Tuoko tämä turistiryntäyksen: Suomi valjastaa Angry Birdsit matkailumarkkinointiin

Lisää matkailijoita On Finn Ice -pelin avulla
Visit Finlandin ja Rovion yhteistyöpeli On Finn Ice tutustuttaa pelaajat Suomen luontoon, tapoihin ja kulttuuriin Angry Birds -hengessä. Suomalaisuus kuuluu myös teemamusiikissa, jonka takana on suomalaisyhtye Apocalyptica.
Suomen matkailumarkkinoinnista vastaava Visit Finland pyrkii lisäämään Suomen tunnettuutta maailmalla pelin myötä ja välittämään pelaajille kutsun tulla kokemaan Suomen ainutlaatuinen talvi tuttujen Angry Birds -hahmojen kanssa.
– Visit Finland haluaa hankkeen myötä tuoda esille suomalaista peliteollisuutta osana matkailumarkkinointia sekä tavoittaa uusia yleisöjä. Yhteistyö projektin toteutuksen ja sisältöjen suhteen sopii hyvin Visit Finlandin haastajabrändin olemukseen, kertoo maakuva- ja markkinointijohtaja Mervi Holmén.
– Rovio on todellinen tarinankertoja, joka jatkuvasti etsii uusia ja innovatiivisia tapoja fanien ja brändin kohtaamiseen, ja Suomen maaginen talvi loi hyvän tarinan ja hyvät puitteet tähän. Tarinoiden sijottaminen oikeisiin paikkoihin tuo lisäksi mielenkiintoisen lisän yhdistämällä digitaalisen ja fyysisen ympäristön luovalla tavalla, sanoo projektin vastaava tuottaja, Edvard Groundstroem Roviolta.
Uusin Angry Birds -peli On Finn Ice julkistettiin Visit Finlandin kuluttajatapahtumassa Pekingissä 24. lokakuuta 2014. Peliepisodi on markkinoilla joulukuussa 2014.
Lähde: Visit Finland
Kuva: Rovio Entertainment
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja




