Hyppää sisältöön

Maailman matkailupäivää vietetään tänään – näin voit osallistua

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 27.09.2013
Maailman matkailupäivä teemana on turismi ja vesi.

Vihreämpää ajattelua matkailuun

Maailman matkailupäivää vietetään vuosittain 27. syyskuuta. Päivän tarkoituksena on edistää kansainvälisesti tietoisuutta matkailun tärkeydestä sekä sen sosiaalisista, kulttuurisista, poliittisista ja taloudellisista arvoista.

Vuoden 2013 teemana on turismi ja vesi. Tarkoituksena on peräänkuuluttaa matkailun osuutta vedenkulutuksen ja siihen liittyvien kestävien ratkaisujen suhteen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

YK:n lanseeraamaa matkailupäivää on vietetty jo vuodesta 1980 lähtien. Viralliset juhlallisuudet järjestetään tänä vuonna Malediiveilla.

Matkailupäivää voi juhlistaa monin tavoin

World Tourism Organization (WTO) kannustaa kaikkia reissaajia juhlistamaan matkailupäivää itselleen sopivalla tavalla. Tapahtumaan voi osallistua vaikka vain levittämällä sanaa vuoden teemasta tai sitoutumalla itse ekologisempaan matkailuun.

Tavallisen turistinkin on helppo tehdä pieniä ekotekoja. Vihreämmän matkustustyylin voi aloittaa vaikka käymällä kylvyn sijaan suihkussa tai sammuttamalla liialliset valot silloin, kun niitä ei välttämättä tarvita. Hotellissa vuodevaatteiden ja pyyhkeiden käyttäminen useampana päivänä peräkkäin säästää luontoa.

Matkailupäivä on myös osuva aika lähteä reissuun tai suunnitella tulevaa matkaa. Aina lomamatkan ei tarvitse suuntautua kauas – lähikohteissakin voi leikkiä turistia.

Lähde: World Tourism Organization
Kuva: Flickr / warrenski

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Malediivit

Seitsemän maailmanluokan rantakohdetta talvilomallesi – joko tunnet nämä kaikki?

Malediivien hotelleilla on omia aikavyöhykkeitä

Tiesitkö, että hotellilla voi olla oma aikavyöhyke? Kun saavut trooppiselle saarelle, yllätyt kellonajasta

Paratiisirannat

Vau, mitä rantaparatiiseja! Näitä kohteita on hankala vastustaa – katso kuvat

Maisema Bora Boralla

Mitä luksusta! Näissä kohteissa voit majoittua veden ylle rakennetussa bungalowissa

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja