Hyppää sisältöön

Tunnelmallinen hotelli tunturin laella: tällainen on Iso-Syötteen putiikkihotelli

Kirjoittajan oletuskuva
vilkkas Päivitetty: 29.12.2022
Hotel Iso-Syöte on tullut tunnetuksi maailmalla romanttisesta Kotkanpesä-sviitistä, mutta vuoden 2018 tulipalon jälkeen uudistettu hotelli tarjoaa myös muita unohtumattomia huoneita.

Tunturihotelli maiseman keskellä

Iso-Syötteellä tunturin laella kohoava Hotel Iso-Syöte -putiikkihotelli on talvisin tykkylumipuiden ympäröimä ja kesäisin vehreän maiseman syleilyssä. Hotelli sijaitsee aivan Syötteen kansallispuiston reunalla, ja upeasta ympäristöstä on otettu kaikki irti näköalaterassien ja maisemaikkunoiden avulla.

Inka KhanjiHotel Iso-Syöte
Hotel Iso-Syöte sijaitsee tunturin laella.

Vuonna 1984 perustettu hotelli tuhoutui pahoin tulipalossa vuonna 2018, vain muutamaa päivää ennen joulua. Uudisrakentaminen aloitettiin heti, ja sen myötä hotelli avattiin asteittain. Viimeisimmät uudistukset saatiin valmiiksi jouluksi 2020, kaksi vuotta tuhoisan tulipalon jälkeen. Sen jälkeen hotelli on jatkanut toimintaansa entistä tyylikkäämpänä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Monipuolista majoitusta kansallispuiston kupeessa

Lähes sadan neliön sviitti tunturimaisemalla, takalla ja kahdella saunalla, kaksikerroksiset revontulisviitit ulkoporeammeella sekä valoisat superior-huoneet suurilla maisemaikkunoilla. Näiden lisäksi Hotel Iso-Syötteen majoitusvalikoimaan kuuluu muun muassa kelomökkejä ja tunturimökkejä.

Kaikkiaan hotellissa on 45 huonetta ja 36 mökkiä, joten majoitusvaihtoehtoja riittää. Vuodepaikkoja on noin 300 hengelle.

Hotellin puolella majoitusvalikoimaan kuuluu perustason porohuoneita, Star superior -huoneita sekä neljä erilaista sviittiä. Kaksikerroksisia Aurora-sviittejä on kymmenen, ja lisäksi hotellissa on kolme uniikkia sviittiä: Karhunpesä, Kotkanpesä ja Feeniks-sviitti.

Inka KhanjiHotel Iso-Syöte
Star superior -huoneet ovat väritykseltään vaaleita.

Kaikki huoneet on sisustettu tyylikkäästi, ja yksityiskohtiin on kiinnitetty huomiota niin perushuoneissa kuin tyylikkäissä sviiteissäkin. Esimerkiksi valtaosassa huoneista televisio on piilotettu seinän sisään peilin taakse. Alueen luonto tulee esille paitsi ikkunoista avautuvista maisemista myös huoneiden ja huonekäytävien taideteoksissa.

Neljä erilaista sviittiä

Mieleenpainuvimmat unet Hotel Iso-Syötteessä saa hotellin sviiteissä. Kaksikerroksiset Aurora-sviitit majoittavat neljä henkilöä, ja tarjoavat majoittujille mahdollisuuden nautiskella ulkoporeammeesta sekä parhaimmillaan myös revontulimaisemasta omasta sängystä käsin. Aurora-sviittejä on kaikkiaan kymmenen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Hotellin maailmanmaineeseen nostanut Kotkanpesä-sviitti on niin ikään kaksikerroksinen, ja kulku sviittiin on oman sisäänkäynnin kautta. Ensimmäisen kerroksen katseenvangitsija on keskellä huonetta kohoava vanha kelopuu, joka jatkuu toiseen kerrokseen saakka. Siellä odottaa pyöreä sänky sekä panoraama- ja kattoikkunat.

Jouluksi 2020 valmistunut uusi Karhunpesä-sviitti on lähes sadan neliömetrin kokoinen, ja suurista maisemaikkunoista avautuu näkymä laaksoon. Kaksi saunaa, poreamme ja takka pitävät huolen siitä, että sviitistä ei tarvitse välttämättä poistua koko vierailun aikana. Huoneen sisustuksessa on käytetty rutkasti ympäröivän luonnon materiaaleja: mäntyä, kiveä ja jäkälää.

Inka KhanjiHotel Iso-Syöte
Aurora-sviittien yläkerrassa on sänky, kylpyhuone ja minikeittiö.

Vuoden 2018 tuhoisasta tulipalosta selviytymistä ja hotellin tarinaa kuvaa niin ikään vuonna 2020 valmistunut Feeniks-sviitti, joka on 95 neliömetrin kokoinen tummasävyinen sviitti suurilla maisemaikkunoilla ja omalla poreammeella. Höyrysauna, perinteinen suomalainen sauna sekä suuri suihkutila takaavat luksuspuitteet.

Monipuoliset palvelut

Hotelli on niin kansainvälisten kuin kotimaistenkin matkailijoiden suosiossa, ja erityisesti talvisaikaan kuhisee keskieurooppalaisia lomailijoita. Huomiota herättävät sviitit houkuttavat kävijöitä, mutta osansa on myös erityisellä sijainnilla ja hyvillä palveluilla: hotellin aktiviteettitarjontaan kuuluu muun muassa opastettuja lumikenkäretkiä sekä husky- ja revontulisafareita.

Talvikaudella tarjolla on viikko-ohjelma, josta kävijät voivat valita kiinnostavimmat aktiviteetit.

Aktiviteettien täyttämän päivän jälkeen on mukava rentoutua hotellin pohjakerroksen kylpyläosastolla. Kaikilla hotellivierailla on pääsy Arctic Spa -alueelle. Siellä on kaksi saunaa, yksi iso uima-allas, poreamme ja kylmäallas. Saatavana on myös monenlaisia kylpyläpalveluja hieronnoista kasvohoitoihin.

Inka KhanjiHotel Iso-Syöte
Vierailu tunnelmallisessa kylpylässä sisältyy majoituksen hintaan.

Hotellin ravintola Hilltop tarjoilee niin aamiaista kuin pohjoisiin makuihin keskittynyttä maistelumenua ja à la carte -listaa. Vastaanoton yhteydessä on mukava oleskelutila takkoineen ja maisemaikkunoineen, joiden toisella puolella avautuu näkymä tunturiin. Maisemia voi katsella myös suurelta terassilta. Aulassa on lisäksi kahvila ja baari.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Katso kuvat Hotel Iso-Syötteestä!

Inka KhanjiHotel Iso-Syöte
Tunnelmallinen tunturihotelli näyttää hyvin erilaiselta säästä ja vuodenajasta riippuen. Pilvisellä pakkassäällä hotelli kietoutuu sumuvaippaan.
Inka KhanjiHotel Iso-Syöte
Paikallisuus näkyy muun muassa hotellin taiteessa, jossa on käytetty runsaasti esimerkiksi poron sarvia.
Inka KhanjiHotel Iso-Syöte
Huoneissa voi nautiskella maisemasta kaikessa rauhassa, sillä hotellin kaikissa huoneissa on peilikalvot, jotka estävät tunturissa seikkailevia näkemästä huoneisiin.
Inka KhanjiHotel Iso-Syöte
Hotellin aamiainen sisältyy majoituksen hintaan, ja siihen kuuluu muun muassa puuroa, marjajauheita, hedelmiä, ja rutkasti lämpimiä vaihtoehtoja. Muille kuin majoittujille aamupalabuffet maksaa 23 euroa, paitsi lauantaisin 29 euroa.
Inka KhanjiHotel Iso-Syöte
Kaksikerroksisen Aurora-sviitin sänky on aseteltu ikkunan eteen niin, että parhaassa tapauksessa revontulia voi ihastella sängystä käsin.
Inka KhanjiHotel Iso-Syöte
Tummasävyinen Feeniks-huone on tehty vuoden 2018 tulituhoista selviytymisen kunniaksi.
Inka KhanjiHotel Iso-Syöte
Star superior -huoneiden kylpyhuone on tunnelmallinen.
Inka KhanjiHotel Iso-Syöte
Aulan oleskelutilat houkuttavat viettämään aikaa takkatulen ääressä.
Inka KhanjiHotel Iso-Syöte
Hotellin aulakerroksen maisematerassi on talvikuukausina pakkashuurteen peitossa.
Inka KhanjiHotel Iso-Syöte
Mukavat sängyt takaavat hyvät yöunet.

>> Lue myös: Onko tässä Suomen upein hotellisviitti? Huikea maisemahuone tunnetaan maailmalla

Teksti ja kuvat: Inka Khanji

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Mitä tarkoittaa mannermainen aamiainen?

Selitys yleiselle hotellitermille: mitä mannermainen aamiainen tarkoittaa?

Hobo Hotel Helsinki

Tältä näyttää Helsingin uusin hotelli – Tukholmasta tuttu Hobo Hotel avautui ydinkeskustaan

Mikä Levin hotelli sopii sinulle? 8 vinkkiä erilaisille matkailijoille

Hotellin lounge

Mitä hotellien lounget oikein ovat? Tällaista on suljettujen ovien takana

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja