Hyppää sisältöön

Tähän kysymykseen moni haluaisi vastauksen: vaikuttaako lentokoneen koko turvallisuuteen?

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 10.05.2019
Kuumottaako ajatus pienkoneella lentämisestä enemmän kuin kaupallisella matkustajakoneella?

Pienkoneille sattuu enemmän onnettomuuksia

Moni matkailija on sujut isojen matkustajakoneiden kanssa, mutta saattaa arkailla pienkoneilla lentämistä. Koneet voivat tuntua heikoilta ja huterilta ilmailualan jättiläisiin verrattuna. Onko mielikuvissa mitään perää?

The Telegraphin esittämien tilastojen mukaan pienkoneille tapahtuu paljon enemmän onnettomuuksia kuin isoille kaupallisille matkustajakoneille. Itse asiassa onnettomuuksia on niin paljon, että vain pieni osa niistä päätyy uutisiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vuotta 2017 pidetään lentomatkailun turvallisimpana, sillä matkustajakoneet välttyivät kuolettavilta onnettomuuksilta kokonaan. Samana vuonna Yhdysvalloissa pienkoneonnettomuuksissa menetti henkensä 346 henkilöä ja Euroopassa 121 henkilöä.

Tästä huolimatta asiantuntijat ovat vakuuttuneita siitä, ettei lentokoneen pienempi koko tee siitä vaarallisempaa. Tilastoja isojen matkustajakoneiden ja pienkoneiden onnettomuuksista ei myöskään pidetä suoraan verrannollisina.

Eroja onnettomuusluvuissa voi selittää sillä, että isoja lentoyhtiöitä tarkkaillaan äärimmäisen tiukasti tavalla, joka pyrkii eliminoimaan kaikki riskit. Yksityiskoneisiin ei kohdistu yhtä vahvaa painetta ja säännöstelyä.

– Lentokoneen koko ei vaikuta turvallisuuteen. Säännöllisellä huollolla ja tarkastuksilla on enemmän merkitystä, kertoo StretegivAero Researchin pääanalyytikko Saj Ahmad.

Mitkä asiat vaikuttavat pienkoneen turvallisuuteen

On olemassa muutama tekijä, jotka saattavat vaikuttaa pienkoneen lentoturvallisuuteen. Yksi niistä on se, ettei yksimoottorisissa pienkoneissa ole varamoottoreita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Monet lentomatkustajat rauhoittelevat itseään ajatuksella siitä, ettei moottorin hajoaminen välttämättä aiheuta vaaratilannetta lennolla. Isoissa matkustajakoneissa on useampi moottori, jotka pelastavat tilanteen yhden moottorin pettäessä.

EU antoi yksimoottorisille koneille luvan lentää Euroopassa yöllä tai huonolla säällä vasta vuonna 2017. Tästä voisi äkkiseltään päätellä, että niihin liittyy enemmän riskejä.

Kaikkiin pienkoneisiin ei myöskään vaadita toista lentäjää. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi sairaskohtauksen sattuessa koneessa ei ole perämiestä, joka ottaisi ohjat käsiinsä. Isojen matkustajakoneiden ohjaamossa on aina kaksi lentäjää, jotka ovat varmasti saaneet asianmukaisen koulutuksen.

Voiko pienkoneen turvallisuutta arvioida?

Matkailijat saattavat törmätä tilanteisiin, joissa heillä on mahdollisuus lentää pienkoneella. Aina vaihtoehtoja ei edes ole. Pienkoneet ovat yleisiä esimerkiksi safareilla, trooppisilla saarilla tai erilaisilla maisemalennoilla.

Miten lentomatkustaja sitten voi arvioida pienkoneen turvallisuuden? Vastaus on, ettei juuri mitenkään. Tavallisen matkailijan on lähes mahdotonta silmämääräisesti selvittää, missä kunnossa kone on tai onko sen tarkastuksista huolehdittu asianmukaisesti.

Ennen pienkonelentoa vaativaa matkaa tai aktiviteettia kaikkien matkailijoiden kannattaa kuitenkin tehdä yksi asia. Lue etukäteen verkosta tietoa lennon tarjavasta yrityksestä ja käy läpi muiden jättämiä arvioita. Jos asiakkaat ovat olleet tyytymättömiä, osallistumista on hyvä harkita uudemman kerran.

Jos yrityksen turvallisuushistoriasta ei löydy onnettomuuksia tai epäkohtia, voi matkustaja vain luottaa operaattoriin ja nauttia kyydistä. Samalla tavalla matkailijat joutuvat puntaroimaan myös monia muita asioita, joihin saattaa liittyä riskejä – oli sitten kyseessä surffaus, laskuvarjohyppy, koskenlasku tai vaikka vain autonvuokraus.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lue myös: Näillä lentoreiteillä turbulenssi on yleisintä – löytyykö joukosta oma suosikkikohteesi?

Lähde: The Telegraph
Kuva: Shutterstock

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lentokoneeseen noustaan vasemmalta puolelta

Miksi lentokoneeseen noustaan aina vasemmalta puolelta? Tässä syy

Lennot Zürichiin

Edelweiss avaa uusia reittejä – Kittilästä ja Rovaniemeltä suorin lennoin Zürichiin

Sunclass Airlinesin lentokone Kööpenhaminan lentokentällä

Lomalennot eivät ole sitä mitä ennen – näin Tjäreborg ja Sunclass Airlines murtavat myyttejä pakettimatkoista 

Lennot Lontooseen

Norwegian aloittaa suorat lennot Rovaniemeltä Lontooseen ja Müncheniin

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja