Vapaakaupunki Christiania ei ole enää epämääräisen maineensa veroinen.

Vapaakaupunki, jonka ei uskoisi löytyvän Kööpenhaminasta – tällainen on kohuttu Christiania

Kööpenhaminan Christiania tunnetaan boheemina vapaakaupunkina, jossa käydään avoimesti kauppaa miedoilla huumeilla. Lue, mistä Euroopan viimeisessä vapaakaupungissa on kyse.

Vapaakaupunki keskellä Kööpenhaminaa

Tanskan Kööpenhamina tunnetaan vapaamielisenä pääkaupunkina, mutta se osaa silti yllättää. Monen voi olla vaikea uskoa, että yhdeltä kaupungin parhaista paikoista löytyy vapaakaupunki, jonka asukkaat maksavat vapaaehtoista vuokraa, ja jossa käydään avointa kauppaa miedoilla huumeilla.

Ei siis olekaan ihme, että Christiania jakaa mielipiteitä. Osa näkee kaupungin boheemina ja vihreänä hippiyhdyskuntana – osa puolestaan vaarallisena rikollisuuden keskittymänä. Alueella asuu kuitenkin jopa 1 000 vakituista asukasta, joiden joukossa on myös paljon lapsiperheitä. Christianiasta löytyy myös oma päiväkoti.

Kaupunginosa on siis paljon muutakin kuin huumeidenkäytön ja kaupustelun ränsistynyt keskittymä, ja sitä ymmärtääkseen onkin tunnettava alueen värikäs historia.

Christiania on Euroopan viimeinen hippiyhdyskunta.
Christianian asukkaat ovat valinneet vaihtoehtoisen tavan elää.

Kiistoista kompromissiin

Vuonna 1971 joukko hippejä valtasi hylätyn sotilasalueen Kööpenhaminan Christianshavnissa. Valtaajat julistivat alueen vapaakaupungiksi, jota eivät koske Tanskan yleiset lait tai verotus. Kaikkien yllätykseksi näiden muutaman toisinajattelijan päähänpistosta tulikin pysyvä osa Tanskan pääkaupunkia.

Sittemmin Christianin erityisasemaa on hieman purettu, mutta edelleen siellä vierailevan on vaikea uskoa olevansa EU:n sisällä. Kaupunkilaiset irvailevatkin tälle, sillä kaupungista poistuttaessa matkailija kohtaa portilla tekstin, joka julistaa siitä läpi kulkevan saapuvan takaisin EU:n alueelle.

Vuonna 2012 Tanskan hallituksen ja Christianian vuosikymmeniä jatkunut kiistely päättyi kompromissiin, kun Christiania sopi Tanskan kanssa ostavansa alueen asunnot. 10 miljoonan euron liki symbolinen kauppasumma kertoo Tanskan vapaamielisyydestä, sillä alue olisi kokonsa ja sijaintinsa puolesta huomattavasti arvokkaampi.

Kiehtova kohde matkailijalle

Christiania sijaitsee yhdellä Kööpenhaminan parhaista paikoista.
Christianian alueelta löytyy myös idyllistä luontoa.

Kyseenalaisesta maineestaan huolimatta Christiania on turvallinen ja kokemisen arvoinen vierailukohde matkailijalle. Autottoman vapaakaupungin kaduilla kulkiessa voi ihmetellä alueen omalaatuista ja usein ränsistynyttä arkkitehtuuria ja katutaidetta, mutta myös istua rannalla ja nauttia yhdestä Kööpenhaminan kauneimmista maisemista.

Värikäs sekoitus kotikutoisia taloja, työpajoja, kahviloita ja ravintoloita sekä kiinnostavia musiikkitapahtumia tekee Christianiasta yhden Kööpenhaminan kiinnostavimmista kohteista. Alueen maine ei kuitenkaan ole tuulesta temmattu, ja Christianian vihreiden lyhtyjen alue eli Green Light District ja sen kuuluisa Pusher Street ovatkin aluetta, jolla vapaakaupungin diilerit tekevät työtään.

Christianiassa vierailevan on syytä noudattaa kaupungin sääntöjä, joista tärkein on kuvauskielto. Kuvaaminen on kielletty erityisesti Pusher Streetin alueella, mutta fiksuinta on pitää kamera laukussa myös muualla Christianiassa. Myös juokseminen on alueella kielletty, sillä sen nähdään aiheuttavan paniikkia.

Christianiassa vierailee vuosittain noin miljoona turistia, ja paikalliset jopa järjestävät opastettuja Christiania-kierroksia – varsinaisesta extreme-kokemuksesta ei siis ole kyse.

Teksti: Anna Mäkelä
Kuvat: VisitDenmark

Päivitetty: 17.8.2016

Arvostelut ja vinkit

1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (5 votes, average: 2.80 out of 5)

Kerro kokemuksesi ja jaa omat matkavinkkisi!

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä mieltä olet?

0 kommenttia