hero taustakuva

Matkamessut järjestetään ensi vuonna poikkeuksellisesti toukokuussa – partnerimaana Kreikka

Shutterstock artikkelin kuva
Uutiset
Koronapandemian vuoksi vuoden 2021 Matkamessut on siirretty tammikuulta toukokuulle.
Teksti: Krista Ahonen
Päivitetty: 03.09.2020
facebook   whatsapp

Matkamessut siirretään loppukeväälle

Perinteisesti tammikuun puolen välin aikaan järjestettävät Matkamessut siirretään vuonna 2021 toukokuulle. Messujen uusi ajankohta on 20.-23.5.2021. Päätös messujen siirtämisestä syntyi Messukeskuksen, Suomen Matkailualan liitto ry SMALin ja Matkamessujen muiden yhteistyökumppaneiden kesken.

Matkailuala on kärsinyt pahasti koronapandemiasta, jonka seurauksena niin työ- kuin lomamatkailu on pysähtynyt lähes täysin. Matkamessujen uuden ajankohdan koittaessa ensi keväänä tilanteen uskotaan kuitenkin jo olevan parempi.

– Toimiala on ollut ahdingossa viime kuukaudet, mutta uskomme että toukokuussa pahin tilanne tartuntamäärien ja matkustusrajoitusten suhteen on jo selätetty. Uskomme, että tammikuu tulee toimialalle liian aikaisin, ja on tärkeää antaa alan yrityksille toipumisaikaa rankan vuoden jälkeen. Tänä kesänä kiinnostus kotimaanmatkailua kohtaan on ollut kasvussa, ja tämä näkyy varmasti myös ensi kesänä. Matkamessujen siirto toukokuulle aloittaa hienosti matkailun kesäkauden, ja uusi ajankohta mahdollistaa myös erilaisten ulkomaankohteiden esittelyn uudelle yleisölle, kertoo SMALin toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti.

Vuonna 2021 Matkamessujen partnerimaa on Kreikka ja messuilla tulevat olemaan laajasti esillä Kreikan eri kohteet ja matkailumahdollisuudet. Matkamessujen muista teemoista kerrotaan lisää syksyn aikana, mutta esimerkiksi vastuullinen matkailu on yksi messuilla esillä olevista aiheista.

Lähde: Matkamessut
Kuva: Shutterstock

Lue kommentit (0) Jätä kommentti

    Jätä kommentti

    Kommentoi nimimerkillä tai tai kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.