Hyppää sisältöön

Halpalennolla Kaliforniaan – Norwegian avaa uusia reittejä

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 03.09.2013
Norwegian avaa uusia kaukoreittejä Skandinavian pääkaupungeista.

Halpalennolla Kaliforniaan ensi keväänä

Norjalainen halpalentoyhtiö Norwegian avaa keväällä 2014 uusia kaukoreittejä Tukholmasta, Oslosta ja Kööpenhaminasta Los Angelesiin sekä Tukholmasta ja Oslosta Oakland-San Franciscoon. Lisäksi Oslosta avautuu yhteys Floridan Orlandoon ja Kööpenhaminasta puolestaan New Yorkiin.

Kaikkia reittejä lennetään Norwegianin 787 Dreamliner -koneilla. Yhtiö kertoo lisäävänsä mannertenvälisten lentojensa määrää sitä mukaa, kun saa käyttöönsä lisää Dreamliner-koneita. Kyseessä ovat kaupunkien ensimmäiset suorat lennot Los Angelesiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Tällä hetkellä suurimmat matkustajamäärät liikkuvat Yhdysvaltojen ja Euroopan välillä. Korkealaatuisille mutta edullisille lennoille näiden kahden mantereen välillä on kova kysyntä, sanoo Norwegianin toimitusjohtaja Bjørn Kjos.

Kaukoreiteillä hyvä vastaanotto

Yhtiön mukaan alkukesällä käynnistyneet kaukoreitit New Yorkiin ja Bangkokiin on otettu hyvin vastaan. Marraskuussa yhtiö aloittaa lennot Oslosta, Tukholmasta ja Kööpenhaminasta Floridan Fort Lauderdaleen.

Lennot Tukholmasta ja Kööpenhaminasta Los Angelesiin käynnistyvät maaliskuun alussa, kun taas San Franciscoon aletaan lentää toukokuussa. Kööpenhaminasta pääsee New Yorkiin helmikuusta lähtien ja Oslosta Los Angelesiin kesäkuusta alkaen. Reitti Oslosta Orlandoon avataan toukokuun lopussa.

Skandinavian kaupunkien kautta kulkevat lennot kiinnostavat todennäköisesti myös suomalaismatkailijoita: edullisimmillaan yhdensuuntaiset lennot Kaliforniaan tulevat maksamaan Norwegianin mukaan noin 178 euroa. Halpayhtiöiden käytännön mukaan hintoihin ei kuitenkaan sisälly matkatavaroita tai aterioita.

Lähde ja kuva: Norwegian

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Bergamo, Italia

Norwegian aloittaa kesällä lennot Helsingistä Bergamoon ja Sofiaan

Norwegianin lentokonehenkilökunta

Norwegian luopui maskipakosta kaikilla lennoilla

Norwegian

Norwegianin käsimatkatavaraohjeistus muuttuu: koneeseen maksutta vain laukut, jotka sopivat istuimen alle

Albania, Tirana

Halvat lennot Tiranaan alkavat Helsingistä – Norwegianin uusi reitti vie suorilla lennoilla Albaniaan

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja