava tiukasti ilmailualan turvallisuussääntöjä.

– Kehotamme kaikkia matkustajia antamaan nimensä juuri siinä muodossa, kuin se esiintyy passissa, sanoo Transport Canadan edustaja Marie-Anyk Côté.

City Newsin haastatteleman matkailualan asiantuntijan mukaan lentoyhtiöt ovat oppineet varovaisiksi matkustajien henkilöllisyyteen liittyvissä asioissa. Sama etu- ja sukunimi on lukemattomilla ihmisillä. Toisen nimen tai nimien lisääminen tuo varmuutta.

Vuonna 2016 maahantulovirkailijat käännyttivät yhteensä 60 000 matkustajaa kohdemaasta. Tällöin lentoyhtiön vastuulla on maksaa sakot sekä korvata käännytetyn matkustajan lentokulut takaisin kotimaahan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: City News, Travel + Leisure
Kuva: Istockphoto

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Matkat Gdanskiin

Tuore vertailu: 10 kaupunkia, joissa on edullisin hintataso – ja matkan voi saada reilulla satasella

Ivalon lentokenttä

Suomen pohjoisin lentoasema vie helposti Saariselälle – katso kaikki reitit Ivalosta

Kuopion lentokenttä

Mihin Kuopiosta pääsee suorin lennoin? Katso lentoaseman reitit ja palvelut

Mihin Oulusta pääsee suorin lennoin? Katso lentoaseman reitit ja palvelut

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja