Hyppää sisältöön

Mitä ihmettä? Matkustaja otti lennolle mukaan erikoisen seuralaisen – matkustamossa istui kalkkuna

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 20.01.2016
Lentokoneen matkustamon istumapaikalla ollut kalkkuna herätti rutkasti kummastusta matkustajissa.

Lemmikki lievittämässä lentopelkoa

Useat lentomatkustajat kärsivät lentopelosta, ja matkustajilla on toinen toistaan erikoisempia keinoja lentopelon selättämiseen. Yksi tapa on ottaa lennolle mukaan oma suloinen lemmikki henkiseksi tueksi ja tarjoamaan muuta mietittävää lentopelon sijaan.

Pörröisten koirien ja kissojen on helppo uskoa olevan sympaattisia henkistä tukea tarjoavia lemmikkejä, mutta eräs matkustaja otti matkalle mukaan lemmikkikalkkunan, kertoo brittilehti Daily Mail.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Verkossa levinnyt kuva lentokoneen matkustamossa istuvasta kalkkunasta herättää ihmetystä, mutta mysteerikalkkunan on tulkittu olleen juuri henkistä tukea lentopelkoiselle omistajalleen tuova lemmikki. Kuvassa näkyykin, kuinka kalkkunan vieressä istuva henkilö pitää lintua hellästi kainalossaan.

Lentoyhtiöt suhtautuvat matkustajien lentopelkoon ymmärtäväisesti, ja osa yhtiöistä sallii lentopelkoisten matkustajien ottaa lemmikin matkalle mukaan ilmaiseksi. Esimerkiksi yhdysvaltalaiset American Airlines, U.S. Airways ja United Airlines hyväksyvät matkustajia rauhoittavat lemmikit matkustamossa.

Katso kuva kalkkunasta lentokoneessa!

Lähde: Daily Mail
Kuva: Flickr / wbeem
Twiitti: @moeshamitchel

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lentokoneen äänet

Mitkä lennolla kuuluvat pahaenteiset äänet ovat harmittomia ja taas eivät? Katso lista

Suurin osa lento-onnettomuuksista tapahtuu laskeutumisen aikana

Oletko kuullut tästä salaperäisestä säännöstä? “Plus 3, miinus 8” kertoo kaiken lentomatkan riskeistä

Yllättävä vinkki lentopelkoisille: kynä avuksi

Tätä et olisi itse ikinä keksinyt! Helppo niksi, joka voi auttaa lentopelkoon jo seuraavalla lomallasi

Lentopelko

Pelkäätkö lentämistä? Lue lentoemännän ohjeet lentopelkoiselle

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja