Lisää luksusta lentomatkaasi – näin sujuu matka Qatar Airwaysin bisnesluokassa
Huomioiva palvelu ja laadukkaat tarjottavat
Qatar Airwaysin bisnesluokassa on panostettu huomioivaan palveluun ja heti koneeseen saavuttaessa henkilökunta tulee tervehtimään ja esittäytymään sekä kertomaan tietoa esimerkiksi tulevasta lennosta. Koska jokainen matkustamohenkilökunnan jäsen vastaa vain muutamasta matkustajasta, saa apua ja palvelua halutessaan koska vaan.
Jokaiselle paikalle laitetaan ennen matkustajien saapumista tyyny, peitto, vastamelukuulokkeet, vesipullo sekä kosmetiikkapussi, josta löytyvät esimerkiksi huulirasva ja kasvosuihke.
Ensimmäiset juomat tarjoillaan jo ennen lähtöä, ja samalla matkustajille jaetaan ruoka- ja viinilistat. Vuorokaudenajasta ja lennon kestosta riippuen listalta löytyy aamiais-, lounas- tai illallisvaihtoehtoja. Juomalistalla on alkoholijuomien lisäksi runsaasti alkoholittomia vaihtoehtoja, kuten mocktaileja.
Qatar Airwaysin bisnesluokassa matkustajat pääsevät nauttimaan tasokkaasta ruoka- ja juomavalikoimasta. Esimerkiksi illallislistalla on pari vaihtoehtoa alku-, pää- ja jälkiruoiksi. Jokainen matkustaja saa lisäksi päättää, milloin lennon aikana haluaa ruokailla. Yleensä listalla on sekä paikallisen että kansainvälisen keittiön annoksia, joten jokaisen on helppo löytää sopiva vaihtoehto. Erikoisruokavalioista ja allergioista on hyvä ilmoittaa etukäteen.
Bisnesluokassa ruoat tarjoillaan oikeilla astioilla ja annokset ovat runsaita verrattuna tavallisiin lentokoneannoksiin, mikä kannattaa huomioida ruokatilausta tehdessä. Juoma- ja ruokatilausta pystyy myös täydentämään lennon aikana, mikäli mieli muuttuu.
Kattavasti viihdettä ja hyvät yöunet
Qatar Airwaysin bisnesluokassa on panostettu tyylikkääseen sisustukseen ja istuimien mukavuuteen. Bisnesluokan ilme ja istuimien sijoittelu vaihtelevat konetyypistä riippuen. Esimerkiksi A350-1000-tyypin ja osassa A350-900-tyypin koneista on käytössä Qatar Airwaysin uusi bisnesluokka eli Qsuite-konsepti, jossa jokaisen matkustajan paikka on rajattu seinillä yksityisyyden ja mukavuuden lisäämiseksi.
Bisnesluokassa istuimen saa laskettua täysin makuuasentoon, mikä tekee nukkumisesta miellyttävämpää. Istuimen asentoa on helppo säädellä pienen näppäimistön avulla. Pitkillä reiteillä yölennon alussa jokaiselle matkustajalle jaetaan pyjama ja tossut, joten käsimatkatavaroihin ei tarvitse pakata nukkumiseen sopivaa asua.
Pitkiin päivälentoihin tai vähäunisiin öihin löytyy apu kattavasta viihdetarjonnasta. Qatar Airwaysin elokuvien ja televisiosarjojen valikoimasta löytyvät uusimmat Hollywood-julkaisut sekä vanhempia klassikoita.
Lennon aikana onnistuu myös työnteko, sillä jokainen istuin on varustettu pistorasialla ja USB-portilla. Wifi-paketteja on myynnissä eri tarpeisiin, ja osalla lennoista bisnesluokassa saa wifin tunniksi käyttöönsä ilman veloitusta.
Hemmottelevan business-luokan hintalappu on huomattavasti economy-matkustusluokkaa korkeampi, sillä siinä missä Helsinki–Bangkok-välin economy-lippu maksaa noin 270 euroa, on business-luokan lipun hinta noin 1 200 euroa. Business-luokasta onkin syytä ottaa kaikki ilo irti.
Tältä näyttää matka Qatar Airwaysin bisnesluokassa!
Teksti ja kuvat: Krista Ahonen
Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää