Oletko sortunut yleiseen lentomokaan? Tämän takia turvavyötä ei kannata avata etuajassa
Odota merkkivalon sammumista
Lentokone tömähtää kiitorataan ja lähtee rullaamaan kohti terminaalia. Loma voi viimeinkin alkaa! Ympäriltä kuuluu avautuvien turvavöiden ääniä, vaikka kuulutuksessa kehotetaan odottamaan merkkivalon sammuttamista. Nyt sinäkin voit irrottaa turvavyösi – vai voitko?
Yleisin matkustajien rikkomus lennoilla on se, että turvavyö irrotetaan, kun lentokone on laskeutunut maan kamaralle. Ohjeistuksessa ei kuitenkaan ole turhaan kehotusta siitä, että matkustajat irrottaisivat turvavyönsä vasta saatuaan siihen luvan.
Monet ajattelevat turvavyön olevan käytössä turbulenssin vuoksi, mutta vyötä tulee pitää kiinni mieluiten koko matkan ajan. Erityisesti se pitää olla kiinnitettynä nousujen ja laskeutumisten aikana, jolloin todennäköisyys joutua onnettomuuteen on suurin.
Vaikka meno tuntuisi tasaiselta, vyön on syytä olla kiinni aina, kun kone liikkuu. Syy on yksinkertainen: lentokone voi yhä joutua jarruttamaan äkisti siirtyessään lentokentällä paikasta toiseen. Vaikka nopeus on maassa matalampi kuin ilmassa, äkkipysähdys voi lennättää tavaroita ja kaataa liian aikaisin seisomaan nousseita matkustajia.
Vaikka äkilliset jarrutukset tai törmäykset maan kamaralla ovat harvinaisia, niihin on hyvä varautua istumalla kärsivällisesti paikallaan ovien avautumiseen saakka. Seuraa siis turvavyön merkkivaloa ja avaa vyösi vasta, kun valo on sammunut. Ethän ajaisi autoakaan ilman turvavyötä – jo matalassa nopeudessa tehty kolari voi saada aikaan kuhmun jos toisenkin.
Lähde: Finavia
Kuvat: Shutterstock, Elina Venttola
Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää