Tatarstanin pääkaupunki Kazan on näyttävä venäläiskohde
Vauras Kazan on mainio matkakohde
Keski-Venäjällä sijaitseva Tatarstanin pääkaupunki Kazan on 1,2 miljoonan asukkaan kaupunki, jonka arkkitehtuuri hurmaa matkailijan ensinäkemältä. Harvinaisen siistit kadut, uutuuttaan kiiltelevät rakennukset sekä hulppea arkkitehtuuri eroavat merkittävästi perivenäläisestä maisemasta. Tatarstan onkin koko Venäjän vauraimpia alueita, ja se näkyy selvästi myös matkailijalle.
Tatarstan on vaurastunut öljyn ja kaasun avulla. Osa varoista on käytetty alueen rakennuskannan uusimiseen, mikä näkyy erityisesti Kazanissa, missä on runsaasti hiljattain rakennettuja tai restauroituja näyttäviä rakennuksia. Rakentaminen aloitettiin vuonna 2005, jolloin kaupunki täytti tuhat vuotta ja alkoi valmistautua vuoden 2013 Universiade-urheilutapahtumaa varten. Sittemmin kaupungissa on järjestetty tasaisin väliajoin merkittäviä tapahtumia.
Kazan on mainio kaupunkilomakohde, sillä se tarjoaa matkailijoille paitsi mainiot shoppailumahdollisuudet, hyviä ravintoloita, kattavan hotellivalikoiman myös runsaasti kiinnostavia kulttuurikohteita. Kaupungin läpi virtaavan Kazanka-joen varrella on monia hiekkarantoja, jotka sopivat auringonottoon mutta eivät uimiseen, eli Kazan ei sovellu perinteiseksi rantalomakohteeksi.
Kaupungin tärkeimpiä nähtävyyksiä ovat keskustassa sijaitseva historiallinen linnoitus kreml joka on myös toinen Tatarstanin kahdesta Unesco-kohteesta, värikäs tataarikortteli, kaupungin tärkein kävelykatu Baumaninkatu, erikoisen muotoinen Kazan-perhekeskus sekä keskustan ulkopuolella sijaitseva kaikkien uskontojen temppeli.
Kesä parasta matkustusaikaa
Paras aika matkustaa Kazaniin on toukokuusta syyskuulle, kun Tatarstanin säät ovat parhaimmillaan. Keskilämpötila on noin 25 astetta ja sateita on harvakseltaan.
Suomen näkökulmasta etelässä sijaitseva Kazan tarjoaa matkailijalle pitkän kesän, ja kaupungissa voikin ottaa varaslähdön lämpimiin kesäsäihin jo toukokuussa tai vaihtoehtoisesti jatkaa helteitä pitkälle syyskuun puolelle.
Kaupunkiloma Kazanissa
Kazaniin matkustetaan ensisijaisesti kaupunkilomalle, mihin kohde sopiikin juuri täydellisesti: siisti arkkitehtuuri ja mukavat kävelykadut tekevät kaupunkiseikkailusta helppoa. Myös toimiva julkinen liikenne ja alhainen hintataso helpottavat lomailua.
Paikalliset ovat hyvin ylpeitä alueen tataarikulttuurista, ja Kazanin-loman aikana kannattaakin osallistua matkailijoille suunnattuihin kulttuuri-illallisiin, joiden aikana tarjoutuu mahdollisuus tutustua paitsi tataarien historiaan myös alueen herkkuihin. Katukuvassa näkyy runsaasti perinteisiä tubeteika-hattuja, mikä kertoo omien perinteiden arvostuksesta.
Kazanin tärkein kävelykatu Baumaninkatu on paikka, jonne paikalliset suuntaavat viikonloppuisin ja iltaisin. Katu onkin täynnä ravintoloita, kahviloita ja matkamuistomyymälöitä, mutta shoppailijan kannattaa suunnata suosiolla ostoskeskuksiin, sillä niin tekevät myös paikalliset. Esimerkiksi Baumaninkadun päässä sijaitsevassa Koltso-ostoskeskuksessa on runsaasti kauppoja.
Shoppailun lisäksi Kazanin-loma kannattaa käyttää myös kulttuurikohteisiin tutustumiseen, sillä kaupungin ainoa Unesco-kohde Kazanin kreml on pullollaan mielenkiintoista nähtävää. Useasta rakennuksesta koostuva alue pitää sisällään muun muassa kaksi hyvin näyttävää rakennusta: Kul Sharif -moskeijan sekä Pyhän Marian kirkon. Alue on suosittu nähtävyys, ja erityisesti päiväsaikaan matkailijoiden suosiossa.
Kaupungin läpi virtaavan Kazanka-joen rannalla sijaitseva Kazan-perhekeskuksen erikoinen muoto symboloi Kazanin nimeä. Kazan on tataaria ja tarkoittaa nimittäin sulatusuunia, ja sitä kaupunki todella on: tataari- ja venäläiskulttuurin sekä ortodoksien ja muslimien kohtauspaikka. Rakennuksessa toimii maistraatti, ja yläkerran näköalatasanteelta avautuu näyttävä maisema Kazanin yli aina joen toisella puolella sijaitsevaan kremliin saakka.
Kazan on hyvin edullinen matkakohde, sillä paikallinen hintataso on suomalaisittain halpa. Se näkyy matkailijalle erityisesti majoituksessa ja ravintoloiden hinnoissa.
Monikulttuurinen Kazan
Kazan on kansainvälinen ja monikulttuurinen venäläiskaupunki, joka ottaa matkailijat lämpimästi vastaan. Kaupungissa moskeijat ja kirkot seisovat rinta rinnan, ja kaksikieliset paikalliset suhtautuvat matkailijoihin hyvin positiivisesti. Kazanissa puhutaankin pääasiassa kahta kieltä: venäjää sekä turkkia muistuttavaa tataaria. Erityisesti nuoret osaavat myös englantia, mutta matkailija pärjää parhaiten venäjällä. Ennen matkaa on siis viisasta opetella kyrilliset aakkoset ja muutama perusfraasi venäjäksi.
Vaikka Kazan on miljoonakaupunki, on se melko turvallinen kohde kaikkina vuorokaudenaikoina. Matkailijoiden on kuitenkin syytä käyttää maalaisjärkeä ja olla valppaana erityisesti väkijoukoissa taskuvarkaiden varalta.
LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN KAZANISSA
Suorilla lennoilla Suomesta
Suomesta on hyvin helppo matkustaa Kazaniin, sillä Finnair liikennöi suoralla yhteydellä Helsingistä useita kertoja viikossa. Lentoaika on noin kaksi ja puoli tuntia, ja kaupunkiin voi matkustaa kolmena päivänä viikossa.
Suorat lennot Helsingistä Kazaniin maksavat halvimmillaan noin 200 euroa. Lentoja on tarjolla kausiluontoisesti, sillä Finnair liikennöi suoralla reitillä toukokuusta tammikuuhun.
Kazanin lentoasema sijaitsee noin 35 kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Lentoasemalta kaupunkiin voi matkustaa junalla, bussilla tai taksilla. Bussikyyti keskustaan maksaa alle euron ja junamatka noin 40 senttiä. Taksikyydin hinta vaihtelee, mutta se on keskimäärin noin viisi euroa.
Majoitu edullisesti
Kazanissa on runsaasti majoitusvaihtoehtoja, ja tarjolla onkin niin hulppeita luksushotelleja kuin hyvin vaatimattomiakin majapaikkoja. Valtaosa hotelleista sijaitsee kaupungin keskustassa, mikä on matkailijan näkökulmasta hyvin kätevää.
Hintatason edullisuus näkyy erityisesti majapaikkaa varatessa, sillä halvimmillaan kahden hengen huone vaatimattomassa hotellissa maksaa noin 20 euroa yöltä. Kolmen tähden hotelli maksaa keskimäärin 30 euroa yötä kohden, viiden tähden hotellin saa halvimmillaan noin 80 eurolla yölle.
Liiku jalan tai julkisilla
Kazanissa on helppo liikkua, sillä suurin osa kaupungin tärkeimmistä matkailunähtävyyksistä sijaitsee kävelymatkan päässä keskustasta. Kaupungissa on kuitenkin toimiva ja edullinen julkisen liikenteen verkosto. Matkailijat voivatkin liikkua paikasta toiseen punaisilla linja-autoilla, vihreillä johdinautoilla tai metroilla. Julkisen liikenteen kulkuvälineillä liikkuminen on hyvin edullista, sillä yksi lippu maksaa noin 35 senttiä.
Omalla autolla ajaminen on Kazanissa melko turvallista, sillä miljoonakaupungin liikenne on yllättävän rauhallista, eikä ruuhkia pahemmin ole. Kaupunkiin rakennettiin uudet tiet muutamia vuosia sitten, ja samalla liikennesääntöjä uudistettiin: vasemmalle kääntyminen kiellettiin suurilla teillä, mikä rauhoitti liikennettä huomattavasti.
Parkkeeraus Kazanin keskustassa voi olla haastavaa, sillä erityisesti arkena parkkipaikkoja on tarjolla heikosti.
KAZANIN NÄHTÄVYYDET
Kazanin kreml
Aivan Kazanin kaupungin keskustassa sijaitseva alueen tärkeimpiin nähtävyyksiin kuuluva Kazanin kreml eli muurein suojattu vanha kaupunginosa on näyttävä kohde. Kreml on toinen Tatarstanin kahdesta Unesco-kohteesta, ja paikalliset ovatkin hyvin ylpeitä nähtävyydestä.
Kremlissä on lukuisia mielenkiintoisia vierailukohteita, mutta vierailijan silmiin erottuu erityisesti kaksi hyvin näyttävää rakennusta: Kul Sharif -moskeija sekä Marian ilmestyksen kirkko. Alueella on myös esimerkiksi kaupungin oma kalteva torni Syjymbike.
Valkoisten muurien ympäröimä kreml pitää sisällään runsaasti alueen kulttuurista kertovia historiallisia kohteita, mutta tarjoaa mielenkiintoisen elämyksen myös arkkitehtuurista kiinnostuneille matkailijoille. Kukkulalla sijaitsevalta alueelta avautuu myös vaikuttava näkymä Kazanka-joelle.
Kazan-perhekeskus
Kazanka-joen rannassa kohoava pataa muistuttava Kazan-perhekeskus on rakennettu symboloimaan kaupungin ja koko Tatarstanin kulttuuriperintöä eri uskontojen ja kansojen sulatusuunina. Rakennus on mainio näköalapaikka, sillä sen katolta avautuu hieno näkymä Kazanin yläpuolelle.
Kohde tunnetaan myös nimellä Avioliittopalatsi, joka kertoo rakennuksen käyttötarkoituksesta. Kazan-perhekeskuksessa sijaitsee nimittäin myös maistraatti, jota käytetään pääasiassa vihkimiseen. Rakennuksen aulassa onkin runsaasti valokuvia siellä vihityistä pareista.
Vuonna 2013 avattu rakennus kohoaa 32 metrin korkeuteen, ja vierailijat pääsevät kipuamaan kattotasanteelle noin euron suuruista maksua vastaan.
Kaikkien uskontojen temppeli
Lyhyen ajomatkan päässä Kazanin keskustan ulkopuolella sijaitseva kaikkien uskontojen temppeli on keskeneräinen nähtävyys, jonka erikoinen värikäs ulkonäkö tekee siitä hyvin suositun vierailukohteen. Se symboloi Tatarstanin monikulttuurisuutta, sillä eri uskontojen ja kansallisuuksien edustajat ovat eläneet rauhassa rinta rinnan alueella vuosisatojen ajan.
Rakennelmassa on nähtävissä ortodoksisen ja katolisen kirkon, moskeijan, synagogan, buddhalaisen temppelin ja kiinalaisen pagodan elementtejä. Temppelissä on myös nähtävissä 16 symbolia. Temppelialueen rakentaminen alkoi vuonna 1992, ja projektin isä, taidemaalari ja kuvanveistäjä Ildar Khanov ei ehtinyt saada teostaan valmiiksi ennen kuolemaansa.
Temppelin sisäpuolella on mahdollista vierailla ainoastaan kahtena päivänä vuodessa, sillä sisätiloja ei varsinaisesti ole tarkoitettu vierailukohteeksi. Useimmille matkailijoille riittää kuitenkin rakennuskompleksin näkeminen ulkoa päin.
Baumaninkatu
Aivan Kazanin keskustassa sijaitseva Baumaninkatu on kaupungin merkittävin kävelyalue, jonne kokoontuvat paitsi matkailijat myös paikalliset. Kyseessä yksi on Kazanin vanhimpia ja kuuluisimpia katuja, ja Baumaninkadun varrella onkin lukuisia palveluja.
Kadun varrella sijaitsee useita matkamuistomyymälöitä, joista voi napata tuliaisiksi vaikkapa perinteisen tatarstanilaisen hatun tai paikallisia chak chak -leivoksia. Baumaninkadulla ei voi myöskään olla näkemättä katusoittajia tai muita kaupustelijoita, sillä mielikuvituksellisia yrittäjiä kadulta ei puutu.
KAZANIN PARHAAT
Parhaat elämykset
- Auringonlasku kaupungin kattojen yllä
- Kävely Kazanka-joen rantaa pitkin
- Vierailu Baumaninkadun vilinässä
Tärkeimmät nähtävyydet
- Kazanin kreml
- Kazan-perhekeskus
- Kaikkien uskontojen temppeli
Kokeile näitä ruokia
- Kolmion malliset etspotsmak-piirakat
- Chak chak -leivokset
- Lämmin lihaliemi
- Talkysh kaleve -makeiset
Lisätietoja
Tatarstanin alueen matkailutoimisto
Teksti ja kuvat: Inka Khanji
Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää