Mies, kiinnostutko? Äijäreitti houkuttelee miehiä Asuntomessuille
Neljä teemareittiä Asuntomessuilla
Vuoden 2014 Asuntomessut järjestetään Jyväskylän Äijälänrannassa. Jyväsjärven rannalla sijaitsevalla messualueella on yhteensä 37 pientaloa sekä 13-kerroksinen tornitalo Jyväskylän Maailmanpylväs.
Tämän vuoden uutuuksia ovat asiantuntijoiden räätälöimät teemareitit sekä elokuussa järjestettävä Messujen yö. Neljälle teemareitille on nostettu persoonallisa kohteita sekä messualueella että kaupungilla. Aalto-, Puutarha-, Äijä- ja Lapsiperhereittejä voi kiertää omatoimisesti.
– Erikoisin näistä reiteistä lienee Äijäreitti. Naisia on perinteisesti ollut messukävijöistä noin 65 prosenttia ja nyt haluammekin houkutella entistä enemmän miehiä messuille. Äijäreitillä on esimerkiksi miesten lähtökohdista sisustettuja asuntoja, pientyökalujen testauspiste sekä rallisimulaattori. Oman lisänsä Äijäreitille tuo Remu Aaltosen sisustama messutalon yläkerta kohteessa 3. Messuravintolassa on tarjolla jopa äijälounas, kertoo Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen.
Messujen yö järjestetään elokuussa
Messukuukausi päättyy elokuun alussa Messujen yöhön, jolloin Asuntomessut ovat ensimmäistä kertaa avoinna myös yöaikaan. Tapahtuman pääosassa on messukotien ja -alueen valaistus.
Perjantaina 8. elokuuta järjestettävä tapahtuma tarjoaa mahdollisuuden tutustua messutalojen valaistusratkaisuihin. Ohessa järjestetään valaistukseen, musiikkiin ja puutarhoihin liittyvää ohjelmaa.
– Alueen portit avautuvat messupäivän jälkeen uudelleen iltayhdeksältä ja tapahtuman ohjelma on rakennettu valoa eri keinoin hyödyntäen. Jyväskylän messualue on lisäksi ainoa asuinalue Suomessa, jossa on valaisinkohtainen ohjausjärjestelmä katujen ja yleisten alueiden valaisemiseen, kertoo Asuntomessujen projektipäällikkö Anu Hakala.
Jyväsjärven rannan tuntumassa sijaitsevan 13-kerroksisen Maailmanpylvään julkisivuun toteutetaan valotaitelija Kari Kolan monitaideteos Maailma elää. Yhden illan ajan tornitalo muuntuu pienoismaailmaksi, jossa kerronnan ilmaisukeinoina käytetään valoa, videota, tanssia sekä musiikkia.
Lähde: Asuntomessut
Kuva: Asuntomessut / Antero Tenhunen