Etusivu > Autonvuokraus > Autolla Irlannissa

Autonvuokraus Irlannista

Autolla Irlannissa

Autoloma Irlannissa vie vihreän saaren upeisiin maisemiin. Leveillä moottoriteillä matka taittuu ripeästi kaupungista toiseen, maaseudulla pikkutiet jaetaan kiireettömästi lampaiden kanssa.

Leppoisaa autolomailua

Tuulisia rannikkoseutuja, vihreitä kukkuloita ja kapeita vuoristoteitä… Irlanti on maa, johon tutustumiseen autolomailu sopii erinomaisesti. Etäisyydet ovat lyhyitä ja liikenne rauhallista. Kun Dublin on nähty, on aika suunnata sisämaan nummille ja rannikon kalastajakyliin. Liikenne on vasemmanpuolista, mutta alkuhaparoinnin jälkeen ei lainkaan niin hankalaa kuin moni ensikertalainen kuvittelee.

Rannikot ovat Irlannin suosituimpia autolomaseutuja. Esimerkiksi Dinglen niemimaa ja Ring of Kerry saaren lounaisrannikolla tarjoavat upeita maisemia ja pikkukylien perinteistä henkeä. Cliffs of Moherin jylhät kalliot hieman pohjoisempana on helppo sovittaa samalle reitille. Mitä lähempänä Atlantin rannikkoa ollaan, sitä vinommassa valtameren tuulten piiskaamat puut kasvavat. Pohjois-Irlannin kaunein autoreitti on Belfastista lähtevä ja poikki koko pohjoisrannikon kulkeva Causeway Coastal -reitti, jonka varrella on erityisesti luontoihmiselle paljon koettavaa.

Auto alle heti lentokentältä

Autonvuokraus hoituu kätevimmin heti Dublinin kentälle saavuttaessa, pääset matkaan saman tien lentokentältä suoraan moottoritielle joutumatta kulkemaan ruuhkaisen keskustan kautta. Kaikilla vuokrafirmoilla on konttorinsa lentoasemalla ja autotarjonta on hyvä. Paikan päältäkin vuokra-auton melko varmasti saa, mutta varaus on kuitenkin turvallisinta – ja usein edullisinta – tehdä jo etukäteen.

Jos et ole lähdössä Dublinia kauemmas ensimmäisinä matkapäivinä, voi olla viisaampaa tutustua pääkaupunkiin julkisilla tai jalkaisin liikkuen. Keskustan liikenne on ruuhkaista ja autosta siellä lähestulkoon enemmän harmia kuin hyötyä. Auto kannattaakin tällaisessa tapauksessa vuokrata vasta matkan jatkuessa maaseudulle.

Maaseudulla ajellessa vastaan tulee tämän tästä B&B -kylttejä ja yösija löytyy yleensä spontaanistikin, mutta jos olet matkalla vilkkaimpaan sesonkiaikaan, on myös majapakat järkevä suunnitella ennakkoon. Pienet Bed & Breakfast -paikat tuhteine makkara-aamiaisineen ovat Irlannin kotoisinta antia.

Irlannin liikenteen kiemurat

Vasemmanpuoleiseen liikenteeseen totuttelu vaatii keskittymistä ja kärsivällisyyttä. Auton mittasuhteiden hahmottaminen oikealla istuen on aluksi hankalaa ja myös kaistavalinnan joutuu miettimään jokaisessa risteyksessä erikseen. Liikenneympyrät ajetaan myötäpäivään eli toisin kuin kotimaassa, mutta esimerkiksi väistämisvelvollisuus oikealta tulevia kohtaan on samanlainen kuin meillä.

Auton polkimet ovat vasemmanpuoleisen liikenteen maissa samassa järjestyksessä kuin Suomessakin, mutta vaihteet ja vivut vierailla paikoilla. Automaattivaihteisen auton valitseminen nopeuttaa tottumista, kun opetteluvaiheessa ei tarvitse miettiä vaihteiden vaihtoa “väärällä” kädellä.

Perusrajoitus Irlannin moottoriteillä on 120 km/h, maanteillä 80-100 km/h ja taajamissa 50 km/h. Vaikka etäisyydet ovat lyhyitä, kannattaa päiväetapit suunnitella joustavasti, sillä pienillä teillä matkanteko voi olla odotettua hitaampaa. Osa moottoriteistä on maksullisia, mutta summat niin
pieniä, että ne eivät muodosta merkittävää menoerää matkabudjettiin.

Ei rajamuodollisuuksia Pohjois-Irlantiin

Irlannin tasavallan ja Isoon-Britanniaan kuuluvan Pohjois-Irlannin välillä ei ole rajamuodollisuuksia eikä valtion vaihtumista matkan varrella välttämättä edes huomaa muusta kuin erilaisista liikennemerkeistä. Pohjois-Irlannin puolella nopeusrajoitukset ja etäisyydet ilmoitetaan maileissa. Perusrajoitukset siellä ovat 70 mailia tunnissa moottoriteillä sekä maanteillä ja 30 mailia tunnissa taajama-alueella. Lisäkustannuksia rajan ylityksestä ei koidu, mutta autonvuokrauksen yhteydessä on ilmoitettava erikseen, mikäli aikoo vuokra-autolla myös Pohjois-Irlannin puolelle.

Teksti: Riikka Krenn

Arvostele artikkeli: Autolla Irlannissa
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä
(5,00/5
- 3 ääntä)

Mitä mieltä sinä olet?

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Pikavuoro maailman ympäri

Bussilla maailman ympäri

Seuraa suomalaisten seikkailua bussilla maailman ympäri.

» Siirry blogiin

Rantapallon äkkilähdöt

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo