Hyppää sisältöön

Särkänniemi sai virallisen Guinnessin maailmanennätyksen

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 21.11.2013
Särkänniemen huvipuisto on saanut syyskuisesta ennätyksestään Guinnessin virallisen hyväksynnän.

Ennätykselliset 491 pelihahmoa koolla

Särkänniemessä syyskuun alkupuolella tehty maailmanennätys on saanut Guinness World Recordsin virallisen hyväksynnän. Huvipuisto onnistui kokoamaan paikalle maailman suurimman joukon videopelihahmoiksi pukeutuneita ihmisiä.

Ennätysyrityksessä pukeuduttiin pelihahmoiksi, jotka ovat esiintyneet ensimmäisen kerran videopelissä. Tapahtuma kokosi paikalle 491 pelihahmoksi pukeutunutta osallistujaa. Edellinen ennätys tehtiin Australiassa vuonna 2012, jolloin paikalla oli 470 henkilöä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Yritimme tätä jo vuosi sitten, mutta silloin jäi puuttumaan muutamia kymmeniä osallistujia. Tapahtumassa nähtiin upeita ja paljon työtä vaatineita pukuja, joten on hienoa, että vaivannäkö palkittiin virallisella sertifikaatilla, kertoo Särkänniemen tapahtumista vastaava projektipäällikkö Maria Eskelinen.

Lopullisen päätöksen ennätyksen hyväksymisestä teki Guinness World Records -organisaatio, jolle lähetettiin ennätyksestä kuvattu materiaali sekä valvojien ja tarkkailijoiden lausunnot ja selvitykset.

Lähde ja kuva: Särkänniemi

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Linnanmäen Swingi

Linnanmäen kausi käynnistyi – tältä näyttää 40 metrin korkeuteen heilahtava uutuuslaite Swingi

Kaikki Suomen huvipuistot

Esittelyssä kaikki Suomen huvipuistot – mikä sopii sinulle?

Näin Floridan Disney Worldissa onnistuttiin torjumaan hyttyset

Miksi Disneyn megasuositussa teemapuistossa ei ole hyttysiä? Nämä yllättävät niksit hävittivät kiusallisen vaivan

Miksi teemapuistojen vessoissa ei ole peilejä?

Arvaatko, miksi teemapuistoista voi olla vaikea löytää peilejä? Tässä selitys

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja