Hyppää sisältöön

Kestävää ja reilua matkailua

Kirjoittajan oletuskuva
Jenna Lehkonen Päivitetty: 03.08.2009
Näinä ilmastonmuutosta enteilevinä aikoina puhutaan paljon ympäristöystävällisyydestä ja kestävästä kehityksestä.

Reilu matkailu

Matkailu on tämän päivän maailmassa nopeasti kasvava elinkeino ja ensiarvoisen tärkeä elinkeino monissa kehitysmaissa. Kehitysmaissa matkailun vaikutukset ulottuvat paitsi talouteen, myös yhteiskuntaan ja ympäristöön. Heikossa asemassa olevilla mailla on kuitenkin pienet mahdollisuudet kontrolloida matkailun haitallisia vaikutuksia. Reilun matkailun perustana on, että matkailun hyödyt ja haitat on jaettava entistä oikeudenmukaisemmin.

Luontoa säästävä matkailu on myös yksi WWF:n (World Wide Fund For Nature) eli Maailman luonnonsäätiön teemoista. WWF:n kanta on, että parhaassa tapauksessa matkailu voi olla luonnonsuojelun tehokas liittolainen. Kehitysmaissa hyvin suunniteltu luontomatkailu merkitsee sitä, että paikalliset asukkaat saavat tuloja alueen luonnon säilyttämisestä. Myös kotimaan matkailun osalta kannattaa suosia kestävää matkailua.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Reilun matkailun yhdistys

Reilun matkailun yhdistys ry on vuodesta 2003 toiminut kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on herättää keskustelua matkailuelinkeinon etiikasta, toimintatavoista ja tavoitteista. Järjestön tavoitteena on myös päästä vaikuttamaan matkailijoihin ja kertoa suositeltavista toimintatavoista. Reilun matkailun yhdistyksen jäseninä on aihepiiristä kiinnostuneita eri alojen ammattilaisia; matkailualan opettajia, opiskelijoita, matkailuyrittäjiä ja aktiivisia matkailijoita.

Reilun matkailijan ohjeet

Reilun matkailun yhdistyksen kehittämät Reilun matkailijan ohjeet pyrkivät auttamaan matkailijaa tämän valinnoissa kohti kestävämpää ja reilumpaa matkailua. Reilun matkailijan ohjeita voi soveltaa niin kotimaan- kuin ulkomaanmatkailuun.

Reilun matkailijan ohjeet ovat seuraavat:

  • Hanki tietoa matkakohteesta
  • Matkusta huippusesongin ulkopuolella
  • Valitse vastuuntuntoinen matkanjärjestäjä
  • Suosi paikallista
  • Säästä energiaa ja vettä
  • Minimoi jätteet
  • Kunnioita paikallista kulttuuria
  • Suojele ihmisiä, eläimiä ja luontoa
  • Kerro näkemästäsi ja kokemastasi

Käytännön ohjeita ja vinkkejä reilun matkailijan ohjeiden noudattamiseen löytyy Reilun matkailun yhdistyksen internetsivuilta.

Suomen luomumatkailuyhdistys – ECEAT Suomi ry

Suomen luomumatkailuyhdistys – ECEAT Suomi ry perustettiin vuonna 2005. Yhdistyksen tavoitteena on ylläpitää ja kehittää Luomua ja kestävyyttä matkailuun-nimisen hankkeen luomaa verkostoa, johon kuuluu matkailupalveluja tarjoavia luomu- ja biodynaamisia tiloja, ympäristövastuullisia majataloja ja ekokyliä, sekä muita majoitus- ja vierailukohteita, joissa panostetaan ympäristönsuojeluun ja paikalliseen kulttuuriin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Suomen luomumatkailuyhdistys on mukana ECEAT-verkostossa (European Centre for Ecological and Agricultural Tourism), joka edistää ja kehittää ympäristövastuullista matkailua. Verkosto tukee luomuviljelyä, luonnon- ja ympäristönsuojelua, kestävää maankäyttöä, kulttuuriperinnön ja -maisemien suojelua sekä maaseudun ekologisia toimeentulomahdollisuuksia. Tärkeä toiminta-alue on myös ympäristökasvatus.

Suomen luomumatkailuyhdistyksen kautta on tarjolla majoitusta telttapaikasta täysihoitoon ja yksinkertaisesta ylelliseen; lomalleen voi varata niin oman mökin rauhaa kuin aktiivista tutustumista maatilan elämään ja ympäröivään luontoon. Monissa kohteissa matkailija voi myös osallistua tilan töihin tai ostaa luomutuotteita. Luomumatkailuyhdistyksen internetsivuilta löytyy lista ja lisätietoa yhdistyksen jäsenyrityksistä ja matkakohteista.

Mukana talkoissa

Kun valitsee matkanjärjestäjää ulkomaan matkalle, kannattaa tutustua myös tapoihin, joilla yritys tukee ja kannustaa reilua ja ekologista matkailua. Esimerkki ilmastotietoisesta matkanjärjestämisestä ovat päästölaskurit, joiden avulla matkailija voi korvata lomamatkasta aiheutuneet hiilidioksidipäästöt.

Monet matkatoimistot tekevät kuitenkin myös paljon muuta sellaista, joka tukee reilun matkailun periaatteita. Matkanjärjestäjät osallistuvat projekteihin, joiden päämääränä on esimerkiksi ihmisoikeuksien puolustaminen, paikallisten elinolojen parantaminen, ekologisempien matkailumuotojen kehittäminen, luonnon tai kulttuuriaarteiden säilyttäminen tai se, että paikalliset asukkaat saavat tuloja alueen luonnon säilyttämisestä.

Matkanjärjestäjien harjoittamiin tukitoimiin ja maailmaa parantaviin projekteihin voi tutustua Rantapallon asiaa käsittelevässä artikkelissa. Lisätietoja ekologisuudesta löydät Ekomies.fi -sivustolta.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kuka vain voi tehdä helpon virheen, jolla on kohtalokkaat seuraukset – älä tue eläinten kaltoinkohtelua lomallasi

Matkatoimistojen lentokompensaatiot

Matkatoimistot aloittavat lentokompensoinnin – Tjäreborg ja Tui tuovat lentokompensoidut matkat suomalaisten saataville

Norwegian

Lentoyhtiöiden ympäristöystävällisuus vertailussa – arvaatko, mikä yhtiö kuluttaa vähiten polttoainetta?

Vinkit vastuulliseen matkailuun

Viisi helppoa vinkkiä vastuulliseen matkaan – näin pääset alkuun

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja