Reilusti perillä – vinkit reiluun matkailuun

Reilusti voi matkailla kotimaassakin
Ympäristökysymykset liitetään usein vain kehitysmaihin ja kaukokohteisiin. Reilusti voi kuitenkin matkailla yhtä lailla Suomessa kuin Aasiassakin, kertoo Reilun matkailun yhdistyksen puheenjohtaja Mari Mero.
Ostaako Barcelonan reissulta matkamuistoksi keinokuituinen Aasiassa tuotettu pelipaita vai paikallisesti tuotettua chorizoa? Reilussa matkailussa korostetaan pieniä valintoja. Reilu matkailija tekee valintoja ennen matkaa, matkan aikana ja matkan jälkeen.
Reilua matkailua voi toteuttaa kuka tahansa ja missä tahansa.
– Ekomatkat ja reilu matkailu ovat kaksi eri käsitettä, huomauttaa Mari Mero. Ekomatkoilla pyritään edistämään luonnonsuojelua vaikkapa asumalla vaatimattomassa majoituksessa ja tekemällä vapaaehtoistyötä uhanalaisen lajin puolesta.
Viikonlopun sijasta viikko
Ensimmäisen reilun valinnan voi tehdä jo matkaa valittaessa. Reissuun kannattaa lähteä mieluummin harvemmin ja pidemmäksi aikaa kuin monta kertaa ja lyhyeksi aikaa.
– Jos tekee muutaman kahden—kolmen päivän matkan sijaan yhden kuuden päivän loman, on jo tavallaan säästänyt kaksi kertaa enemmän luontoa, sanoo Mero.
Lentäminen tuottaa ison osan matkan ympäristövaikutuksista. Euroopassa matkustettaessa henkilöauto saattaa olla ympäristöystävällisempi vaihtoehto matkan tekoon, mikäli autossa on kaksi tai useampia matkustajaa. Hyvä valinta on myös vaihtaa lentomatka lähimatkailuun junalla.
Reilu matkailu, kuten reilu kauppakin, ottaa huomioon paitsi matkailun ympäristövaikutukset, myös matkakohteen työntekijöiden oikeudet ja paikallisväestön oikeuden elinkeinoon. Siksi reiluja valintoja tekevä turisti ottaa selvää hotellinsa ympäristömerkinnöistä ja paikallisten asukkaiden elinolosuhteista ennen matkaa.
Kuluta kohtuudella
Perillä kohteessa matkailija voi tehdä reiluja valintoja elämällä kohtuudella.
– Luksus maksaa, mutta myös tuhlaa luonnonvaroja, sanoo Mero.
Hotellin uima-altaat ja viheralueiden kastelu kuluttavat paikallisia vesivaroja. Vedestä on pulaa monissa tutuissakin kohteissa. Yksi eniten vesipulasta kärsivistä kohteista on suomalaisten suosimat Kanaria. Vettä ei liiemmin ole tuhlattavaksi asti myöskään trendikkäässä Barcelonassa tai Välimeren rannikolla etelä-Euroopassa.
Meron mukaan kohtuudella eläminen ei tarkoita likaisena ja nälkäisenä kulkemistä. Jos kuitenkin muistaa sulkea parvekkeen oven ennen kuin käynnistää huoneen ilmastoinnin tai lämmityksen, on jo tehnyt yhden hyvän valinnan. Toinen valinta luonnonsäästämiseksi on suosia paikallista ruokaa.
– Mikäli hotellin ympäristöystävällisyys osoittautuu silmänlumeeksi tai matkanjärjestäjä ei ole yhtä vastuullinen kuin lupasi, anna asiasta palautetta.
Ongelmäjätteet, kuten lääkkeet, paristot ja akut kannattaa kuljettaa mukanaan pois kotimaan erilliskeräykseen. Matkakohteissa kierrätysmahdollisuudet saattavat olla puutteeliset ja ongelmajätteet voivat päätyä kaatopaikalle.
Näytä esimerkkiä ja kerro kokemuksistasi
Matkan jälkeen kannattaa kertoa tuttavilleen matkasta ja tekemistään reiluista valinnoista. Mero huomauttaa ihmisten luottavan läheisen sanaan ja tekevän siten ehkä itse helpommin reiluja valintoja.
Reilu matkailu on laaja käsite, jota kuka tahansa voi toteuttaa. Kaikessa ei tarvitse toimia täydellisesti.
– Itseään voi onnitella joka kerta kun tekee yhdenkin reilun valinnan, Mero sanoo.
Tutustu Reilun matkailijan ohjeisiin
Anna Lehto
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







