Hyppää sisältöön

Helsinki-Vantaan turvatarkastus helpottuu ja nopeutuu: nestepussin ja elektroniikan voi jättää laukkuun

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 23.03.2022
Uuden turvatarkastuspisteen myötä Helsinki-Vantaan turvatarkastukseen tulee viimein muutos, jota useimmat lentomatkustajat ovat odottaneet jo vuosia.

Viimein yksinkertainen turvatarkastuskokemus

Helsinki-Vantaan lentoasemalla otetaan käyttöön uusi turvatarkastuspiste kevään 2022 aikana. Uuden sukupolven teknologiaa hyödyntävän turvatarkastuksen myötä matkustajien lennolle lähtö nopeutuu ja helpottuu merkittävästi, sillä nestepusseja tai elektroniikkaa ei tarvitse ottaa enää ulos käsimatkatavaroista.

Uusi turvatarkastuspiste otetaan käyttöön asteittain kevään aikana. Ensimmäinen linja avattiin maanantaina 21.3. ja uusia linjoja avataan sitä mukaa, kun lentoyhtiöt siirtyvät terminaali 2:sta ja terminaali 1:stä uuteen laajennusosaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Helsinki-Vantaan uusi turvatarkastusteknologia mahdollistaa sen, että esimerkiksi läppäreitä, puhelimia tai isoja järjestelmäkameroita ei enää tarvitse ottaa pois kantolaukuista tai käsimatkatavaroista. Myös muovipussit, joihin alle sadan millilitran nestepakkaukset pitää pakata, saavat jäädä käsimatkatavaraan, turvallisuudesta ja vastuullisuudesta vastaava johtaja Henri Hansson sanoo.

Finavia OyjHelsinki-Vantaa
Uudet turvatarkastuslaitteet pystyvät läpivalaisemaan käsimatkatavarat niin, että elektroniikkaa tai nestepusseja ei tarvitse nostaa esiin.

Lisäksi turvatarkastuksen kapasiteetti kaksinkertaistuu, mikä nopeuttaa matkustajien pysähdystä turvatarkastuksessa. Helsinki-Vantaalla otetaan käyttöön myös automaattilinjastot, joiden tavoite on niin ikään nopeuttaa turvatarkastusta.

Vaikka kehityksessä on satsattu erityisesti nopeuteen, myös matkustajien mukavuus on huomioitu. Matkustajat esimerkiksi ohjataan läpivalaisun jälkeen väljiin tiloihin, joissa matkatavarat saa pakattua rauhassa.

Koska uudet laitteet otetaan käyttöön vaiheittain, samaan aikaan käytössä on aluksi sekä uusia että vanhoja laitteita. Joillakin linjastoilla voi siis joutua ottamaan elektroniikan ja nestepussit yhä pois laukuista.

Lähde ja kuvat: Finavia Oyj

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Esittelyssä Helsinki-Vantaan hotellit – näin majoitut lähellä lentoasemaa

Matkatavaroiden luovutusaula

Näin matkatavaroiden käsittely on uudistunut Helsinki-Vantaalla – yksi selkeä muutos matkustajille

Helsinki-Vantaa Euroopan paras omassa kokoluokassaan

Helsinki-Vantaa palkittiin: Euroopan paras lentoasema omassa kokoluokassaan

Helsinki-Vantaan turvatarkastus

Helsinki-Vantaan turvatarkastuksen uudistus on valmis – käsimatkatavaroissa saa kuljettaa kaksi litraa nesteitä

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja