Tätä tavalliselta näyttävää kylää ei ole olemassakaan – rakennettiin silmänlumeeksi
Flickr / kalleboo
Kulttuuri ja nähtävyydet
Pohjois-Korean propagandakylä
Salamyhkäisen Pohjois-Korean ja Etelä-Korean rajalla sijaitsevalta demilitarisoidulta vyöhykkeeltä löytyy erikoinen kylä, jota ei tietojen mukaan ole oikeasti olemassakaan.
Gijeong-dong näyttää nopealla vilkaisulla tavalliselta kylältä rakennuksineen, kouluineen ja sairaaloineen. News.com.au-uutissivuston mukaan Etelä-Korean puolella ollaan kuitenkin vakuuttuneita siitä, ettei kylässä todellisuudessa asu ketään.
Kylän uskotaan olevan rakennettu propagandakyläksi eteläkorealaisten loikkareiden houkuttelemiseksi. Raporttien mukaan kylän taloihin on rakennettu pelkät julkisivut illuusion luomiseksi, ja valaistusta kontrolloidaan automaattisesti. Ainoat alueella liikkuvat henkilöt ovat huoltotyöntekijöitä.
Pohjois-Korean virallisten tietojen mukaan kylässä asuu 200 asukasta. Tavallista elämää ei alueella kuitenkaan ole havaittavissa.
Gijeong-dongin näyttävin maamerkki on 160 metriä korkea lipputanko, joka oli valmistuessaan maailman korkein. Pohjois-Korea rakensi tangon vastineeksi Etelä-Korean puolelle 1980-luvulla ilmestyneelle 98-metriselle lipputangolle.
Aina 2000-luvun alkupuolelle saakka Gijeong-dongissa saattoi kuulla Pohjois-Korea-aiheisen propagandan pauhaavan kovaäänisistä. Pohjois-Korean ylistyslaulujen toivottiin houkuttelevan katkeria eteläkorealaisia hyppäämään vastapuolen leiriin – toiminta lopetettiin rajan molemmin puolin vuonna 2004.
Alueella liikkuville matkailijoille Gijeong-dong näyttäytyy lähinnä mystisenä näkynä rajalta katsottuna. Kylää ympäröivät pellot, jotka toimivat Pohjois-Korean virallisen selityksen mukaan asukkaiden viljelysmaana.
Lähde: News.com.au
Kuvat: Flickr / kalleboo, Getty Images
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja
Pohjois-Korean ”kuuden tähden luksushotelli” saa asiakkailta täystyrmäyksen: ”Kuin vankila”
Tällainen on Pohjois-Korean salattu metro – piiloteltiin pitkään turisteilta
Tällainen on maailman surkein lentoyhtiö – rankattu yhden tähden arvoiseksi
Näitä maisemia ei ole moni nähnyt! Pohjois-Korea päästi ensimmäiset turistit helikopterilennolle
Pohjois-Korean salat auki: propagandakuvat todellisten otosten rinnalla
Lisää vapauksia matkailijoille: ulkomaalaiset pääsevät nyt junamatkalle Pohjois-Koreaan
”Ei roskia, ei varkaita” – näin matkailijoita houkutellaan rantalomalle Pohjois-Koreaan
Mitä ihmettä: Pohjois-Korea yllättää tarjoamalla turisteille töitä