Jäätiköitä ja puuteria Engelbergissä

Lumivarma laskettelukohde

Engelbergin idyllinen alppikylä sijaitsee keskellä Sveitsiä, alle sata kilometriä Zürichistä etelään.

Sijaintiin nähden vaatimattomasta noin kilometrin kyläkorkeudestaan huolimatta Engelberg on hiihtokohteena erittäin lumivarma. Pitkä kausi kestää noin lokakuun alusta toukokuun loppuun.

Hissejä on vajaa kolmekymmentä kahdella erillisellä hiihtoalueella, jotka laakso erottaa toisistaan. Yli kolmeen kilometriin kohoavalla Titlis-vuoren puolella rinteet ovat pääosin keskitasoisia, kun taas matalampi Brunnin puoli tarjoaa helppoja rinteitä ja mahdollisuuden laskea metsässä tai kelkalla.

Engelberg on erityisen tunnettu hyvistä mahdollisuuksistaan vapaalaskuun eli off-piste -hiihtoon hoidettujen rinteiden ulkopuolella.

Ensikertalainen offareilla

Haluan kokeilla, mistä vapaalaskussa on kyse. Varaan oppaan kahdeksi päiväksi ja vuokraan leveät puuterisukset.

Varhain aamulla tapaan oppaani Binin, syntyperäisen engelbergiläisen, joka on toiminut vuoristo-oppaana vuosikymmenen verran.

Käymme aluksi läpi lumivyöryjen lyhyen oppimäärän ja pakkaamme molemmat mukaamme lapion, sondin ja piipparin eli radiolaitteen, jolla toisia vastaavia laitteita voi etsiä lumen alta. Bini piilottaa omansa lumeen, minä etsin ja kaivan.

Syvä lumi vaatii niksinsä

Aloitamme syvään lumeen tutustumisen. Jalkoja ei kannata pitää liian levällään, sillä jommalle kummalle jää helposti enemmän painoa ja suksi sukeltaa. Painoa ei myöskään kannata päästää taakse, kääntyminen vaikeutuu. Reipas vauhti helpottaa kääntymistä.

Pari kertaa punnerran irronneen suksen takaisin jalkaan, mikä sekin vaatii omat niksinsä, kun alla ei ole kovaa maata. Hidastetun filmin mielikuva auttaa: käännökset hellästi, painopistettä siirrellen ja ilman äkkiliikkeitä.

Jäätikköä ja pumpulia

Alkutreenien jälkeen nousemme Titlikselle ja alitamme nauhan, joka varoittaa rinnealueelta poistumisesta. Edessä levittäytyy Steinbergin jäätikkö.

Bini kehottaa minua pysymään perässään. Ohitamme etäältä tummat painanteet, jotka ovat kymmeniä metrejä syviä railoja. Vaara on pian ohi ja kiertelemme kalliosaarekkeita satumaisemassa improvisoiden.

Insinöörin piirtämä Laub

Tankkaamme sveitsiläistä Rivellaa ja röstiä. Seuraavana vuorossa oleva offarimme on Laub, joka on kuin insinöörin piirtämä. Laub on yksi yhtenäinen leveä seinämä, jonka korkeusero on yli 1 100 metriä ja jyrkkyys pysyy koko matkan 35-43 asteessa.

Vaikka painovoiman luulisi auttavan alamäkeen, joudun vähän väliä pysähtymään puuskuttamaan kuin olisin menossa päinvastaiseen suuntaan.

Hiljaisuutta ja lunta

Elämäni toinen vapaalaskupäivä nousee sumuisena. Lunta on tullut lisää, mutta mahdollisuudet hehkutetun Galtibergin jäätikköreitin laskemiseen näyttävät heikoilta. Huonossa näkyvyydessä sinne ei ole asiaa edes oppaan kanssa.

Aloitamme Brunnin puolella. Vaikka maisemat ovat tärkeä osa nautintoa, on omalla tavallaan upeaa laskea täydelliseen valkoiseen pumpuliin näkemättä mitään: ei taivaan ja maan rajaa, ei varjoja. On vain hiljaisuus ja syvä puuterilumi.

Aamupäivän päätteeksi laskemme leppoisien kaltevien maalaismaisemien halki Grünenwaldin rautatieasemalle. Alppitorvet ja kirkkaanvihreät niityt on helppo kuvitella, vaikka nyt maisemassa on vain valkeaa.

Kaksi pystykilometriä vaihtelua

Iltapäivällä sää alkaa seljetä ja kun oppaani kysyy, jaksanko vielä Galtibergin raskaan laskun, joka on laskettava loppuun asti jos sen aloittaa, vastaan myöntävästi jo kesken kysymyksen.

Sauvomme Klein Titliksen huipulta terävän harjanteen yli ja ihmiset jäävät taaksemme. Laakson pohja siintää epätodellisena kallioseinämien välissä kaksi kilometriä alapuolellamme.

Galtiberg on jännittävän vaihteleva. Juuri kun leveään puuterikenttään alkaa tottua, se kapenee ja luonto esittelee rakentamiaan suunnattomia jääpilareita. Yhtäkkiä rinne jyrkkenee, kaareutuu näkymättömiin ja muuttuu jäiseksi. Alkaa näyttää siltä, että alaspääsy ehjänä on mahdotonta.

Bini kuitenkin kehottaa luisuttamaan suksia sivuttain alaviistoon, kaikessa rauhassa, kaatumatta, ja etenee hieman alapuolellani valmiina ottamaan kiinni. Pian saavutamme poikittaislinjan, jota pitkin pääsemme jyrkänteeltä.

Rinne jatkuu jyrkkänä, mutta reiteen ulottuva lumi jarruttaa sopivasti. Lopulta pensasvyöhykkeen ja metsäetapin jälkeen saavumme bussipysäkille, jolta palaamme takaisin kylään. Enkelten vuori jättää kasvoilleni kestohymyn pitkäksi aikaa.

Kim Green