Alpeilla olet Euroopan katolla – nämä viisi uskomatonta paikkaa on nähtävä!

1. Alppien hienoin junareitti: Berninan rautatie
Vuonna 1910 valmistunut Berninan rautatie Alpeilla on yksi koko maailman tunnetuimmista junareiteistä. Sveitsin Thusisista muutamassa tunnissa Italian Tiranoon vievä rautatie kulkee henkeäsalpaavan upeissa vuoristomaisemissa saavuttaen korkeimmillaan 2 253 metrin korkeuden Ospizio Berninan kohdalla.
Matkan varrella ylitetään kaikkiaan 196 siltaa ja läpäistään 55 tunnelia. Pisin tunneleista on lähes kuuden kilometrin pituinen Albulan tunneli. Unescon maailmanperintökohteisiin Berninan reitti liitettiin yhdessä läheisen Albulan junareitin kanssa vuonna 2008. Molempia ratoja operoi sveitsiläinen Rhätische Bahn.
>> Lue lisää Bernina Expressistä: Punaisella junalla yli Alppien

2. Ikuisen jään Aletschjäätikkö
Ikijäätä ja huikeita vuoristomaisemia etsivälle oikea kohde Sveitsissä on Aletschjäätikkö. Alppien suurimman jäätikön kokonaispinta-ala on 81,7 neliökilometriä ja pituussuunnassa se levittäytyy kaikkiaan 22,6 kilometriin. Jään syvyys on 900 metriä ja kokonaisuudessaan jäätikkömassa painaa 27 miljardia tonnia.

Korkein paikka jäätikön ihailemiseen on Jungfraun näköalapaikka 3 454 metrissä Aletschjäätikön pohjoisessa päädyssä. Jungfraulle voi nousta junalla ympäri vuoden. Huipulla on hienojen maisemien lisäksi ravintoloita, jääpalatsi ja jäätaidenäyttely sekä Snow Fun Park eli pieni rinne, jota voi laskea kelkalla, suksilla, lumilaudalla tai snowtube-renkailla. Fun Park on lähinnä aasialaisturistien iloksi rakennettu talvilajien kokeilupaikka. Oikeampaakin talviurheilua huipulla pääsee tietenkin harrastamaan: esimerkiksi jäätikkövaellukseen on täällä erinomaiset mahdollisuudet ja eri puolilla Jungfraun aluetta on runsaasti hiihtokeskuksia monipuolisine rinteineen.
Aletschjäätikön eteläistä puolta voi nousta katsomaan Aletsch Arenan puolelta eli Bettmerhornin ja Eggishornin huipuilta. Esimerkiksi Eggishornin alapuolella sijaitseva Fiescheralp on hyvä tukikohta jäätikön eteläpäädyn tutkimiseen.

3. Lavaux – jo roomalaiset tiesivät, kuinka viini kasvaa parhaiten
Genevenjärven rannalla Lausannen ja Montreux’n välissä Sveitsin ranskankielisellä alueella sijaitseva Lavaux’n viinialue liitettiin maailmanperintölistalle vuonna 2007. Viiniä on viljelty alueella jo roomalaisten ajoista saakka. Olosuhteet ovat täällä erinomaiset ja jyrkästi pengerretyt rinteet saavat juuri oikean määrän valoa ja lämpöä. Lavaux’n viljelmien sanotaan olevan kolmen auringon maata. Yhden auringon säteet tulevat ylhäältä taivaalta, toinen aurinko syntyy järven pinnan heijastaessa valon kohti viinirinteitä ja kolmannen auringon vaikutus syntyy pengerretyn rinteen paksujen muurien varastoimasta lämmöstä. Nämä kaikki yhdessä saavat viiniköynnökset menestymään ja tuottamaan erinomaista satoa.
Lavaux’n rinteillä risteilee paljon hienoja patikkareittejä, joita voi kiertää joko kävellen tai polkupyörällä. Kylissä on säännöllisin välimatkoin ravintoloita ja viinitupia, joista saa virkistystä matkan varrella. Kesäkaudella alueella kiertää myös Lavaux Express -minijuna, jonka kyytiin voi nousta Lutryn tai Cullyn kylästä.

4. Bernin vanhakaupunki rakennettiin kestämään vuosituhansia
Vuonan 1191 perustettu Bernin kaupunki edustaa historiallista Sveitsiä ja keskiaikaista Eurooppaa parhaimmillaan. Bernin pitkästä historiasta kielivät komeat renessanssisuihkulähteet, suuri katedraali ja koko keskustan jykevä kivinen arkkitehtuuri. Tunnetuin yksittäinen nähtävyys on 1200-luvulta peräisin oleva kellotorni. Bern on Sveitsin hallinnollinen pääkaupunki, mutta kooltaan vasta viidenneksi suurin. Asukkaita on vain noin 126 000, joten tunnelma on pysynyt miellyttävän pikkukaupunkimaisena.
Alpeilta kirkkaan vetensä saava Aare-joki tekee jyrkän mutkan Bernin keskustan ympärillä ja tuo oman hämmästyttävän turkoosin lisänsä jo muutenkin hienoon kaupunkimaisemaan. Kirkasvetinen Aare on kesäisin suosittu uimapaikka ja turistitkin voivat hyvin pakata uimavarusteet mukaan Bernin-visiittiä varten.
5. Bellinzonan keskiaikaiset linnat vartioivat Ticinoa
Sveitsin italiankielisellä alueella sijaitseva Ticinon kantonin pääkaupunki Bellinzona on päässyt Unescon listalle kolmen keskiaikaisen linnansa ansiosta. Bellinzonan linnoitukset rakennettiin strategiseen paikkaan Gotthardin solan ja Lombardian väliin. Niiden tarkoituksena oli estää pohjoisen valloittajien pääsy Ticinon laaksoon ja auttaa samalla Gotthardin suuntaan kulkevien tulliteiden valvomisessa.
Linnoista Castelgrande sijaitsee korkealla kallionhuipulla ja sen muurit suojaavat Bellinzonan kaupunkia. Montebellon linna on sen kanssa osa samaa muurikompleksia, mutta kolmas linnoista, Sasso Cobaro, sijaitsee erikseen hieman syrjässä kahdesta muusta. Kaikki kolme on äskettäin restauroitu ja Unescon listalla ne ovat olleet vuodesta 2000 lähtien.
Teksti: Riikka Krenn
Kuvat: Riikka Krenn ja Swiss Images / Andrea Badrutt
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







