Hyppää sisältöön

Turisteille tarjotaan majoitusta seksiluolassa – käytössä kaikki pelit ja vempaimet

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 18.05.2015
Airbnb on saanut eroottisen kilpailijan.

Erikoinen majoitus kahdenkeskiselle lomalle

Monet matkailijat tuntevat jo nopeasti suosiotaan kasvattaneen majoituspalvelu Airbnb:n, mutta oletko kuullut palvelun eroottisesta versiosta?

Yhdysvalloissa on avattu vastaavanlainen sivusto nimeltä KinkBNB, joka vuokraa asuntoja ja muita majoitusvaihtoehtoja esimerkiksi sitomisleikeistä ja S&M-seksistä kiinnostuneille matkailijoille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tarjonta saa herkimmät punastumaan: matkailijat voivat varata majoituksen muun muassa seksityrmästä Australiassa tai sellistä Saksassa. Osan majoituksista kuvaillaan sopivan orgioita tai parinvaihtobileitä varten.

Yhteensä valittavana on noin 40 kohdetta sekä Yhdysvalloissa että muualla maailmalla. Majoitusvaihtoehdot ovat kuin suoraan 50 Shades of Grey -hittikirjasta: tarjolla on häkkejä, piiskauspenkkejä, keinuja ja sitomiseen soveltuvia sänkyjä.

Sivusto kuvailee palvelevansa vapaamielisiä matkailijoita, joille tarjotaan aikuisten leikkikenttiä. Perustajien mukaan erilaisten seksilelujen ja -välineiden kanssa matkustaminen on hankalaa erityisesti lennoilla. KinkBNB:n tarkoituksena onkin tarjota kaikki pelit ja vempaimet matkakohteessa.

Ihan kaikille nämä majoitusvaihtoehdot eivät tietenkään sovi – virallisesti toukokuun alussa avattu palvelu on uutissivusto Stuff.co.nz:n mukaan käsitellyt toistaiseksi alle sata varausta.

Palveluun voit tutustua täällä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: Stuff.co.nz
Kuva: Flickr / vIQleS

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Auringonottoa yläosattomissa

Ottaisitko aurinkoa alasti? Näiden maiden asukkaat suuntaavat rannalle alastomina

Rakkaushotelli

K-18! Tässä lemmenhotellissa pariskunnat voivat pulahtaa kylpyyn jättimäiseen samppanjalasiin

Voiko kymppikerho johtaa vaikeuksiin virkavallan kanssa?

Uskaltaako kymppikerhoon yrittää? Seksi lentokoneessa ei ole aina hyvä idea – nämä asiat vaikuttavat seurauksiin

Gran Canarian Maspalomas ja Playa del Ingles ovat seksituristien suosiossa

Kanarian härski salaisuus: suomalaisten suosima lomakohde houkuttelee turisteja seksihotelleilla ja parinvaihtoklubeilla

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja