Kuva:
Retkeilijä vuorella

Varo salakavalaa vuoristotautia

Vuoristotauti voi iskeä paitsi patikoidessa ja lasketellessa, myös korkealla sijaitsevassa kaupunkikohteessa.

Hyväkuntoinenkin voi saada oireita

Joka neljäs matkailija saa oireita jo 2 000 – 2 500 metrin korkeudessa. Oireita saattaa siis ilmetä aivan tavallisella hiihto- tai patikointireissulla Alpeilla tai muilla vuoristoalueilla. Noin 3 600 metrin jälkeen vuoristotaudin riski kasvaa. Vakavimmillaan tauti on hengenvaarallinen.

Vuoristotaudille altistuminen on erittäin yksilöllistä eikä edes hyvä fyysinen kunto suojaa siltä. Tunnista oireet ja toimi ajoissa – lue kuusi vinkkiä vuoristotaudin selättämiseen.

1. Tunnista oireet

Vuoristotauti johtuu liian nopeasta nousemisesta liian korkealle, kun elimistö sopeutuu hitaasti ilman vähähappisuuteen. Keuhkoihin ja aivokudokseen kertyy nestettä jos ne eivät saa riittävästi happea.

Vuoristotaudin oireita ovat päänsärky, uniongelmat, ruokahaluttomuus, tasapainohäiriöt, sekavuus ja huonovointisuus.

2. Nouse hitaasti

Hidas eteneminen on varmin suoja vuoristotautia vastaan. Pyri yöpymään paikoissa, joiden korkeusero päivää kohden ei ole enempää kuin muutama sata metriä. Jokaista nousukilometriä kohden tulisi pitää ylimääräinen lepopäivä.

Ohje hitaasta etenemisestä koskee lähinnä pidempiä kiipeily- tai patikointimatkoja. Esimerkiksi Alppien hiihtokeskuksissa kyläkorkeus on poikkeuksetta alle kaksi kilometriä, joten vaikka päivän mittaan käydäänkin jopa kolmen kilometrin korkeudella rinteissä, on majapaikka niin matalalla ettei vakavan vuoristotaudin vaaraa ole.

3. Muista yksilöllisyys

Alttius vuoristotaudille on erittäin yksilöllistä. Joku ei tunne tavallisella patikointi- tai hiihtomatkalla esimerkiksi Alpeilla mitään erilaista olossaan, kun toisen päätä puristaa ja vatsa tekee olon tukalaksi.

Yksilölliset erot on tärkeää ottaa huomioon seurueessa: suhtaudu aina kanssamatkalaisten tuntemuksiin vakavasti, vaikka oma olosi olisi priima. Alttius vuoristotaudille on osin perinnöllinen ominaisuus.

4. Etene ryhmässä hitaimman mukaan

Patikointimatkoilla on nopeiden vastuulla sovittaa tahtinsa sellaiseksi, että hitaammat pysyvät mukana viemättä itseään äärirajoille.

Huippukuntoisessakaan joukossa ei kannata yliarvoida kykyjään ja riuhtoa ylös liian lujaa tahtia, sillä liian nopealla nousulla vain altistaa itsensä entistä pahemmin vuoristotaudille.

5. Juo riittävästi

Vuoristo-olosuhteissa tarvitaan enemmän vettä kuin alavalla maalla, jopa 5-7 litraa päivässä. Syö myös riittävästi.

6. Ajoissa alas!

Keskeytä nousu heti, jos tunnet vuoristotaudin oireita tai huomaat niitä seurueesi jäsenissä. Laskeudu alemmas ja oireiden luonteesta riippuen hakeudu hoitoon. Älä epäröi ottaa yhteyttä lääkäriin.

Päivitetty: 17.4.2013

Sinua saattaisivat kiinnostaa myös nämä

Arvostelut ja vinkit

1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (9 votes, average: 4,11 out of 5)

Kerro kokemuksesi ja jaa omat matkavinkkisi!

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä mieltä olet?

3 kommenttia

Kokan lehdet ja kokatee olivat Perun reissulla kova sana. Eikä tullut oireita :) Tiedä sitten oliko tolla paikallisten uskomuksella jotain tekemistä sen kanssa.

Yli 3000 metriin suuntaavilla matkoilla tulisi tutustua tarkkaan vuoristotautiin, sen oireisiin ja hoitoon.

On hieman harhaanjohtavaa otsikoida ”hyväkuntoinenkin voi saada oireita”, kyseessä kun ei ole lainkaan kuntoon liittyvä asia. Hyvä kuntoiset tuntuvat saavan jopa helpommin oireita.

Aivoihin tai keuhkoihin ei myöskään kerry nestettä koska ne saisivat vähän happea vaan kyse on hieman monimutkaisemmasta asiasta. Esim. Wikipedia esittää asian näin: ”Solutasolla mitokondrian energiantuotannon ehtyessä solun natriumpumppu ei pysty poistamaan riittävästi suoloja solusta ja osmoosi aiheuttaa ylimääräisen nesteen kertymistä soluihin.”

Ohuessa ja kuivassa ilmassa tarvitsee tosiaan runsaasti nestettä, mutta sen toinen tarkoitus on kasvattaa virtsan eritystä (mikä hengitystideyden ja kertyvän hiilidioksidin kautta lisääntyy yleisesti korkealla). Virtsan kierto edesauttaa akklimatisoitumista kemiallisesti.

Lääkäri, vuorikiipeilijä Reijo Linnola esittää asian näin: ”Kun nousemme korkealle niin happi alkaa vähentyä. Ensimmäiseksi siitä kärsii solujen seinämän elektrolyyttikuljetusmekanismi. Yksinkertaistettuna: meillä on soluseinämissä ATP-niminen energiahuoltosysteemi; kun mm. soluille elintärkeitä suoloja kuten natriumia ja kaliumia kuljetetaan solusta sisään ja ulos, niin siinä tarvitaan energiaa. ATP hoitaa tämän energian, ATP hajoaa kun tätä kuljetusta tehdään ja sen pitäisi rakentua uudelleen. Hapen puutteessa ATP:n uudelleenrakentuminen hidastuu, natrium alkaa jäädä solun sisään ja se vetää mukanaan vettä; solut alkavat turvota.”

Suurimmat vaikeudet vuoristossa aiheutuvat tietämättömyydestä, välinpitämättömyydestä, ryhmäkurista ja asiantuntemattomista matkajärjestelyistä. Vuorimatkoilla on yleensä asiantuntemusta mukana, mutta vastaava riski vaanii mm. Lhasassa, Cuzcossa, La Pazissa ja muutamissa muissa erittäin korkeissa kaupungeissa joihin pääsee suoraan lentäen.

Vuoristotautia ei kannata pelätä, sillä erittäin huimia ja korkeita elämyksiä voi kokea turvallisesti ja nautiskellen kun matka on oikein suunniteltu, ja siihen sutaudutaan oikealla tavalla. Jos sitten huomaa kuuluvansa erittäin harvalukuiseen joukkoon joka ei sopeudu ohueen ilmaan, on vain jatkossa nautittava toisenlaisista maisemista.