Keväthangille Lappiin
Laskettelukauden pituus on aina Luontoäidistä kiinni. Virallinen hiihtokausi Lapissa päättyy vasta juhannushiihtoihin Kilpisjärvellä, mutta laskettelukausi loppuu jo huhti-toukokuussa. Rantapallo esittelee kolme kohdetta, joissa laskettelukauden riemuista voi nauttia pitkälle kevääseen.
Ylläs
Länsi-Lapissa Kolarin kunnassa sijaitsevalla Ylläksellä laskettelukausi kestää marraskuusta aina vappuun saakka. Laskettelukeskuksella on käytössään tehokkaat lumetusjärjestelmät ja vaikka Ylläksellä sataa talvisin runsaasti luonnonlunta, on 61 rinteestä 32 lumetettu. Lisäksi rinteistä 30 on valaistu, joten lasketella voi niin vähälumisempina kuin pimeimpinäkin vuodenaikoina. Aivan kauden alusta alkaen Ylläksellä voi kokeilla esimerkiksi Suomen pisintä valaistua rinnettä, noin 2,6 kilometrin mittaista ”Täyspitkää”.
Ylläksen rinteet ovat monipuolisia ja laskettavaa riittää kaikentasoisille liikkujille. Ylläkseltä löytyy eniten rinnekilometrejä Suomen laskettelukeskusten joukossa: alueelta löytyy lapsille omia kohteita, kuten hiihtomaa, pomppurinne, seikkailumetsä, sekä tenava- ja perherinteet, mutta myös taitoa vaativia kohteita kuten Park, Streeti, Boarder Cross -rinne ja Suomen pisin rinne, kolme kilometriä pitkä ”Jättipitkä”. Myös lautailijat viihtyvät Ylläksellä esimerkiksi Ylläs-Skin Pro parkissa ja Junior parkissa.
Ruka
Kuusamossa sijaitseva Rukan hiihtokeskus on Suomen suosituimpia laskettelukeskuksia. Rukalla laskettelukausi jatkuu pitkään, joskus aina kesäkuulle asti, joten Rukalla voi sivakoida yli 200 päivänä vuodessa. Ruka myös avaa rinteensä ensimmäisten joukossa koko Pohjois-Euroopassa.
Rukan turvallisilta ja hyvin hoidetuilta rinteiltä löytyy runsaasti vaihtoehtoja koko perheelle, sillä Rukalla on kaikkiaan 29 rinnettä ja 20 hissiä. Tunnetuin ja perinteisin rinne Rukalla on Vuosseli, ja perheiden suosiossa ovat Rukatunturin itäpuolella sijaitsevat helpot maastorinteet. Perheen pienimmille on muotoiltu pienemmistä hyppyreistä ja reileistä koostuvat Mini Park ja Mini Pipe. Vaativat laskijat viihtyvät muun muassa Kelorinteellä ja myös Kelon metsät tarjoavat taitureille paljon kokeiltavaa, muun muassa kuuluisan Pirunkurun.
Levi
Kittilän kunnassa sijaitseva Levi on Suomen suosituimpia ja kansainvälisimpiä laskettelukeskuksia. Levin laskettelukausi alkaa marraskuussa ja keväthangista voi nauttia aina toukokuulle saakka. Levillä on yhteensä 45 vaihtelevaa rinnettä, ja jos haluaa lasketella puhtaalla luonnonlumella, on tähän Levillä mahdollisuus juuri keväällä: luonnonlumirinteet ovat avoinna kevätviikoilla 7-18.
Levitunturia kiertävillä rinteillä laskettelevat niin aloittelijat kuin alppilajien maailmantähdet, jotka saapuvat vuosittain Lappiin ja Leville Alppihiihdon maailmancupin osakilpailuun. Levillä riittää vaihtoehtoja Lastenmaan naruhisseiltä aina Snow Parkiin ja Levi Black -maailmancuprinteeseen. Rinteet on luokiteltu värikoodein: sininen aloittelijoille, punainen perustaidot hallitseville, musta taitajille ja vihreä siirtymäreittiä käyttäville.
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







