Risteilyalukset tuovat Helsinkiin tänäkin kesänä satojatuhansia vierailijoita
Helsingin risteilykausi alkaa vilkkaana
Helsinkiin saapuu tänä vuonna 390 000 risteilymatkailijaa, joista noin 96 prosenttia nousee maihin kaupungissa. Helsinki on siis Itämeren risteilykohteena erityisen kiinnostava.
Risteilykausi alkoi Helsingissä 25.4., ja viimeiset risteilyvieraat saapuvat kaupunkiin lokakuun 23. päivä. Kauden aikana Helsingissä vierailee 260 alusta. Suurin aluksista, Royal Princess, on ensivierailullaan Helsingissä 20.5 ja 330-metrinen alus tuo mukanaan jopa 3600 risteilyvierasta.
Vilkkain risteilypäivä Helsingissä on 11.6., jolloin kaupunkiin saapuu yli 12 300 risteilyvierasta. Selkeästi eniten risteilymatkailijoita tulee Saksasta, Yhdysvalloista sekä Isosta-Britanniasta.
Risteilymatkailijoilla selvä taloudellinen merkitys
Risteilymatkailijat tuovat mukanaan kesän 2014 aikana arviolta noin 28 miljoonaa euroa. Risteilyvieraat kuluttavat rahaa muun muassa erilaisiin palveluihin, kuten retkiin, kahviloihin ja ravintoloihin sekä matkamuistoihin.
Helsingin kaupungin alan yrittäjien kanssa toteuttaman tutkimuksen perusteella risteilymatkailijat jaotellaan neljään ryhmään: suunnitelmallisiin, ryhmäytyjiin, spontaaneihin ja itsenäisiin.
– Suunnitelmallisia ja ryhmäytyjiä on arvion mukaan liikkeellä paljon. Kasvavina tyyppeinä mukana ovat kuitenkin spontaanit ja itsenäiset, joiden toiveet usein poikkeavat valtavirrasta. Risteilymatkailijoita ei siis enää voi yleistää yhdenlaiseksi matkailijaryhmäksi, joka etsii vain tietynlaisia palveluja. Risteilymatkailijat myös nuortuvat vuosi vuodelta ja tietyillä varustamoilla on muita nuorempaa matkustajakuntaa, risteilykoordinaattori Noora Heino kertoo.
Retkille osallistuu yli puolet vierailijoista ja suosituin retkituote on Helsinki-kierros.
Lähde: Helsingin kaupunginkanslian elinkeino-osasto
Kuva: Helsingin kaupungin matkailu- ja kongressitoimisto / Tomi Laurila