Hyppää sisältöön

Käteistä kannattaa yhä vaihtaa matkalle, ja siihen on hyvä syy – tämän vuoksi valuutanvaihto jo kotimaassa kannattaa

  • Palmuja rannalla
Ilmoitus Päivitetty: 31.03.2023
Erityisesti euroalueiden ulkopuolelle matkustaessa kannattaa varautua hankkimalla matkakohteen valuuttaa jo ennen lähtöä.

MAINOS: CHANGE GROUP

Hanki matkakohteen valuuttaa kotimaassa jo ennen lähtöä

Kuumana lomapäivänä mikään ei ole pahempaa, kuin jäädä käteisen puuttumisen vuoksi kioskilla vaille virkistävää vesipulloa tai viilentävää jäätelöä. Tilanne on kuitenkin ehkäistävässä helposti, sillä näiltä pieniltä katastrofeilta välttyy, kun mukana on edes pieni määrä kohdemaan valuuttaa. 

Vaikka Suomessa olisikin tottunut maksamaan kaiken luottokortilla, on maailmalla vielä lukuisia paikkoja, missä käteinen raha on maksukortteja yleisempää – tai jopa ainoa vaihtoehto. Pikkukiskojen lisäksi esimerkiksi takseissa ja busseissa ei välttämättä tänä päivänäkään voi maksaa muulla kuin käteisellä.

Käteisen tarve iskee tyypillisesti nopeasti ja yllätyksenä, mistä syystä paras tapa varautua arvaamattomiin tilanteisiin on hankkia kohdemaan valuuttaa jo ennen reissua. Näin rahaa on mukana jo matkan alkuvaiheista lähtien, eikä lentokentälläkään voi tulla vastaan yllätyksiä. 

ShutterstockValuutanvaihto ulkomailla
Pieni määrä paikallista valuuttaa mukana takaa, että hellepäivänä ei jää ilman jäätelöä pienimmässäkään paikassa.

Ennen matkaa kannattaakin selvittää, mikä valuutta matkakohteessa on käytössä ja miten yleistä korttimaksaminen on perillä paikan päällä. Vaikka kortti kävisikin useimmissa paikoissa, varman päälle pelaaminen kannattaa edes pienen summan muodossa.

Virtuaalinen maksaminen yleistyy vauhdilla lähes kaikkialla maailmassa, mutta edelleen jopa neljä viidestä ostoksesta maailmassa tehdään yhä käteisellä. 

Vaihda käteistä helposti netissä

Vaivattomin tapa hankkia matkakohteen valuuttaa on tilata se hyvissä ajoin etukäteen verkossa. Change Groupin Travel Money Online -verkkopalvelun valikoimassa on jopa 45 eri valuuttaa, ja ne saa tilattua lähimpään postiin jopa seuraavalle päivälle.

Change Group on luotettava kansainvälinen valuutanvaihtoyritys. Verkkopalvelussa voi ostaa valuuttaa Pohjoismaiden parhailla kursseilla ilman myyntipalkkiota, joten se on matkailijalle edullinen vaihtoehto. Eri valuuttakurssit löytyvät Change Groupin sivuilta helposti.

Valuutan voi halutessaan tilata postiin tai Change Groupin omaan noutopisteeseen. Kaikki kuusi noutopistettä sijaitsevat pääkaupunkiseudulla, ja noutopisteeseen tilatun valuutan saa parhaimmillaan jopa seuraavalle päivälle.

Tarvittaessa valuuttaostoon saa myös takaisinostosuojan, jonka avulla jäljelle jääneet matkarahat voi vaihtaa takaisin euroiksi alkuperäisellä myyntikurssilla ilman lisäkuluja. Tämä tuo joustoa matkabudjettiin, kun säästyneet rahat voi käydä helposti vaihtamassa takaisin euroiksi.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Tyhjä huulirasvapuikko on yllättävä paikka piilottaa rahaa matkalla

Tähän arkiseen esineeseen et olisi ikinä keksinyt piilottaa rahaa matkalla – ja juuri siksi se suojaa sinua varkailta

Säästövinkit matkalle

Näin säästät matkalla – 10 helppoa vinkkiä, joiden avulla pysyt budjetissa

Ranta Espanjassa

Juomarahaopas Espanjaan – näin tippaat lomallasi oikein

Yleisimmät rahahuijaukset

Ole tarkkana rahojen kanssa! Neljä yleisintä rahahuijausta maailmalla

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja