Mahdollisuuksien Mumbai on Intian suurin kaupunki

Mumbai sykkii aamusta iltaan
Kostea kuumuus kietoutuu ympärille heti Mumbain lentokentällä. Kylmä suihkukaan ei auta. Sama hiostava tunne seuraa mukanaan aamusta iltaan.
Iltahämärässä rantaa reunustavalla kävelytiellä pieni mereltä puhaltava tuulenvire sentään viilentää hieman. Illan saapuessa kaupunki ei kuitenkaan hiljene. Maharashtran osavaltion pääkaupunki ja Intian suurin kaupunki sykkii elämää aamusta iltaan.
Talouselämän- ja viihdeteollisuuden kehto
Intian länsirannikolla Arabianmereen työntyvälle niemimaalle levittäytyneen Mumbain alueella asuu arviolta yli 20 miljoona ihmistä. Tarkka väestönlasku on haasteellista jo useiden slummien vuoksi. Niemimaalla kaupungin on vaikea levittäytyä suuremmalle alueelle, joten Mumbai kasvaa sekä ylöspäin että slummeihin.
Kaupungin kaduilla ruuhkat, kiire ja hektisyys ovat arkipäivää. Edes yöllä autojen torvet eivät hiljene. Mumbai tunnettiin vuoteen 1995 asti nimeltä Bombay, joka tulee portugalin sanoista Bom Bahia, hyvä satama. Katukuvassa kuulee edelleen käytettävän kaupungin molempia nimiä.
Aasian suurin slummi
Vaikka Mumbai onkin Intian talous- ja viihde-elämän keskus ja koti monelle maan varakkaimmista yritysjohtajista ja elokuvatähdistä, kolikon kääntöpuolena Mumbaissa sijaitsee myös Aasian suurin slummi, Dharavi.
Arvio slummin asukasluvusta vaihtelee 2-5,5 miljoonan asukkaan välillä. Dharavi on tullut suurelle yleisölle tutuksi Bollywood-filmien lisäksi myös Hollywoodin puolella esimerkiksi Slummien miljonääri -elokuvasta joka kuvattiin osittain slummin kaduilla näyttelijöinään Dharavin lapsiasukkaita.
Slummeissa eivät kuitenkaan asu ainoastaan kaupungin huono-osaisimmat. Dharavistakin löytyy lääkäreitä ja insinöörejä, joiden koti on kaupungin ulkopuolella, mutta jotka viikolla asuvat slummeissa pitkän ja ruuhkassa mahdottoman kotimatkansa vuoksi.
Temppelien kaupunki
Uskonto näkyy vahvana Mumbain katukuvassa. Hindutemppeli, katolinen kirkko ja Buddhalle pyhitetty temppeli voivat hyvinkin sijaita lähes vieri vieressä. Temppeleissä pistäydytään aamuvarhain ennen töiden alkua ja heti töiden jälkeen ennen kotiinpaluuta.
Temppeleissä, tai ainakin niiden edessä, käydään siunaamassa yhtä lailla perheen vastasyntyneet kuin uutuuttaan kiiltävä uusi auto.
Mumbai-vinkit matkailijalle
Aika kuluu kuin huomaamatta tutustuessa Mumbain temppeleihin, vilkkaisiin basaareihin ja mielenkiintoiseen sekoitukseen erilaisia arkkitehtuurisia tyylejä. Turistinähtävyyksien lisäksi auringon laskiessa kannattaa myös poiketa Cowpatty-rannalla, missä paikalliset nuoretparit käyvät romanttisilla iltakävelyillä.
Heti aamun sarastaessa Sassoon Dockin kalamarkkinoiden tunnelma, värit ja hajut luovat unohtumattoman vaikutelman. Mumbaissa kannattaa liikkua vuokra-autolla. Auton ja kuljettajan päivävuokra on samaa hintaluokkaa kuin lyhyt taksimatka pääkaupunkiseudulla Suomessa.
Mahdollisuuksien kaupunki
Mumbain asukasluku kasvaa jatkuvasti. Unelmat elokuvatähteydestä tai paremmasta elämästä perheelle saavat ihmiset kaikkialta Intiaa muuttamaan rannikkokaupunkiin.
Paikallisen autonkuljettajamme sanoin: ”Mumbai on mahdollisuuksien kaupunki. Et välttämättä tarvitse koulutusta. Täällä voit tehdä unelmistasi totta jos teet kovasti töitä ja kunnioitat muita”.
Satu Vänskä-Westgarth
Kirjoittajan blogi Rantapallossa: www.rantapallo.fi/destinationunknown
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







