Hyppää sisältöön

Mitkä muuvit! Lentoemännät laittavat lanteet heilumaan hauskalla turvallisuusvideolla

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 31.10.2013
Virgin American turvallisuusvideota katsoessa ei ehdi pitkästyä.

Erilainen turvallisuusvideo

Tylsistytkö katsoessasi lennolla turvallisuusvideoiden muistutuksia turvavyön käytöstä ja pelastusliivien säilytyspaikasta? Huumorintajuisen lentoyhtiön maineessa oleva Virgin America onnistuu välttämään haukotukset matkustamossa persoonallisella turvallisuusvideolla.

Videolla nähdään esimerkiksi lentoemäntien – tai lentoemänniksi pukeutuneiden tanssijoiden – upeita muuveja sekä reipas pikkuräppääjä. Pätkän on ohjannut Hollywood-ohjaaja Jon M. Chu ja musiikista vastaa American Idol -ohjelmasta tuttu Todrick Hall. Videolla esiintyy myös So You Think You Can Dance -ohjelman tanssijoita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Virgin American edellinenkin turvallisuusvideo oli persoonallinen, mutta uutukainen vetää pidemmän korren. Videota on katsottu YouTubessa kahden päivän aikana jo yli 1,7 miljoonaa kertaa.

Aiemmin esimerkiksi uusiseelantilainen Air New Zealand on ihastuttanut lentomatkustajia tekemällä hobittiaiheisen turvallisuusvideon Hobitti-elokuvan ensi-illan alla.

Mitä mieltä olet humoristisista turvallisuusvideoista?

http://www.youtube.com/watch?v=DtyfiPIHsIg

Lähde: Virgin America
Video ja kuva: YouTube / Virgin America

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lentoemäntien tehtäviin kuuluu fyysisesti vahvojen matkustajien löytäminen

Lentoemännillä on hyvä syy silmäillä matkustajien vartaloita – sovitko sinä salaiseen koodiin ABP?

Viisi asiaa, joiden takia matkustaja voidaan poistaa lennolta

Lentoemäntä paljastaa 5 syytä, joiden takia matkustaja voidaan heittää ulos lennolta – yhteen et voi itse vaikuttaa

Alkoholijuomat lennolla

Lentoemännän 5 paljastusta: mitä alkoholia juovista matkustajista todella ajatellaan

Miksi lentoemännät inhoavat Coca Cola Lightia?

Lentoemäntä kertoo, minkä yllättävän juoman tarjoileminen on vastenmielisintä – tilaatko sinäkin aina tämän?

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja