Hyppää sisältöön

Kesän lomaruuhka alkaa! Mene ajoissa Helsinki-Vantaan lentoasemalle – katso kiireisimmät ajat

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 31.05.2017
Kesän alkaminen näkyy lentoasemalla kasvavana ruuhkana heti kesäkuun alussa.

Varaa aikaa ruuhkien varalta

Lomailijat lähtevät liikkeelle sankoin joukoin heti kesäkuun alusta lähtien, mikä näkyy ruuhkapiikkinä myös lentoasemalla. Pahimmat lomaruuhkat näkyvät Helsinki-Vantaalla.

Kesäkuun alun kiireisin ruuhka-aika on 1.–5. kesäkuuta 2017, jolloin matkustajia pyydetään saapumaan lentoasemalle riittävän ajoissa. Aikaa tulee varata paitsi lähtöselvitykseen myös matkatavaroiden jättöön ja turvatarkastukseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Matkailijoita suositellaan saapumaan lentoasemalle noin kahta tuntia ennen ulkomaan-lentojen lähtöä ja viimeistään tuntia ennen kotimaanlennon lähtöä. Ruuhka-aikoina lentoasemalle kannattaa kuitenkin siirtyä jo huomattavasti aikaisemmin.

Mikäli haluat selvitä lentoasemalla mahdollisimman nopeasti, voit tehdä lähtöselvityksen jo etukäteen, matkustaa pelkillä käsimatkatavaroilla ja suunnata Helsinki-Vantaalla suoraan terminaali 2:n toisessa kerroksessa sijaitsevaan, vain ruuhka-aikoina economy-luokan matkustajille avoinna olevaan turvatarkastuspisteeseen.

>> Lue myös: Älä hidastele turvatarkastuksessa! Näillä ohjeilla selviät tarkastuksen läpi nopeasti

Lähde ja kuva: Finavia

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lennot Lontooseen

Norwegian aloittaa suorat lennot Rovaniemeltä Lontooseen ja Müncheniin

Veden juominen lentokoneessa

Kuinka paljon lennolla pitäisi juoda vettä? Tämän helpon ohjeen avulla vältät ikävän olotilan

Pariisi

Transavia avaa uuden reitin Lappiin – Kittilästä Pariisiin suorin lennoin

Tartto

Finnair keskeyttää lennot Tarttoon kuukauden ajaksi – syynä GPS-häirintä

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja