Pohjois-Korean kohuttu hiihtokeskus on vihdoin auki – tällaista siellä on

Ensimmäisiä raportteja Pohjois-Korean hiihtokeskuksesta
Kun Pohjois-Korea ilmoitti viime vuonna aikovansa avata hiihtokeskuksen, suhtautui moni uutiseen epäilevästi. Hankkeen avajaisia odoteltiin jo loppusyksystä, mutta tietoja paikan päältä tihkui nihkeästi.
Nyt ristiriitaista huomiota herättäneen Masik Pass -hiihtokeskuksen kerrotaan auenneen virallisesti tammikuun alussa.
Pohjois-Koreaan matkoja tekevän matkatoimisto Koryo Toursin edustaja vieraili hiihtokeskuksessa tammikuun puolivälissä ja kirjoitti kokemuksistaan matkanjärjestäjän blogiin.
Laskettelijoiden määrä tuli yllätyksenä – paikalla oli testipäivänä noin 200 laskettelijaa.
– Yllätyin erityisesti paikallisten laskijoiden määrästä – ottaen huomioon, että Pohjois-Koreassa oli aiemmin vain yksi vaikeasti saavutettava laskettelurinne.
Rinteet kunnossa
Hiihtokeskuksesta löytyy yhdeksän rinnettä, joiden joukossa on vaihtoehtoja aloittelijoille ja kokeneemmille laskettelijoille. Tarjolla on myös opetusta.
– En ole mikään ekspertti, mutta olen lasketellut olympiatason rinteissä, ja nämä pärjäsivät vertailussa, Koryo Toursin blogissa kirjoitetaan.
Matkatoimiston edustaja kuvailee hiihtokeskuksen hotellia “ylelliseksi ja miellyttäväksi” ravintoloineen, baareineen ja allasosastoineen. 120 huoneen hotellista löytyy myös erilaisia pelimahdollisuuksia ja karaokea.
Laskettelukeskuksessa toimii kolme ensiapupistettä, mutta vakavammat loukkaantumiset joudutaan hoitamaan muualla. Koryo Tours on pyytänyt neuvoa Iso-Britannian suurlähetystöltä laskettelun turvallisuudesta keskuksen ensiaputason huomioon ottaen.
Kallis hiihtokeskusprojekti on saanut osakseen myös paljon kritiikkiä. Hanketta on pidetty mauttomana maassa, jonka asukkaat kärsivät nälänhätää.
Turistit voivat vierailla hiihtokeskuksessa Koryo Toursin järjestämillä matkoilla. Lue blogiteksti kokonaisuudessaan täältä ja katso kuvat hiihtokeskuksesta CNN:n verkkosivuilta!
Lähde: CNN, Koryo Tours
Kuva: Flickr / stephan
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







