Haaveiletko kielimatkasta? Kansainvälisessä ympäristössä opit uuden kielen kuin itsestään
EF-kielimatkat
EF tarjoaa 9–18-vuotiaille nuorille kielimatkoja ulkomailla. Koululaisille suunnatuilla kursseilla opiskelu tapahtuu joko suomalaisessa tai kansainvälisessä ryhmässä oman valinnan mukaan – nuorilla on kuitenkin matkalla tukena suomalainen ohjaaja. Mahdollisia majoitusvaihtoehtoja ovat isäntäperhemajoitus, yliopistokampus, EF Global Village ja opiskelija-asuntola.
Kielimatkakohteita löytyy niin Euroopasta, Yhdysvalloista kuin Australiastakin. Nuorten kielimatkoilla on mahdollista opiskella englantia, ruotsia, saksaa, espanjaa ja ranskaa. Tuleviin kurssikavereihin voi tutustua jo ennakkoon EF:n verkkoportaalissa.
Kielimatkoihin sisältyy paljon järjestettyjä retkiä ja aktiviteetteja uusien kavereiden kanssa. Yksi EF:n suosituimmista tapahtumista on varmasti kesäisin Lontoossa järjestettävä Summeranza-festivaali, joka kokoaa Englannissa opiskelevat kielikurssilaiset yhteen maailmanluokan musiikkitähtien ja huvipuistoaktiviteettien merkeissä.
Nuorten kielimatkojen lisäksi EF:n kielikoulut tarjoavat kursseja aikuisille ympäri maailmaa. Järjestäjän kautta voi osallistua myös työharjoitteluohjelmaan ja vapaaehtoisohjelmaan tai viettää opintovuoden ulkomailla.
Speak&Fun Kielimatkat
Speak&Fun järjestää kielimatkoja 11–19-vuotiaille nuorille, jotka haluavat opiskella englantia, ranskaa, espanjaa, italiaa, saksaa tai japania. Kielikoululaiset jaetaan oman taitotason mukaisiin opetusryhmiin.
Kuten muutkin kielimatkojen järjestäjät, myös Speak&Fun tarjoaa majoitusta kielikoululaisille paikallisissa isäntäperheissä. Perheessä asuessa opiskeltavaa kieltä pääseekin kätevästi opettelmaan oppituntien ohella myös käytännössä. Muita majoitusvaihtoehtoja ovat opiskelija-asuntolat ja hostellit.
Kielimatkatarjonnassa ei ole erillisiä teemakursseja, mutta kurssilaisille järjestetään runsaasti vapaa-ajan toimintaa kunkin kohteen omien erikoisuuksien mukaan. Esimerkiksi Ranskan Biarritzissa voi hypätä lainelaudalle kokeilemaan surffausta Atlantin aalloissa.
Kohdevalikoimaan kuuluu useiden Euroopan ja Pohjois-Amerikan kohteiden lisäksi myös Japani. Speak&Fun järjestää kohteissa kielikoululaisille monenlaisia aktiviteetteja retkistä grillijuhliin. Huoltajina toimivat järjestäjän oman henkilökunnan lisäksi isäntäperheiden vanhemmat.
Nuorten kielikurssien lisäksi tarjolla on myös aikuisten kielimatkoja yli 30 maassa sekä erityisiä 50+-kielimatkoja kulttuuriohjelmalla höystettynä.
STS-kielimatkat
STS:n kielimatkat on suunnattu 12–19-vuotiaille oppilaille. Opettajina kursseilla toimii paikallisia opettajia ja opetusryhmä koostuu eri STS-maista tulevista oppilaista.
Oppilaat majoittuvat joko isäntäperheissä tai yhdessä kurssitovereiden ja ohjaajan kanssa kampuksella tai resortilla. STS:n ryhmäkielimatkat kestävät yleensä 1–3 viikkoa, itsenäiset independent-kurssit 1–10 viikkoa. Kielimatkojen kohteita ovat Iso-Britannia, Ranska, Malta, Yhdysvallat, Costa Rica ja Japani.
STS:n kielimatkavalikoimassa on runsaasti valinnanvaraa. Jokainen voi valita itselleen mieluisimman opiskelumuodon perinteisestä luokkahuonetyöskentelystä seikkailukurssille, jossa kieltä opitaan aktiviteettien lomassa ohjaajien ja muiden opiskelijoiden kanssa jutellessa.
Harrastuskursseilla kieltä pääsee harjoittelemaan esimerkiksi purjelautailun, e-urheilun, jalkapallon, ratsastuksen tai sukelluksen merkeissä. Kielimatkojen lisäksi STS:n valikoimaan kuuluu myös vaihto-oppilasohjelmia 14–18-vuotiaille nuorille.
Teksti: Jenna Lehkonen ja Anni Moilanen
Kuva: Istockphoto
Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää