Tampereen lentoasemalla remontti – kakkosterminaali suljettu
Terminaali 2 remonttiin
Finavia suorittaa Tampere-Pirkkalan lentoasemalla kakkosterminaalin laajentamis- ja uudistustöitä. T2 on suljettu rakennustöiden ajaksi ja kaikki matkustajat lähtevät lennoilleen T1:n kautta.
Terminaalirakennusta laajennetaan 210 neliömetrin verran, ja nykyisiä tiloja sekä järjestelmiä uusitaan. Finavian mukaan terminaalissa laajennetaan saapuvien matkustajien ja Tullin tiloja sekä sijoitetaan infopiste lähtö- ja tuloaulaan.
– Parannamme matkustajien viihtyvyyttä kehittämällä terminaalin toimintoja ja yleisilmettä sekä kahvila- ja myymäläpalveluita. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että kansainvälistä liikennettä palvelevan kakkosterminaalin palvelutaso perustuu jatkossakin halpalentotoiminnan vaatimuksiin, jossa palvelut tulee tuottaa erittäin vähäisin kustannuksin, sanoo lentoaseman päällikkö Mari Nurminen.
T2:n kehittämistöiden on määrä valmistua vuoden 2014 lopulla, jolloin matkustajat palaavat kakkosterminaaliin.
T2 ja ympäristöparannushanke valmistuvat joulukuussa
Samanaikaisesti T2:n kehittämistöiden kanssa Tampere-Pirkkalassa toteutetaan ympäristöparannushanke. Tarkoituksena on parantaa jäänpoistossa käytettävän propyleeniglykolin talteenottoa ja rakentaa glykolipitoisen lumen varastointialue vuoden 2014 loppuun mennessä.
Tampere-Pirkkalan lentoaseman lisäksi Finavia toteuttaa tänä vuonna suuremmat investoinnit Turussa, Ivalossa ja Rovaniemellä. Lisäksi lukuisilla lentoasemilla tehdään pienempiä muutoksia viihtyvyyden ja palvelutarjonnan parantamiseksi.
Lähde ja kuva: Finavia