Hyppää sisältöön

Voiko matkustaja joutua ohjaamaan lentokonetta, jos toinen lentäjistä sairastuu tai kuolee?

Elina Venttola Päivitetty: 05.04.2019
Lentäjät on koulutettu lentämään lentokonetta myös yksin siltä varalta, että työpari ei pysty lentämään.

Matkustajakonetta voi lentää yksin

Mitä tapahtuu, jos epätodennäköinen tilanne tulee vastaan ja toinen lentäjistä on kyvytön lentämään?

Lentäjä voi saada sairauskohtauksen tai jopa kuolla lennon aikana. Näin kävi esimerkiksi vuonna 2015 American Airlinesin lennolla Yhdysvaltain Phoenixista Bostoniin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Matkustajalla ei kuitenkaan ole vaaraa joutua ohjaimiin, sillä lentäjät oppivat jo koulutuksessa, miten toimitaan, jos toinen kahdesta lentäjästä ei kykene lentämään. Tilanteesta puhutaan käsitteellä pilot incapacitation, eli lentäjän toimintakyvyttömyys.

Jäljelle jäänyt lentäjä toimii tilanteessa samoin kuin silloin, jos joku matkustajista sairastuu: hän ojaa lentokoneen lähinnä olevalle lentokentälle ja suorittaa laskeutumisen yksin. Lentäjiltä vaadittava vähimmäispituus on säädetty siten, että yksin lentävä pilotti yltää kaikkiin ohjaamon hallintalaitteisiin.

Sairastumiseen on varauduttu ennalta

Lentäjän toimintakyvyttömyyteen ei välttämättä johda dramaattinen sairaus tai kuolema, vaan lentäjä voi olla kykenemätön lentämään esimerkiksi ruokamyrkytyksen vuoksi. Jotta molempien lentäjien samanaikaista sairastumista ruokamyrkytykseen voitaisiin välttää, lentäjät on ohjeistettu syömään eri ruokia.

Yllättäviin sairaustapauksiin varaudutaan myös siten, ettei kahta yli 60-vuotiasta lentäjää laiteta työpariksi lentämään konetta. 60 vuotta täyttäneen kapteenin kanssa lentää aina alle 60-vuotias perämies. Lisäksi lentäjät käyvät vuosittain terveystarkastuksissa.

Kokemattomien ja vasta harjoittelevien perämiehien kanssa ohjaamossa on kolmas lentäjä. Lisävahvistus on paikalla osittain sitä varten, ettei kokematon lentäjä joudu yllättäviin tilanteisiin, jos opastava kapteeni sairastuu.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

>> Lue myös: Mitä lentäjältä vaaditaan? 10 ominaisuutta, joiden puuttuminen voi katkaista lentäjähaaveilta siivet

Lähteet: Express.co.uk, Skybrary, Lentostory, Flyer
Kuva: Shutterstock

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lento vauvan kanssa

Ensimmäinen lento vauvan kanssa voi jännittää – lue vinkit sujuvaan matkaan

Lentoyhtiöiden codeshare-yhteistyö

Yllätyitkö, kun varasit lennon ja lähtöportilla odottaakin eri yhtiön kone? Tätä tarkoittaa codeshare-yhteistyö

Pysäköinti Helsinki-Vantaalla

Näin jätät auton parkkiin Helsinki-Vantaalle – tiesitkö, että yksi hotelliyö voi tuoda ilmaisen pysäköinnin loman ajaksi?

Norjan Kirkkoniemi

Finnairilta uusi reitti kesäkaudelle 2025 – lisävuoroja useille reiteille

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja