Hyppää sisältöön

Junalippuja voi pian ostaa R-kioskeilta

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 24.02.2014
VR:n junaliput tulevat keväällä myyntiin R-kioskeihin.

Matkaeväät ja junaliput samasta paikasta

VR:n junalippuja voi tulevana keväänä ostaa kaikilta R-kioskeilta. Yhtiö kertoo laajentavansa näin jakelukanaviaan ja parantavansa junalippujen saatavuutta varsinkin niillä paikkakunnilla, joilla ei ole omaa lipunmyyntiä.

Uudistus tuo yhtiön mukaan junamatkustajille noin 600 uutta lipunostopistettä eri puolilla Suomea.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Asiakkaat ovat toivoneet tällaista uudistusta. Uusi ostokanava parantaa asiakaspalvelua ja junalippujen saatavuutta. Erityisesti palvelu paranee niillä asiakasryhmillä, joille itsepalvelukanavien käyttö on vieraampaa, VR:n matkustajaliikennedivisioonan johtaja Antti Tiitola toteaa.

Tällä hetkellä VR:n puhelinpalvelusta varattuja lippuja voi lunastaa R-kioskeilta. Uudistuksen myötä ennakkotilausta ei aina tarvita, vaan kioskilta voi ostaa yleisimpiä junalippuja.

Auto- ja makuupaikkaliput saa jatkossakin ainoastaan VR:n omista kanavista sekä varaamalla puhelinpalvelusta ja noutamalla R-kioskilta.

Yhteistyösopimuksen lipunmyynnistä sovittiin tänään. Uusi myyntikanava otetaan käyttöön loppukeväästä. Kioskien lisäksi junalippuja voi jatkossakin ostaa vanhoista tutuista myyntikanavista.

Lähde ja kuva: VR

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Mikä Levin hotelli sopii sinulle? 8 vinkkiä erilaisille matkailijoille

Ravintola Blanko

Turun parhaat ravintolat – 27 paikkaa, joita kannattaa kokeilla

Magical Pond -iglut Rukalla

Tältä näyttävät Rukan tyylikkäät lasi-iglut – sängystä näet revontulet ja valoisat kesäyöt

Porvoon hotellit

Hotellivinkit Porvooseen – 6 paikkaa, joiden joukosta löydät itsellesi sopivan majoituksen

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja