Tämä hylätty juna kuljetti ennen matkustajia Lontoosta Pariisiin – seisoo nyt tyhjillään “kuin aika olisi pysähtynyt”

Hylätty juna tallentui videolle
Miksi Lontoon ja Pariisin välistä reittiä aikoinaan liikennöinyt Eurostar-juna on jätetty seisomaan hylättynä käytöstä poistetulle raiteenpätkälle? Tätä ihmettelee junasta videon kuvannut ranskalainen tubettaja Adrien Adcaz, joka kiertää erilaisia hylättyjä paikkoja.
Adcaz kertoo löytäneensä TGV TMST 3018 -junan Google Mapsin avulla nähtyään muiden urbaanien retkeilijöiden jakamia kuvia. Videota on katsottu reilun viikon aikana jo lähes puoli miljoonaa kertaa.
Adcaz kiertelee 13 vaunusta koostuvan junan konehuoneessa ja jopa kuljettajan hytissä. Hylätty ravintolavaunu on surkea näky. Vain ruokalistat ovat junassa yhä paikoillaan.
Graffitien peittämän junan kerrotaan seisseen hylättynä vuodesta 2014 saakka. Sisällä vaunut ovat täynnä rikkoutunutta lasia, pudonneita matkatavaratelineitä sekä matkustajien jättämiä lehtiä ja roskia.
– Kaikki on jätetty lojumaan. Tuntuu kuin aika olisi yhtäkkiä pysähtynyt ja ihmiset kadonneet, kuvailee Adcaz paikan tunnelmaa videollaan.
Junatyyppi otettiin käyttöön vuonna 1994, mutta se muuttui tarpeettomaksi uusien Eurostar e320 -junien siirtyessä reiteille. Epäselvää on, miksi juna jätettiin rapistumaan sen sijaan että se olisi purettu osiin tai siirretty muuhun käyttöön.
Eurostar liikennöi reittejä Englannin kanaalin alitse. Lontoosta voi matkustaa eri kohteisiin Ranskassa ja Belgiassa.
Katso video alta – uskaltaisitko astua näin aavemaisen näköiseen kulkupeliin?
Lähde: Daily Mail
Kuva: Flickr / osde8info
Video: YouTube / AdcaZz
Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja




