Ota kaikki irti välilaskusta Dohassa – neljä asiaa, jotka kaupungissa täytyy kokea vierailun aikana

ILMOITUS
Löydä uusi ja eksoottinen matkakohde
Qatarin pääkaupunki Doha on vielä tuttu harvemmille, mutta matkailijoiden kiinnostus kaupunkia kohtaan on herännyt esimerkiksi maailmankuulujen tapahtumien myötä. Qatar isännöi muun muassa vuonna 2022 järjestettäviä jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuja. Tapahtumien lisäksi Doha tarjoaa matkailijoille kiinnostavia nähtävyyksiä, herkullista ruokaa ja mainiot ostosmahdollisuudet. Jos haluat löytää Dohan ennen muita, nyt kannattaa aloittaa matkan suunnittelu!
Dohaan pääsee Suomesta helposti Qatar Airwaysin suorilla lennoilla. Reittiä operoidaan kaksi kertaa päivässä, ja lentoaika on hieman alle kuusi tuntia. Qatar Airways tarjoaa Dohan kautta hyvät yhteydet esimerkiksi moniin Aasian suosikkikohteisiin sekä vaikkapa kaukokohteiden ihanille paratiisirannoille.
Vierailu Dohassa onkin helppo yhdistää kaukolomaan, sillä pidemmän pysähdyksen kaupungissa saa lisättyä matkasuunnitelmiin ilman lisämaksua. Dohan parhaista paloista ehtii saada maistiaisen jo muutamassa tunnissa, mutta kiinnostavaa nähtävää ja koettavaa riittää myös useamman päivän pysähdykselle.
Qatar Airwaysin lennoilla matkustajat pääsevät nauttimaan ystävällisestä palvelusta ja laajasta viihdevalikoimasta. Lentolipun hintaan kuuluvat ruumaan laitettavat matkatavarat sekä ateriat lennolla, mitä moni matkustaja kaipaa erityisesti kauemmas lentäessä.

Suomen kansalaiset eivät tarvitse Qatarissa vierailuun viisumia, mutta passin on oltava voimassa vähintään kuusi kuukautta saapumishetkestä. Passin lisäksi matkailijoiden täytyy esittää myös lentolippu joko jatko- tai paluulennosta.
Lue alta vinkit elämyksiin, jotka jokaisen kannattaa kokea Dohassa!
1. Vieraile tunnetuimmilla nähtävyyksillä
Islamilaisen taiteen museo on Dohan ykköskohde, sillä siellä on esillä laaja kattaus taidetta jopa 1 400 vuoden ajalta ja kolmelta eri mantereelta. Museon kokoelmiin kuuluu esimerkiksi lasiesineitä, keramiikkaa ja tekstiilejä. Vaikka kiehtovassa museossa on runsaasti nähtävää, ehtii sen parhaat palat kokea myös lyhyemmällä visiitillä.
Toinen kiinnostava museokohde on Qatarin kansallismuseo, joka esittelee maan ja sen kansalaisten historiaa ja perinteitä. Vaikka museossa ei ehtisi vierailla sisällä, kannattaa näyttävää rakennusta käydä ihastelemassa ainakin ulkopuolelta.

Muita Dohan tunnettuja nähtävyyksiä ovat esimerkiksi Dohan edustalle rakennettu The Pearl -saari, noin seitsemän kilometriä pitkä rantabulevardi Corniche viheralueineen sekä kulttuurikeskus Katara, jossa järjestetään esimerkiksi konsertteja ja näyttelyitä.
2. Herkuttele trendikkäissä ravintoloissa
Dohassa on ensiluokkainen ravintolatarjonta, josta löytyy vaihtoehtoja moneen makuun. Matkan aikana pääsee herkuttelemaan niin kansainvälisten keittiöiden antimilla kuin paikallisilla erikoisuuksilla. Esimerkiksi The Pearl -saarella on runsaasti ravintoloita.
Monet kansainvälisesti tunnetut keittiömestarit, kuten Gordon Ramsay ja Jean-Georges, ovat avanneet Dohaan ravintolansa. Tasokkaita ruokapaikkoja löytyykin Dohasta paljon, joten vierailun aikana pääsee kokemaan laadukkaita makuelämyksiä ja unohtumattomia ruokakokemuksia. Suosittuja ravintoloita ovat esimerkiksi Hakkasan, Nobu ja Market.

Qatarilainen keittiö hurmaa monipuolisuudellaan, ja siinä näkyvät monien eri ruokakulttuurien vaikutteet. Pääruokana syödään esimerkiksi lammasta tai mereneläviä, jotka tarjoillaan usein maustetun riisin kanssa. Pääruoan lisäksi pöytään katetaan yleensä monia lisukkeita. Tyypillisiä jälkiruokia ovat esimerkiksi taatelit, tuoreet hedelmät ja halva.
3. Tee ostoksia kauppakeskuksissa ja markkinoilla
Doha on erinomainen kohde innokkaille shoppailijoille, sillä kaupungissa on useita suuria ostoskeskuksia sekä kiehtovia markkina-alueita. Dohasta löytyvät helposti niin tuliaiset kuin vaikkapa täydennystä vaatekaappiin.
Perinteinen Souq Waqif on Dohan tunnetuin markkina-alue, ja kiinnostava vierailukohde myös niille matkailijoille, jotka eivät muuten innostu shoppailusta. Souq Waqifin alueella kiemurtelee verkosto kapeita kujia, joilla myydään käsitöitä, koruja, vaatteita ja mausteita. Markkinoilta löytyy myös ravintoloita ja kahviloita, joissa voi maistella qatarilaisia erikoisuuksia.

Dohassa on useita moderneja ostoskeskuksia, joista upeimpiin kuuluu Villaggio-kauppakeskus. Villaggiosta löytyvät niin luksusbrändien liikkeet kuin monien suosittujen vaateketjujen myymälät. Vuoden 2020 alkupuolella Dohaan on avautumassa uusi Doha Mall -ostoskeskus, josta tulee yksi kaupungin parhaista ostospaikoista.
4. Lähde seikkailulle Dohan ulkopuolelle
Jos Dohassa viihtyy useamman päivän, voi vierailuun yhdistää myös retken muualle Qatariin. Maasta löytyy mielenkiintoisia kohteita niin upeista luonnonpaikoista kuin historiallisesti merkittävistä nähtävyyksistä kiinnostuneille lomailijoille.
Qatarin tunnetuin luonnonnähtävyys on kaunis Khor Al Adaidin sisämeri, joka tunnetaan huikeista hiekkadyynien täyttämistä maisemista. Alue on ainutlaatuinen myös sen eläimistön vuoksi, johon kuuluu esimerkiksi uhanlaisia lajeja. Qatarin kaakkoiskulmassa sijaitseva Khor Al Adaid on noin 60 kilometrin päässä Dohasta ja sinne pääsee vierailemaan kätevästi opastetuilla retkillä.
Toinen kiinnostava vaihtoehto on myöskin Unesco-kohteisiin kuuluva, Qatarin luoteisrannikolla sijaitseva Al Zubarahin linnoitettu kaupunki. Al Zubarahin perustivat kauppiaat ja se olikin 1700-luvun loppupuoliskolla vilkas kaupankäynnin keskus. Tänä päivänä Al Zubarah on yksi alueen parhaiten säilyneitä asutuskeskuksia kyseiseltä aikakaudelta.
>> Matkusta Dohaan Qatar Airwaysin lennolla!
Lähde: Qatar Airways
Kuvat: Shutterstock ja Istockphoto
ILMOITUS
Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää