Hyppää sisältöön

Finnair avaa kolme uutta reittiä – tässä kohteet

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 04.06.2014
Finnair avaa kesällä kolme uutta reittiä Venäjälle.

Uudet reitit avataan heinä-elokuussa

Finnair aloittaa kesällä suorat reittilennot Venäjälle Nizhny Novgorodiin, Samaraan ja Kazaniin.

Nizhny Novgorodin reitti aloitetaan 25. heinäkuuta, Samaran lennot 7. elokuuta ja Kazanin reitti 18. elokuuta. Lennot operoidaan kolme kertaa viikossa, ja reittien lentoaika vaihtelee kahdesta kolmeen tuntiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Miljoonakaupunkeja ja tärkeitä keskuksia

Moskovan itäpuolella sijaitseva Nizhny Novgorod on yksi Venäjän suurimpia kaupunkeja 1,2 miljoonalla asukkallaan. Kaupunki on kasvava IT-alan keskus ja tärkeä hallinnollinen keskus.

Nizhny Novgorodin itäpuolella sijaitseva Tatarstanin pääkaupunki Kazan on suuri teollisuuden, kaupan, liikenteen ja kulttuurin keskus. 1,1 miljoonan asukkaan kaupunki on myös tataarikulttuurin keskus.

Eteläisen Venäjän teollisuuskaupunki Samara on alueensa pääkaupunki. Samarassa on 1,1 miljoonaa asukasta.

Uusien kohteiden myötä Finnair lentää suoraan Helsingistä kuuteen kohteeseen Venäjällä. Vanhoja kohteita ovat Pietari, Moskova ja Jekaterinburg. Finnairin lennot Nizhny Novgorodiin, Kazaniin ja Samaraan operoi Flybe.

Lähde: Finnair
Kuva: Flickr / Nikita

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Finnair Platinum Wing

Tältä näyttää Helsinki-Vantaan eksklusiivisin paikka: luksuslounge, jonne pääsevät vain harvat ja valitut

Tromssa, Norja

Finnair aloittaa lennot Rovaniemeltä Tromssaan

Wroclaw, Puola

Finnair avaa uuden lentoreitin Puolaan: lennot Wroclawiin alkavat kesällä 2024

Finnair

Muutoksia Finnairin käsimatkatavaroihin: kesäkuusta alkaen halvimmalla lipulla sallitaan vain pieni käsimatkatavaralaukku

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja