Etusivu > Kaupunkilomat > Kolme kertaa Venäjä

Venäjä tarjoaa paljon nähtävää ja koettavaa, ja parissa kolmessa päivässä ehtii usein raapaista matkakohteesta vain pintaa. Se on kuitenkin hyvä alku, sillä uusi matka odottaa varmasti. Viikonlopun voi naapurimaassa viettää esimerkiksi kulttuuriaarteita katsellen Pietarissa, ostoksilla Moskovassa tai slaavilaisuuden jalanjäljillä Novgorodissa.
Pietarin perustaja Pietari Suuri tarkoitti kaupungin ikkunaksi Eurooppaan. Pietari oli Venäjän pääkaupunki noin 200 vuoden ajan ja samalla kaupungista tuli maan kulttuurin ja taiteen keskus, mikä näkyy kaupungissa yhä. Pietari on kaunis kaupunki, josta löytyy paljon upeita palatseja ja mahtavia katedraaleja, viihtyisiä puistoja ja täpötäysiä museoita. Pietarissa kulttuurin aarteita ei tarvitse etsiä, niitä löytyy etsimättä lähes joka puolelta.
Eräät Pietarin ehdottomista käyntikohteista sijaitsevat Palatsiaukion reunalla. Korumaisen Talvipalatsin lisäksi aukion tuntumassa sijaitsevat myös Eremitaašin teatteri, Vanha Eremitaaši ja Pieni Eremitaaši. Upea Talvipalatsin ja Eremitaašien kokonaisuus on vaikuttava näky erityisesti joelta katsottuna. Barokkityylinen Talvipalatsi on tunnettu paitsi kauneudestaan, myös Eremitaašista, joka on maailman hienoimpia taidemuseoita. Eremitaašissa voi ihailla eräitä taidemaailman himoituimmista aarteista.
Toinen Pietarin pakollisista nähtävyyksistä on Katariinan palatsi. Noin 24 kilometrin päässä Pietarista sijaitseva Pietari Suuren vaimon kesäasunto on upea rokokoopalatsiksi. Palatsi sijaitsee 600 hehtaarin puisto- ja palatsialueen sydämessä ja kullalla ja ylellisyydellä silatussa linnassa riittää ihmeteltävää. Varsinkin Meripihkahuone on matkailijoiden ja kulttuurinystävien suosiossa, ja huone on kuin kumarrus kulttuurille ja historialle.
Matkoja Pietariin järjestää esimerkiksi Kaleva Travel.
Jos haluaa tehdä ostoksia yhdessä Moskovan suosituimmista ostoskeskuksista, kannattaa suunnata GUM-tavarataloon, joka sijaitsee Punaisen torin reunalla. Ostoskeskus rakennettiin jo vuonna 1891, mistä lähtien se on niittänyt mainetta suurena ostosparatiisina. Nykyään GUM:ssa toimii noin 200 kauppaa, joista iso osa on luksusliikkeitä. GUM:n ohella Tverskaya-katu on yksi Moskovan ostosmatkan kiinnostavimpia nähtävyyksiä ja myös yksi parhaista ostospaikoista. Historiallista katua pidetään nykyään yhtenä Venäjän kalleimmista ostoskaduista.
Moskova onkin usein rankattu maailman kalleimmaksi kaupungiksi, ja sitä tämä Venäjän pääkaupunki voi todellakin olla. Mutta löytyy Moskovasta myös muita puoli. Mielenkiintoisen näkökulman Moskovan olemukseen ovat Arbat-kadun ja Novyi Arbat-kadun vertailu. Samannimiset kadut ovat kuin kolikon kaksi eri puolta: Arbat-katu on todella viehkeä ilmestys tsaarinajan historiallisine rakennuksineen, Novyi Arabat puolestaan kuin kurkistus Neuvostovenäjälle. Se, kumpaan katuun mieltyy enemmän, on jokaisen matkailijan makuasia, mutta vastakohtaisuus viehättää ja ihmetyttää varmasti kaikkia.
Matkoja Moskovaan tarjoavat esimerkiksi Kaleva Travel ja Matkaverkko.
Novogorod on yksi slaavien varhaisimmista asutuskeskuksista, ja täten yksi slaavilaisuuden kehdoista. Novgorod sijaitsee Ilmajärven pohjoispuolella Olhavanjoen varrella ja keskeisellä paikalla viikinkien idäntieltä katsottuna. Viikinkien vuonna 862 perustamalla kaupungilla onkin värikäs menneisyys kauppapaikkana idän ja lännen välissä. Alueensa kulttuurisesta keskuksesta kehittyi vähitellen oma ruhtinaskuntansa, jossa vallitsivat oivat puitteet kulttuurin ja taiteen kehittymiselle.
Novgorodin tärkeimpiä nähtävyyksiä ovat Olhavajoen länsirannalla sijaitseva Kreml, joka mainitaan historian kirjoissa jo vuonna 1044, Kremliä hallitseva 1000-luvulla rakennettu Sofian tuomiokirkko upeine ja alkuperäisine freskoineen ja ikoneineen. Ikoneita voi ihailla myös taidehistorian museossa. Alueen historiaan voi lisäksi tutustua Pyhän Yrjön luostarissa, joka on Venäjän vanhin, sekä Vitoslavitsyn ulkoilmamuseossa, jossa voi ihailla talonpoikaista puuarkkitehtuuria.
Matkoja Novgorodiin tarjoaa esimerkiksi Matkaverkko.