Hyppää sisältöön

Suomi julkaisee oman emojikokoelman – ensimmäisenä maailmassa!

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 04.11.2015
Joulukuussa Suomea markkinoidaan emojien avulla.

Omat emojit parantavat Suomi-kuvaa

Suomen ulkoministeriö on tuottanut Suomelle omat emojit, jotka kuvaavat suomalaisia tunteita.

Emojit ovat osa ThisisFINLAND-maakuvasivuston joulukalenteria, jonka luukkujen takaa avautuu joka päivä yksi Suomi-tunnetta kuvaava emoji. Osaa tunteista ilmentää maailmalla tunnettu suomalainen henkilö. Näiden lisäksi emoji-kokoelmaan on piirretty mukaan muita tärkeitä Suomeen liittyviä asioita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Erityisesti nuorten käyttämät emojit ovat mullistaneet viestintää samaan tapaan kuin tekstiviestin keksiminen. Emojeilla voi kommunikoida kuvallisesti sanojen sijaan ja sehän sopii suomalaisille, ulkoministeriön maakuvayksikön päällikkö Petra Theman kertoo.

Yhteensä runsaat 30 emojia sisältävä kokoelma on kokonaisuudessaan ladattavissa sovelluskaupoista ilmaiseksi joulukalenterin avauspäivänä, 1. joulukuuta 2015. Joulukalenteri on saatavilla 13 kielelle, ja se julkaistaan esimerkiksi japaniksi, arabiaksi, koreaksi, hindiksi, puolaksi ja turkiksi.

– Suomi-emojit tehdään pilke silmäkulmassa, mutta toivottavasti ne avaavat muulle maailmalle erityispiirteidemme lisäksi myös vähän vahvuuksiamme, joista aseistariisuva rehellisyys on yksi esimerkki, Theman toivoo.

Suomea kuvaavissa emojeissa on muun muassa saunova mies ja nainen, moshaava hevari sekä Nokian luotettava 3310-puhelin.

Lähde: Suomen ulkoministeriö
Kuva: Flickr / Ville-Veikko Ilen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Halvalla nettiin lomalla

Surffaa netissä myös lomalla – kolme vaihtoehtoa kaukomaille

Ystävät matkalla

Eivätkö ystäväsi halua matkustaa? Näin löydät matkaseuraa!

Snapchattaaja palmurannalla

Keitä kannattaa seurata Snapchatissa? Listalla suomalaiset matkailukasvot

Blogikoulu, osa 2

Bloggaaja, mitkä sosiaalisen median kanavat kannattaa ottaa haltuun?

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja