Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Sri Lanka

Kultaisten rantojen Sri Lanka

Elina Venttola Päivitetty: 26.04.2019
Kyyneleen muotoinen saari Intian valtameressä kullanruskeine rantoineen on kuin paratiisi.

Pienellä saarella riittää toimintaa niin rennolle reppureissaajalle kuin ylelliselle luksusmatkailijallekin.

Villieläimiä ja vesiputouksia

Sri Lanka sijaitsee Intian valtameressä Intian niemimaan alapuolella. Saari on suuruudeltaan vain noin viidesosa Suomen pinta-alasta, mutta ihmisiä siellä asuu kuitenkin nelisen kertaa kuin Suomessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Sri Lanka jakautuu yhdeksään maakuntaan, joissa jokaisessa on oma pääkaupunkinsa. Suuremmat kaupungit kuten Colombo, Kandy ja Anuradhapura takaavat historiannälkäiselle lukuisia tarinoita, siirtomaa-aikaista arkkitehtuuria ja vuosia säilyneitä aarteita. Buddha-temppelit koristavat jokaista kylää ja kaupunkia.

Sri Lankan historia on portugalilaisten, hollantilaisten ja brittiläisten siirtomaavalloittajien värittämä. Pisimpään Sri Lanka oli Ison-Britannian hallussa vuodesta 1769 vuoteen 1948. Tuolloin maa tunnettiin Ceylonina, ja nimi vaihtui Sri Lankaksi vasta vuonna 1972.

Saaren upea luonto villieläimineen, vuorineen ja vesiputouksineen kutsuu saarelle myös luontomatkailijat. Loistavia rantalomakohteita ovat muun muassa Hikkaduwa, Negombo, Bentota, Unawatuna sekä Arugam Bay. Saaren kirkkaat vedet ovat suosittuja surffaajien, snorklaajien ja sukeltajien keskuudessa.

Sri Lankalle kannattaa suunnata talvea vasten

Trooppisen saaren sijainti päiväntasaajan yläpuolella lupaa lämpimät ja kosteat lukemat lähes kauttaaltaan koko saarelle. Sri Lankan sää on keskimäärin 28–32 asteen paikkeilla.

Poikkeuksia lämpötilojen suhteen ovat vuoristoalueet kuten Nuwara Eliya saaren keskiosissa, jossa lämpötila voi laskea 16 asteeseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Sri Lankan ilmasto on trooppinen, ja sää eroaa selkeästi kuivan ja sateisen kauden välillä. Sadekaudet osuvat saaren länsi- ja eteläosiin toukokuusta syyskuuhun sekä pohjois- ja itäosiin lokakuusta tammikuuhun.

Viileimmät kuukaudet ovat joulukuu ja tammikuu, kun taas lämpimimmät huhtikuu ja elokuu.

Rantoja ja jylhiä maisemia

Sri Lankalla kokemisen arvoisia ovat erityisesti mykistävän hienot rannat ja upea luonto. Kirkasvetiset ja kultahiekkaiset rannat ovat jokaisen rantalomailijan unelma. Rantoja riittää pitkälti toista tuhatta kilometriä.

Jos haluaa loikoilla aurinkorannoilla, kannattaa suunnata marraskuusta maaliskuuhun länsirannalle. Lännen parhaat rannat ovat Tangalla, Beruwala, Mirissa, Bentota ja Unawatuna, mutta myös esimerkiksi itä- ja kaakkoisosista löytyy hyviä rantoja.

Perinteiden ja makuelämysten maa

Srilankalaiset pitävät kiinni perinteistään ja ovat ylpeitä omasta kulttuuristaan. Niistä osoituksena ovat vuosittain järjestettävät juhlat, joista merkittävimpiä ovat uusivuosi huhtikuussa ja Kandyn festivaalit elokuussa. Tärkeä osa srilankalaista kulttuuria ovat perinteiset tanssit, joihin kuuluvat erilaiset naamiot, värikkäät asustukset sekä rytmikäs rumpumusiikki.

Maassa voi ihastella myös lukuisia temppeleitä, jotka houkuttelevat uumeniinsa niin paikallisia kuin matkailijoitakin. Matkailijan on kuitenkin suositeltavaa peittää olkapäät ja polvet, sillä osassa saaren temppeleistä on tiukat pukeutumissäännöt. Temppeliin mentäessä kengät tulee yleensä riisua.

Sri Lankan perinneruoka rice’n’curry on ulkomaalaiselle tulinen makuelämys, vaikka ulkomaalaisille tarjoillaankin useimmiten ruoasta miedompi versio. Ruokalaji koostuu vihannes, kala- tai lihapohjaisista kookosmaitokastikkeista, jotka nautitaan yhdessä riisin ja rapean papadamin, paikallisen leivän, kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Sri Lankassa tulee toimeen englannilla

Kevään 2019 pommi-iskujen vuoksi Suomen ulkoministeriö kehottaa toistaiseksi välttämään matkustamista Sri Lankaan. Matkailijan kannattaa aina tarkastaa Ulkoministeriön matkustustiedotteen tilanne ennen lähtöä.

Vuoden 2018 syksyllä Sri Lankan sisäpoliittinen tilanne kärjistyi, kun presidentti erotti maan pääministeriön ja hallituksen. Mellakoita ja mielenosoituksia saattaa esiintyä, joten suuria yleisötapahtumia ja väentungoksia on syytä välttää.

Maan suurimpiin turvallisuusriskeihin lukeutuu liikenne, joka on vasemmanpuolista. Liikenteessä on syytä pysyä valppaana, ja liikenneruuhkiin kannattaa varautua. Kaupunkiliikenteessä suositellaan käytettäväksi moottoripyörärikshan sijaan taksia.

Maan virallinen kieli on sinhala, mutta saarella pärjää hyvin englannin kielellä. Kieltä puhutaan etenkin suurimmissa kaupungeissa ja suosituissa lomakohteissa.

Enemmistö srilankalaisista on buddhalaisia, ja uskontoon on suotavaa suhtautua hienovaraisesti ja kunnioituksella. Julkisia hellyydenosoituksia on hyvä välttää, koska ne eivät kuulu paikalliseen kulttuuriin.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN SRI LANKASSA

ShutterstockSri Lanka
Sri Lankan jylhät maisemat ihastuttavat.

Suorilla lennoilla Sri Lankaan

Pakettimatkoja Sri Lankalle järjestää muun muassa Apollomatkat. Myös suoria lentoja saa pakettimatkojen järjestäjiltä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Sri Lankalle ei kuitenkaan lennetä suoria reittilentoja, mutta yhdellä koneenvaihdolla pääsee matkustamaan helposti Colomboon. Edullisin lennoin pääsee muun muassa Aeroflotilla, Turkish Airlinesilla, Qatar Airwaysilla ja Flydubailla. Edestakaisten lentojen hinnat ovat tavallisesti 500 – 600 euroa.

Three wheelerillä kurvailee kätevästi

Edulliset junat ja bussit kulkevat ympäri Sri Lankan saaren, mutta matkustaminen niissä ei vedä vertoja ilmastoidulle pakettiautolle, jonka saa helposti vuokrattua kuljettajan kera. Kannattaa kuitenkin aina varautua viivästyksiin, sillä ruuhkainen liikenne ja osittain huonokuntoiset tiet hidastavat matkaa.

Paikallinen kolmipyöräinen menopeli three wheeler on kätevä ja halpa kulkuneuvo hektisessä liikenteessä, mutta ei sovellu pitkiin matkoihin.

Myös taksilla pääsee kätevästi paikasta toiseen.

Yösijoja joka lähtöön

Yösijoja Sri Lankan saarelta löytyy hulppeista hotelleista idyllisiin villoihin ja rentoihin rantamajoihin matkakohteesta riippuen. Omatoimimatkailija löytää lähes paikasta kuin paikasta huokean majapaikan.

Luksushotelleja on suhteessa vähemmän, mutta saaren hienoimmat hotellit sijaitsevat Colombossa, Bentotassa ja Gallessa. Hotellien hintaso Sri Lankalla on Suomeen verrattuna kauttaaltaan edullinen.

SRI LANKAN MATKAKOHTEET

IstockphotoColombo, Sri Lanka
Osa srilankalaisista on hindulaisia. Paikallinen uskonto on mielenkiintoinen tutustuttava, kunhan kunnioittaa paikallisia tapoja.

Luonnon helmassa Yalan kansallispuistossa

Sri Lankan kaakkoisosassa sijaitseva Yalan kansallispuisto koostuu oikeastaan kuudesta kansallispuistosta ja kolmesta eläintensuojelualueesta.

Puistossa asuu elefantteja, apinoita, krokotiilejä, karhuja ja satoja lintulajeja. Myös leopardista saattaa hyvällä onnella nähdä vilauksen. Laaja viidakkoalue edustaa Sri Lankan kauneinta luontoa ja on yksi maan suurimmista luonnonpuistoista.

Surffaajan unelmat Hikkaduwa ja Arugam Bay

Noin sata kilometriä Colombosta etelään sijaitsee yksi Sri Lankan tunnetuimmista rantakohteista, Hikkaduwa. Pieni kylä on aivan rannan tuntumassa ja tarjoaa aktiviteetteja erilaisista vesiurheilumahdollisuuksista ajattomaan auringonpalvontaan.

Hikkaduwa oli myös saaren ensimmäinen matkailijoiden löytämä ranta, ja se on säilyttänyt suosionsa tähän päivään asti. Meressä on koralliriuttoja ja värikkäitä kaloja, joiden merenalaiseen elämään voi tutustua joko sukeltamalla tai vuokraamalla lasipohjaisen veneen.

Arugam Bay puolestaan sijaitsee Sri Lankan itärannikolla kaarevassa rantapoukamassa upean luonnon keskellä. Se on tunnettu erityisesti surffaajien suosikkikohteena, koska Arugam Bayssa riittää aaltoja aina toukokuusta lokakuun alkuun. Viidakon ympäröimä Arugam Bayssa tunnetaan myös kauniista luonnostaan ja villieläimistään.

Vilkas Colombo

Vastakohtien Colombossa rikkaus ja köyhyys sekä historia ja nykyisyys kulkevat rinnakkain ja sulautuvat yhdeksi suureksi kaupungiksi, jossa riittää nähtävää. Kaupungissa voi käydä museoissa, kävellä puistoissa ja viihtyä rantabulevardeilla.

Colombo on saaren kaupankäynnin keskus, ja kaupungin kaoottisuudesta huolimatta paikka on kokemisen arvoinen.

Colombossa käydessään kannattaa tutustua muun muassa Colombon siirtomaa-aikana rakennettuun linnoitukseen, käydä markkinoilla ja ostoksilla kauppakeskuksissa sekä tietenkin tutustua temppeleihin.

SRI LANKAN PARHAAT

ShutterstockSri Lanka
Palmurannat Sri Lankalla ovat rahallisia paikkoja hemmottelevaan rantalomaan.

Sri Lankan parhaat kokemukset

  1. Yalan kansallispuisto
  2. Rento rantalomailu Hikkaduwassa
  3. Surffaajan suosikkiaallot Arugam Bayssa
  4. Vilkas kulttuurielämys Colombo
  5. Kiipeäminen Adam’s Peakille

Lisätietoa

Sri Lankan viralliset matkailusivut (englanniksi)

Teksti: Katri Lehmussaari ja Elina Venttola
Kuvat: Shutterstock

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Löydä uusi lomakohde Aasiasta – katso, mikä rantaparatiisi sopii sinulle parhaiten

Sri Lanka

Sri Lankalle matkustaminen helpottuu – uuden kokeilun myötä ilmainen viisumi lentokentällä

Sri Lanka

Kaipaatko uutta matkakohdetta Aasiassa? Koe Sri Lanka ennen muita

Ensikertalaisen vinkit Sri Lankalle

Viisi faktaa, jotka haluat tietää ennen ensimmäistä matkaa Sri Lankaan

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja