Hyppää sisältöön

Halpalentoyhtiö hylkäsi 14-vuotiaan yksin lentokentälle – edes raha ei kelvannut

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 10.04.2015
Halpalentoyhtiö EasyJet ei päästänyt 14-vuotiasta tyttöä lentokoneeseen, koska tällä oli liikaa matkatavaraa.

Tyttö yritti maksaa ylimääräisestä tavarasta

Halpalentoyhtiöt ovat tunnettuja siitä, että heidän työntekijänsä noudattavat sääntöjä pilkulleen ja vaativat matkustajilta helposti lisämaksuja erityisesti ylimääräisestä matkatavarasta. 14-vuotias tyttö sai kokea EasyJetin tarkan matkalaukkukäytännön omakohtaisesti, kun lentoyhtiön työntekijät eivät ottaneet häntä koneeseen.

Lontoossa asuva 14-vuotias tyttö yritti matkustaa EasyJetillä Stanstedin lentokentältä Espanjan Bilbaoon mutta ei päässyt koneeseen, sillä hänellä oli matkalaukun lisäksi mukana käsilaukku.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Yksin matkustava tyttö ei päässyt lennolle siitäkään huolimatta, että hän tarjoutui maksamaan reilun kuudenkymmenen euron suuruisen summan saadakseen matkalaukkunsa ruumaan. Syy tähän oli lentoyhtiön byrokratia: EasyJetin ohjeiden mukaan yhtiö ei hyväksy käteistä maksuvälineenä lähtöportilla, eikä 14-vuotiaalla matkustajalla ollut ikänsä vuoksi luottokorttia, jolla hän olisi voinut maksaa matkalaukusta aiheutuneet lisämaksut.

– Istuin lattialla itkien. Halusin päästä kotiin, mutta lentoyhtiön henkilökunta ei välittänyt siitä. Olin epätoivoinen ja rukoilin heitä päästämään minut koneeseen, lentokentälle jätetty teini-ikäinen tyttö kertoi brittiläiselle Mirror-lehdelle.

– Puhelimeni ei toiminut ja olin lentokentällä aivan yksin. Onneksi eräs ihana pariskunta auttoi ja sain soitettua isälleni.

Lopulta tyttö pääsi matkaan seuraavana päivänä. EasyJetin edustaja kommentoi tapausta pahoitellen ja totesi, että tässä tilanteessa lentoyhtiön työntekijöiden olisi pitänyt tehdä poikkeus.

Lähde: Mirror
Kuva: Flickr / Masashi Yanagiya

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lontoo, Iso-Britannia

Lisää lentoja Rovaniemeltä Lontooseen – Easy Jet aloittaa lennot syksyllä

Air Asia

Tuore listaus paljastaa maailman parhaat halpalentoyhtiöt – Norwegian kipusi toiseksi

Berliini, Saksa

EasyJet aloitti taas toiminnan Suomessa – yhtiön Berliinin-lennot tarjoavat halvan yhteyden Saksaan

Easyjet

Mitä ihmettä nämä lentoemännät tekevät? Tiputanssi kesken lennon – hulvaton video paljastaa salaiset käsimerkit

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja