Etusivu > Kaupunkilomat > Kymmenen vinkkiä Kuubaan

Kuuba

Kymmenen vinkkiä Kuubaan

Kuuba on kulttuurinen suurnähtävyys, mutta kinkkinen matkakohde. Valmistautumalla huolella jo kotimaassa eivät maan tavat yllätä ensikertalaistakaan. Muista ainakin nämä neuvot.

1. Hanki turistikortti

Suomalaiset eivät tarvitse alle 30 vuorokauden lomareissua varten viisumia. Sen sijaan turistilla tulee olla mukanaan turistikortti, jonka saa Kuuban lähetystöstä Helsingistä. Pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvat voivat hoitaa asian postitse. Korttia varten tarvitaan netistä tulostettavat anomukset sekä omat kopiot passista ja lentolipuista.

2. Pakkaa mukaan kaikki tarvittava ja enemmänkin

Kuubassa rikkoutuu helleraja ympäri vuoden, eli pakkaa vaatteet sen mukaan. Maassa on pulaa yleishyödykkeistä, joten lääkkeet ja muut hygieniatuotteet, myös aurinkosuojavoide, maitohappobakteerit, paristot, pyyhe ja tarpeeksi lukemista on hyvä ottaa mukaan. Turistilta saatetaan tulla pyytämään esimerkiksi t-paitoja, lääkkeitä ja shampoota. Jos ylimääräisiä paitoja tai muuta sattuu mukana olemaan, voi niitä antaa tarvitseville.

3. Pesoja ja pesoja

Kuuban valuuttoja ei saa viedä maan ulkopuolelle, joten rahanvaihto hoituu vasta perillä. Silloin asia kannattaa hoitaa heti lentokentällä. Turistit vaihtavat euronsa peso convertibleiksi (CUC). Euro on paras matkavaluutta ja yhdellä eurolla saa noin 1,17 pesoa. Käteistä voi nostaa luottokorteilla, mutta päälle mätkähtää mojova 11 prosentin nostopalkkio.

Paikalliset pelaavat moneda nacionalin, eli paikallispeson kanssa, jonka arvo on neljäsosa turistipesoa. Pesoja ja paikallispesoja voi vaihtaa paikallisessa vaihtotoimisto Cadecassa. Paikallispesoja voi kuluttaa lähinnä katukioskeissa, joten niiksi kannattaa vaihtaa enintään 10 turistipesoa.

4. Yöpuulle hotellissa tai casassa

Kuuban hotelleja pyörittää valtio. Vaikka niistä osassa saattaa aistia menneen maailman glamouria, ovat useat matkustajat olleet pettyneitä valtion hotellien tasoon. Suosittu vaihtoehto on yöpyä casa particularissa. Yksityisomistus on Kuubassa rajoitettua, mutta linsensoidut talot saavat vuokrata ylimääräisiä huoneitaan turisteille. Hinnat ovat 20-35 turistipesoa yöltä ja joitakin voi varata etukäteen netissä. Lisäetuna casassa pääsee näkemään läheltä kuubalaisen keskiluokan elämää ja keskustelemaan paikallisten kanssa.

5. Maan maut tutuksi paladarissa

Kuten hotellit, viralliset ravintolat ovat valtion omistuksessa. Niissä saa toki nälkänsä karkotettua, mutta todelliset herkut löytyvät paikallisten pyörittämistä pienistä kuppiloista. Paladar-kylttejä seuraamalla löytää tunnelmallisia ruokapaikkoja, joissa useimmissa on huomattavasti enemmän istumapaikkoja kuin lain sallimat 12. Myös useimmat casat tarjoavat huokeilla hinnoilla mehukkaita aamiaisia ja päivällisiä, jotka pitää muistaa pyytää etukäteen.

6. Hanakat huutelijat

Kommunistisessa Kuubassa mainonta ei ole tapana, joten harvojen yksityisyrittäjien keino haalia asiakkaita on suora kontakti. Katusoittajat, taksikuskit ja casan omistajat haluavat turistin huomion ja niin ”Hola, amigo!” kuuluu tuon tuosta. Mikäli et etsi jotakin erityistä, ei huutoon tarvitse reagoida. Jos kuitenkin tarvitset jotain, sikareita, kyytiä tai yöpaikkaa, voit hyvin kysyä asiaa huutelijoilta.

7. Köyhä, mutta turvallinen

Kuuba on matkailijalle hyvin turvallinen maa. Köyhä se kuitenkin on, minkä takia turisteille kaupitellaan aivan mitä tahansa lisätulojen toivossa. Lisäksi kadulla tullaan pyytämään rahaa. Turisti ei lyhyellä lomallaan näe köyhimpien kuubalaisten oloja, joten kannattaa miettiä liikenisikö taskunpohjalla makaava kolikko sitä pyytävälle.

8. Kaupungista toiseen bussilla

Kuuban sisällä voi liikkua vuokra-autolla, junalla tai bussilla. Oikeastaan vain jälkimmäinen on useimpien hermoille sopiva vaihtoehto. Ilmastoidut Viazul-bussit ajavat turisteja kaupunkien välillä ajallaan ja halvalla, kun taas junat ovat usein myöhässä ja liikennekulttuuri olemattomine liikennemerkkeineen ulkomaalaiselle haaste. Bussien aikataulut selviävät osoitteesta www.viazul.cu, liput kannattaa ostaa edellisenä päivänä.

9. Tuliaisiksi rommia ja sikareita

Sikareita, rommia, musiikkia tai taidetta. Kauppoja ei Kuubassa erota neonvalokylteistä tai mainoksista, vaan ne löytää pitämällä silmänsä auki. Tosin sikareita tullaan varmasti myymään jo suoraan kadulla. Kuubalainen taide on omaleimaista ja ostoksen väärtti. Muista tarkistaa, että teoksen mukana tulee tarvittava aitoustodistus.

10. Muista säästää lähtövero

Vaikka kuubalaista valuuttaa ei saa viedä maan ulkopuolelle, tulee sillä kuitenkin maksaa 25 peson lähtövero. Säästä sitä varten tasaraha.

Anna Lehto

Arvostele artikkeli: Kymmenen vinkkiä Kuubaan
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä
(4,50/5
- 2 ääntä)

Mitä mieltä sinä olet?

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Pikavuoro maailman ympäri

Bussilla maailman ympäri

Seuraa suomalaisten seikkailua bussilla maailman ympäri.

» Siirry blogiin

Rantapallon äkkilähdöt

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo