Miksi lentokoneen siiven alta ei saa kävellä? Tässä syy lentokentällä ihmetyttävään sääntöön

Lentokoneen siipi on kierrettävä kaukaa
Aina matkustajilla ei ole käytössä matkustajasiltaa lentokoneesta poistuttaessa. Matkustajasillaksi kutsutaan putkea, jota pitkin matkustajat pääsevät kävelemään suoraan koneesta terminaalirakennukseen.
Erityisesti pienillä lentoasemilla tai lentokenttien viimeisillä porteilla matkustajat saatetaan ohjata lentokoneesta bussiin tai kävellen terminaaliin. Lentomatkustajien on tällöin kierrettävä lentokoneen siipi ohjeiden mukaisesti.
Lentokoneen siipi on tyypillisesti eristetty värikkäällä nauhalla ja huomiotolpilla siten, että matkustajat eivät vahingossakaan eksy siiven välittömään läheisyyteen.
Tapaan on totuttu, mutta oletko ikinä miettinyt mistä se johtuu?
Merkittävin syy siipien eristämiseen liittyy matkustajien turvallisuuteen. Lentokoneen moottorit sijaitsevat yleensä siipien alla, ja vaikka ne ovatkin laskeutumisen jälkeen sammuneet, ei matkustajilla ole asiaa niiden lähelle. Myös polttoainevuodot ovat mahdollisia.
Ilmailualalla on tapahtunut harvinaisia, mutta sitäkin järkyttävämpiä onnettomuuksia, joissa koneen moottori on imaissut lentoyhtiön työntekijän kuolettavin seurauksin.
Turvallisuussyyt toimivat myös päinvastoin. Lentoyhtiön on niin ikään huolehdittava, ettei kukaan ulkopuolinen pääse vahingoittamaan moottoreita tai kyseenalaistamaan matkustusturvallisuutta.
Aamulehden haastattelema liikennelentäjä Teemu Alanen antaa esimerkin matkustajan kännykän tippumisesta moottoriin selfietä otettaessa. Lento jouduttaisiin perumaan, mutta pahimmillaan edessä saattaisi olla kallis moottoriremontti.
Lähde: Quora, Aamulehti
Kuva: Shutterstock
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







