Makumatka Maltalle – katso vinkit paikallisiin herkkuihin ja ruokatapahtumiin

Maltan ruokakulttuuri on sekoitus eri vaikutteita
Maltan ruokakulttuuriin ovat vuosisatojen aikana vaikuttaneet sijainti Välimerellä, historia sekä saaren hallitsijat ja asuttajat. Maltalainen ruokakulttuuri on värikäs sekoitus arabialaista, italialaista ja brittiläistä ruokakulttuuria, maustettuna paikallisilla raaka-aineilla ja ruokalajeilla. Ruokakulttuuri on saanut vaikutteita myös perinteisestä Välimeren alueen ruokakulttuurista.
Raaka-aineita, kuten oliiviöljyjä, pastaa, tomaatteja, yrttejä, tuoreita hedelmiä, mereneläviä ja viinejä, käytetään runsaasti. Yhdistäviä piirteitä löytyy yhteisöllisyydestä ja ruokailun sosiaalisesta merkityksestä. Maltalla ruokaillaan yhdessä, hitaasti ja nautiskellen.
Maista paikallisia herkkuja
Maltalla on paljon paikallisia raaka-aineita ja ruokia, joita kannattaa maistaa saarella vieraillessa. Vaikka saari on pieni, siellä viljellään ja kasvatetaan erilaisia raaka-aineita. Esimerkiksi persikat, oliivit, sitruunat, mansikat sekä kani ja etanat ovat kokeilemisen arvoisia, paikallisia ruokatuotteita. Saarella tuotetaan myös hunajaa, liköörejä ja paikallisia viinejä, joita voi ostaa tuliaisiksi.
Perinteinen ruoka Maltalla on rustiikkista ja värikästä. Paikallista herkkua on muun muassa kani haudutettuna tai kastikkeena spagetin kera. Maltalla kannattaa kokeilla myös muita paikallisia erikoisuuksia. Ftira on rapeakuorinen leipä, täytteenä tomaattia, sipulia, kapriksia ja tonnikalaa. Pastizzi on suolainen ricotalla tai herneillä täytetty lehtitaikinaleivonnainen. Ġbejniet on paikallista vuohen- tai lampaanmaitojuustoa. Mqaret on taatelitäytteinen, uppopaistettu rapea herkku.

Jälkiruoissa maistuvat hunaja, marsipaani, pähkinät, ricotta ja hedelmät. Paikallisista juomista kannattaa maistaa Cisk-lageria tai appelsiinilla ja yrteillä maustettua kitkerää virvoitusjuomaa Kinnietä.
Tapahtumia ja aktiviteetteja ruoan parissa
Saaren ravintolatarjonnasta löytyy jokaiselle jotakin, sillä valittavana on esimerkiksi Michelin-ravintoloita, vegaaniruokaa, sushia, craft burgereita, gelatoa, artesaanileivoksia ja paikallisia erikoisuuksia. Maltalla on ruoka- ja juomatapahtumia ympäri vuoden. Perinteiset kyläjuhlat, festat, valtaavat kadut kesäisin. Suosituimpia ovat mansikka- ja suklaafestivaalit, olutfestivaalit sekä kansainväliset ja paikalliset ruokamarkkinat.
Ruokamatkailijan kannattaa tutustua Vallettan, Mdinan ja Marsaxlokkin historiallisiin kaupunkeihin ja niiden ravintolatarjontaan. Paras paikka kokea aitoa maltalaista elämää, ruokakulttuuria ja tuoksuja ovat Marsaxlokkin kalamarkkinat sunnuntaisin.

Maltalla pääsee vierailemaan viinitiloilla, osallistumaan viinimaisteluihin sekä nauttimaan iltapäiväteetä saaren loistohotelleissa ja historiallisissa palatseissa, kuten Palazzo Parisiossa. Saari tarjoaa myös erinomaisia paikkoja piknikille. Pakkaa mukaan juustoja, tuoreita hedelmiä, rapeakuorista leipää tai täytetty ftira ja pullo paikallista viiniä. Valitse paikka kalliorannoilta tai Dingli Cliffs -näköalapaikalta ja nauti Välimeren mauista ja maisemista.
Aktiviteettien ystäville Maltalta löytyy kokkauskursseja saaren maatiloilla ja gastronomisissa kouluissa. Kursseilla valmistetaan paikallisia ruokalajeja. Maatilat tarjoavat ruokakierroksia ja retkiä esimerkiksi sitruuna ja -oliivitarhoihin.
Lue lisää Maltan ruokamatkailusta
Lisää vinkkejä sekä tietoa kohteista ja tapahtumista löytyy Maltan ruokamatkailuoppaasta, joka on toteutettu Haaga-Helia ammattikorkeakoulun opinnäytetyönä. Oppaassa on kerrottu Maltan ruokakulttuurista, ruokamatkailuun liittyvistä vierailukohteista, tapahtumista ja aktiviteeteista. Opas on luettavissa täällä.
Teksti: Anni Mehtovuori
Kuvat: Shutterstock
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja






