Hyppää sisältöön

Vältä mokat lennolla – näin käytät turvallisuusvälineitä oikein hätätilanteessa

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 09.11.2016
Lentokoneiden turvaohjeistuksesta huolimatta matkustajat saattavat käyttää koneen turvallisuusvälineitä väärin.

Katso video ja toimi oikein hätätilanteessa

Harva lentomatkustaja on joutunut kokeilemaan käytännössä lentokoneiden turvallisuusvälineiden toimivuutta – ja hyvä niin. Suurin osa matkustajista kohtaa välineet vain matkustamohenkilökunnan pitämän turvaohjeistuksen aikana, ja sekin lipuu helposti ohi jäämättä aidosti muistiin. Nämä ohjeet saattavat kuitenkin pelastaa henkiä.

Lentoturvallisuusasiantuntija Minna Ruolanto esittelee videolla yleisimmät turvallisuusvälineet ja kertoo, kuinka käyttää turvavyötä, happinaamaria ja pelastusliiviä oikein. Videolla Ruolanto paljastaa myös, mitä tyypillisiä mokia matkustajat tekevät hätätilanteessa yrittäessään avata turvavyötä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Happinaamarin käyttöohjeistuksen lisäksi lentoturvallisuuskouluttaja muistuttaa, että naamarin laittaminen omille kasvoille ensimmäisenä on tärkeää siitä syystä, että esimerkiksi mukana matkustava lapsi ei välttämättä osaa laittaa happinaamaria pyörtyneen aikuisen kasvoille. Aikuinen sen sijaan kykenee tarvittaessa auttamaan happivajeen vuoksi pyörtynyttä lasta.

Videolta selviää myös vastaus useiden matkustajien suosikkikysymykseen: miksi lentokoneessa ei käytetä laskuvarjoja?

Katso vinkit videolta ja vältä mokat hätätilanteessa!

Teksti ja kuva: Inka Khanji
Video: Vasilis Meschinis

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Matkat Gdanskiin

Tuore vertailu: 10 kaupunkia, joissa on edullisin hintataso – ja matkan voi saada reilulla satasella

Ivalon lentokenttä

Suomen pohjoisin lentoasema vie helposti Saariselälle – katso kaikki reitit Ivalosta

Kuopion lentokenttä

Mihin Kuopiosta pääsee suorin lennoin? Katso lentoaseman reitit ja palvelut

Mihin Oulusta pääsee suorin lennoin? Katso lentoaseman reitit ja palvelut

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja