Vietätkö juhannusta Helsingissä? Katso viisi menovinkkiä ihanaan kaupunkijuhannukseen

Tekemistä kaupunkijuhannukseen
Helsinki ei hiljene täysin edes juhannuksena, sillä myös keskikesällä kaupungissa riittää erityisesti ulkomaisia matkailijoita. Niin matkailijoiden kuin lomalaisten ja muiden kaupunkijuhannuksen viettäjien iloksi yötön yö täyttyy kaupunkitapahtumista.
Tarjolla on perinteistä menoa juhannuskokon, -saunan sekä -tanssien muodossa. Tanssiorkesterien lisäksi voi tänä vuonna juhlia juhannusta myös kaupunkifestivaaleilla Helsingin parhaimmilla paikoilla. Myös monet nähtävyyskohteet kuten Korkeasaari ja Linnanmäki ovat avoinna juhannuksena, joten tekemistä riittää takuulla koko perheelle.
1. Perinteinen kaupunkijuhannus Seurasaaressa
Seurasaaren juhannuksen ohjelmassa on muun muassa kukkaseppeleen tekoa, useita erilaisia juhannuskokkoja, juhannussalon nosto, musiikkiesityksiä ja koko perheen ohjelmaa.
Seurasaaressa vietetään juhannusta jo 66. kertaa. Ensimmäinen kokko, lauttakokko, sytytetään kello 18, ja sauna on lämpimänä koko päivän aina 22.30 saakka. Juhannuskansaa viihdyttävät useat musiikkiesitykset: ohjelmassa on muun muassa pihasoittoa, juhannuskonsertti, torvifanfaari ja tiestysti perinteikkäät juhannustanssit.

Lapsille on rutkasti omaa ohjelmaa, johon kuuluu muun muassa lasten oma kokko, omatoiminen taikapolku, piirrustusseinä, värityspaja sekä lasten poloneesi.
Juhannuksen vietto alkaa Seurasaaressa juhannusaattona 21. kesäkuuta kello 17. Keskikesän juhlallisuudet jatkuvat keskiyöhön saakka. Liput Seurasaaren juhannukseen maksavat 25 euroa, alle 12-vuotiaat pääsevät tapahtumaan maksutta aikuisen seurassa.
2. Kokkoja, risteilyjä ja juhannustunnelmaa
Juhannuskokkoja voi ihastella paitsi maissa myös mereltä käsin astumalla esimerkiksi Kauppatorilta lähtevien risteilyalusten kyytiin. Osa juhannusaaton illallisristeilyistä on kokkoristeilyjä, joiden aikana seilataan katsomaan muun muassa Seurasaaren ja Sipoon Kaunissaaren kokkoja.

Pihlajasaaren juhannuskokko sytytetään aattoiltana kello 21. Ravintola Pihlajasaari on juhannusaattona avoinna yöhön saakka, minkä jälkeen yhteysvene kuljettaa juhannuksen juhlijoita takaisin mantereelle 1.45 asti. Juhannuspäivänä ravintola on auki kello 12–1.30.
Juhannuskokko sytytetään myös Kaivopuistossa Café Ursulan edustalla aattona klo 21.30. Kahvilassa järjestetään juhannusdisco kello 18–02, joka on maksuton.
3. Tanssahtele klassikkotapahtumissa
We Love Helsingin perinteiseksi muodostuneet juhannustanssit vietetään myös tänä juhannuksena. Kolmena iltana järjestettävien juhannustanssien aikana laitetaan jalalla koreasti iskelmän ja klassikoiden voimin. Juhannustansseja vietetään torstaista lauantaihin 20.–22. kesäkuuta Kuudennella Linjalla ja Kaikussa.
Juhannustanssit järjestetään myös Linnanmäellä, jonka Estradilla tanssitaan juhannusaattona klo 19. Huvipuisto on myös auki normaalisti koko juhannuksen. Kaikki ohjelma ja sisäänpääsy huvipuistoon on maksutonta.
4. Festaritunnelmaa Lonnassa
Idyllisellä Lonnan saarella järjestettävät Stadin Juhannus -festarit keskittyvät perjantaille ja lauantaille, ja artistikattauksesta löytyvät esimerkiksiKauriinmetsästäjät, Yona, Gasellit sekä Maustetytöt. Lonnan grilli ja ravintola pitävät huolen nälkäisestä festarikansasta koko tapahtuman ajan.

5. Juhannussauna on tärkeä osa keskikesän juhlaa myös kaupungissa
Kallion perinteikkäät korttelisaunat ovat auki myös juhannuksena. Arlan sauna on avoinna normaalisti kello 14–20 koko viikonlopun. Kotiharjun puulämmitteinen korttelisauna lämmitetään juhannusaattona kello 12–16, mutta juhannuspäivänä löylyihin ei pääse. Myös Löyly-sauna on avoinna juhannuksena kello 11–2, Kauppatorilla sijaitseva Allas Sea Pool on niin ikään avoinna juhannuksena, ja siellä järjestetään viikonlopun aikana ohjelmaa, muun muassa joogaa ja sekä viinin että venyttelyn yhdistäviä tunteja.
>> Lue lisää vinkkejä Helsinkiin!
Teksti: Inka Khanji
Kuvat: Visit Helsinki / Jussi Hellsten, Juhana Hurtig ja Julia Kivelä
Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







