Tämän hotellin uima-allas on kuin trooppisesta sadusta – näyttää sulautuvan mereen
Velassaru Maldives
Rantalomat
Turkoosia vettä niin kauas kuin silmä kantaa
Matkakuumetta voi hoitaa ainakin todellisuuspaolla – miltä näyttäisi esimerkiksi tämä Malediiveilla sijaitseva hulppea uima-allas?
Puitteet ovat kunnossa: hotelli Velassaru sijaitsee omalla yksityisellä korallisaarellaan Intian valtameren turkooseissa maisemissa. Saarelle on Malén lentokentältä noin puolen tunnin matka pikaveneellä.
Hotellin infinity pool on rakennettu lähelle vesirajaa siten, että allas ja meri näyttävät sulautuvan yhteen. Jo altaaseen astuessaan uimari tuntee kävelevänsä altaan sijasta mereen.
Ei olekaan ihme, että esimerkiksi matkailusivusto TripAdvisor on listannut Velassarun infinity poolin maailman upeimpien hotellialtaiden joukkoon.
Resort-hotelli tarjoaa asiakkailleen majoitusta villoissa ja bungaloweissa, joista osa sijaitsee veden päällä omine uima-altaineen.
Tähän kohteeseen ei tulla kulttuurinähtävyyksien tai kaupunkikokemusten perässä, vaan rauhoittumaan ja rentoutumaan. Yksityissaarella oma rauha on taattu ja kiirettä tai stressiä ei tarvitse pelätä. Paikan aktiviteetit rajoittuvat pitkälti vesilajeihin kuten sukellukseen, snorklaukseen ja kalastukseen.


Infinity poolin lisäksi Velassarussa on yhtä houkutteleva spa-allas. Lomakuumeisen matkailijan ei ole vaikea nähdä itseään näissä maisemissa.

Lähde ja kuvat: Velassaru Maldives
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja
Seitsemän maailmanluokan rantakohdetta talvilomallesi – joko tunnet nämä kaikki?
Vau, mikä uima-allas! Tältä näyttää 200 metrin korkeuteen rakennettu infinity pool Dubaissa
Tämä lumoava uima-allas tekee tutusta Kööpenhaminasta trooppisen kohteen – tunnet olevasi jossain paljon kauempana
Kroatian ihanimmat uima-altaat – 5 houkuttelevaa pulahduspaikkaa lomakohteissa
Ei ihan tavallinen uima-allas! Hotellivierailla hulppeat maisemat kesällä ja talvella
Yksi maailman upeimmista uima-altaista löytyy paikasta, jota et olisi ikinä arvannut – pääset sinne helposti myös Suomesta
Joko tiesit? Keskeltä Helsinkiä löytyy komea uimahalli, jossa uidaan täysin alasti: “Kuin roomalainen kylpylä”
Katso miltä näyttävät Meksikon ihanimmat uima-altaat – älä ylläty, jos matkakuume nousee sietämättömäksi